Kaunis ja hyvä ulkoilupäivä meni kasvimaalla. Pitkästä aikaa tuli lähdettyä sinne töihin. Olen kyllä ohimennen käväissyt siellä lenkillä ollessani, mutta työt ovat jääneet vähemmälle.

Tänään jouduin sitten niittämään kasvimaani reunat ja jopa penkkien välit. Laiskuudesta sakotetaan. Rikkaruoho oli yli polven mittaista ja ohdakkeet melkein minun mittaisiani muutamissa sopivissa paikoissa. Jätin tarkoituksella edelliselläkin kerralla heinät niittämättä, koska ajattelin etteivät kanit ja rusakot niin helposti kunnon kasveja löydä. Löytävät kyllä. Olivat syöneet pavuistakin kaikki ylimmät lehdet ja versot. Nyt vain sivuversot tekevät kukkaa ja papuja tulee reilusti vähemmän.

Vadelmia sain poimittua yli litran ja osan olen jo jälkiruuaksi syönyt. Keväällä oli lohduton näky, kun jopa vadelmat oli kaluttu ja vain lyhyitä tynkiä näkyi vadelmapenkissä. Tämän muuttohomman vuoksi on hyväkin ettei marjoja tule liikaa. En varmaan ennättäisi käsitellä niitä ja säilöminen pakkaseen on nyt turhaa.

Mustat viinimarjat alkavat olla kohta jo poimintakunnossa ja ne meinaan keitellä hilloksi. Mehumaija kun on tuolla exällä ja saan sen vasta muuttoni yhteydessä, kun exän luota tuodaan vähän vielä huonekaluja uuteen asuntooni.

Sipulit ovat hyvän kokoisia ja niitä otinkin soppaa varten oikein kunnon nipun. Sipulin varsiin eivät kanit vielä ole koskeneet ja minulla on sipulia ihan omiksi tarpeekseni koko talveksi. Sekä puna että tavallista sipulia ja erittäin vahvaa talven kestävää valkosipulia. Koko huusholli haisee valkosipulille, kun päivällä pilkoin sitä soppaa varten. Tämä valkosipulin alku oli palstalla jo kun sain sen. Vieras lajike, joka säilyy pitkälle talveen ihan hyvänä maassa. Sitä voi aina sopivana ajankohtana hakea ja kaivaa maasta, kun on sulaa ja keväällä se alkaa kasvaa todella nopeasti. On jopa kiire saada jaettua se kynsiksi ennen kunnon kasvukautta.

Valkosipulia vien uuteen kotiini ja istutan sen kukkapenkin reunaan, seinän viereen. Kasvi kun on melkein metrin mittainen ja tekee pienen kukkapalleron verson päähän. Ne ovat komean näköisiä kun heiluvat kesätuulessa.

Kesäkurpitsat olivat kasvaneet liikaa! Pakko tehdä niistä pihvejä tai lisätä johonkin pataruokaan. Saan syödä kahta keräämääni kurpitsaa varmaan kaksi viikkoa. Muovikassi painoi todella paljon, kun raahasin kotiin sipuleita ja niitä kahta kesäkurpitsaa. Keltainen näytti tekevän enemmä uusia alkuja, mutta varmaankin tuon ison vihreän kasvuun oli mennyt sitten sillä lajikkeella kaikki voima. Vihreä on niin suuri jötkäle, että hyvä kun jääkaapin ovi meni kunnolla kiinni, kun tungin sen alahyllylle.

Viikon kuluttua tulevat pakkauslaatikot. Muutama muovilaatikko minulla olikin varastoituna kellariin ja ne on jo sisällä. Meinaan pakata niihin lasitekovälineeni ja lasini. Onhan sitten aloitettu jo hiukan sitä pakkaamista ennen kun iso pino laatikoita täyttää koko olohuoneen.

Haikealta tuntuu ajatus muuttaa taas jälleen kerran. Nyt muutto on kyllä ehkä viimeinen ennen vanhainkotia???toivottavasti. sainhan mieluisan asunnon ja sitä olen nyt useamman vuoden odotellut. Toivon kotiutuvani nopeammin mitä nyt olen kotiutunut muuttaessani edes takaisin asunnosta toiseen.

Miesystävä sanoi huokaisten, kun kuuli minun muuttavan. "Joko taas..." Niin monta muuttoa hänkin on nähnyt minun tekevän näiden viiden vuoden aikana.

Miesystävän loma alkoi viikko sitten. Tapasimme pari päivää ennen lomaa ja oli melko haikeaa olla hänen lähtönsä jälkeen. Ajattelin etten kuule hänestä mitään koko loman ajan. Mies kun on sukulaisten ja vaimon silmien alla lähes taukoamatta. Siinä on vaikea soitella ja rupatella, kun ei koskaan tiedä kuka nurkan takaa pelmahtaa esiin.

Yllätys olikin melkoinen, kun eilen soi puhelin ja kuulin tutun äänen. Ilahduin niin, että teki mieli laulaa. Juteltiin melko pitkään ja kaipailtiin toisiamme. En tiedä ennättääkö Miesystävä käymään enää tässä asunnossani, mutta yritys on ainakin hyvä. Vaimo taas on jatkuvasti siinä hänen läheisyydessään, mutta onneksi on paljon vieraita. Jos ovat liikaa keskenään tulee riitaa ja melkein aina minusta.

Miehelle tekisi kyllä hyvää mennä aivan yksinään mökille lepäämään ja tekemään polttopuita. Saisi ladattua mieltää ja päätään siellä luonnon rauhassa ihan vain yksinänsä.

Kuukausi sitten sattuneesta kovasta riidasta huolimatta, ihmettelen että Mies jaksaa vain jatkaa suhdettamme ja tekee sen vielä omasta tahdostaan ja mielellään. Toivon tietenkin, että jaksaa pitkään. Olen itse rakastunut häneen yhä ja syvemmin kuin aikaisemmin. Tämä tauti ei näy hellittävän. On kuin paha flunssa. Mitä vanhempi ihminen sen pahempi on olotila.

Uskon, että Miehelläkin sitä rakkautta minulle riittää. Ainakin siltä puheet ja eleet vaikuttavat. Kyllä tätä rakkautta onkin koeteltu ja välillä tulee kieltämättä mieleen, koska jommankumman pinna lopullisesti pettää. Kun on aina tämä kahden naisen kimppa mukana kuvioissa eikä sille näy loppua tulevan ainakaan minun puoleltani.

Välillä tämä suhde kieltämättä käy liian raskaaksi kantaa ja tekisi mieli antaa periksi. Jättää Mies ja vaimo kahdestaa ja koettaa vain itse unohtaa. Se vain on liian vaikea. Helpompi on kärsiä toisen naisen tuskaa, kun murehtia lopullista eroa.

Loman loputtua luulen että Miesystävällä ja vaimolla on paljon puhuttavaa, kun jäävät viimeinkin kahdelleen ja vieraat sekä vierailut on tullut tehtyä. Miesraukka. Lepolomasta ei taida tulla mitään. Toivottavasti pääsee edes metsätöitä tekemään. Sinne ei vaimo yleensä ole mukaan lähdössä.