Pitkään se on jatkunut tämä suhde vaikka alussa en koskaan näin kuvitellut käyvän. Viides vuosi on alkamassa enkä kadu päivääkään. Ainoastaan ihmettelen kuinka näin on päässytkin käymään. Olen aina pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, mutta se on nyt tullut kumotuksi. Kuinka kukaan järkevä nainen voi edes aloittaa suhdetta naimisissa olevan miehen kanssa?

En minäkään koskaan kuvitellut tapaavani sen ensimmäisen kerran jälkeen. Paitsi, että toivoin jo illalla hänen lähtiessään uutta kohtaamista. Niin hullusti voi käydä, kun kaksi ihmistä kohtaa ja asiat vaan sattuvat sopivan kohdilleen. Miesystävän kanssa olemme tästä jutelleet useaankin kertaan. Ei hänkään ollut ajatellut että tästä muodostuu näin pitkä ja antoisa suhde. Sillä antoisahan tämä on ollut, monintavoin ja molemmille meille.

Mies ei kadu enkä minäkään kadu. Olen kai jo oppinut tulemaan toimeen näillä murusilla mitä saan perheen ja velvollisuuksien jälkeen. Ja tähän on tyytyminen vaikka välillä niskuroin ja kiukuttelen Miehelle ettei hänellä ole enempää aikaa. Kyllä hän koettaa saada sitä ja ne ajat kun on minun kanssani hän on sitä tosissaan. Odotamme niitä malttamattomasti, mutta tällä viikolla totesimme molemmat ettemme haluaisi tavata joka päivä. Riittää, kun soittelemme päivittäin ja kerromme kuulumisia.

Minusta on mukavaa, että Mies on alkanut soitella minulle lyhyiltä työmatkoiltaan ja kertoa kuulumisia. Hän soittaa ja kertoo kuinka kokous on mennyt ja minkälainen hänen työpäivänsä on ollut. Puhuu ajatuksistaan ja jopa tunteistaan enemmän kuin ennen. Nautin siitä, että saan vain kuunnella hänen ääntään.

Yhteinen pidempi yhdessäolo on meille juhlaa. Sitä joudumme kyllä odottelemaan taas pitkään, mutta suunnitelmissa se kyllä on. Voi oikeastaan sanoa että hyvä ettemme näe toisiamme liian usein. Kiihko ja halu olla yhdessä vain kasvavat odotellessa. Tosiasia on kuitenkin se että kaipaan miestä ihan julmetusti. Viikonloput ovat pitkiä sillä silloin harvemmin kuulen miehestä mitään. Odotan aina maanantaita innokkaasti ja hänen viikon ensimmäistä soittoaan. Viikonlopun ikävä silloin purkautuu huokailuihin ja kaipauksen sanoihin.

Kuukauden päästä olen sappileikkauksessa. Sappikivet on paska vaiva! Kaksi kovaa kohtausta kuukauden sisällä ja pari pienempää kivuliasta kohtauksen alkua. Olen ollut ihan hermona, kun en voi lähteä mihinkään ilman että pelottaisi kipukohtaukset. Onneksi sain pillereitä ja ne vievät kipua ja suoliston arkuutta pois. Ja väsyttävät mielettömästi. Kaipa ne vaikuttavat rentouttavasti koko ruumiiseen ja monena päivänä on ollut pakko käydä sängylle pitkäkseen tunniksi tai jopa pidemmäksikin aikaa. Onneksi en ole nukahtanut. Olisi vielä vaikeampaa sitten saada yöunesta kiinni mitä se nytkin on.

Päiväkirurgiassa tuo sappileikkaus tehdään. Exä tulee minut hakemaan ja jää yöksi valvomaan. Hienoa, kun hän on niin ystävällinen  ja avulias kaiken kokemamme jälkeen. Harmittaa vain tuo leikkauksen ajankohta sinänsä. On juuri parhainta maankääntö aikaa viljelypalstalla ja kahden viikon pakollinen lepo ilman raskaita töitä on pitkä aika. Savimaalla voi olla hankala kääntää maata, jos maa kuivuu liikaa. Täytyy nyt toivoa nopeaa maan sulamista ja kuivahtamista että pääsee heti talikon kanssa heilumaan kun on oikea aika.

Nuorempi tytär kävi viime viikonloppuna pikavierailulla ja se oli todella ihana viikonloppu. Käytiin ruokakaupassa ja laitettiin kalaa ruuaksi. Saunottiin ja juteltiin. Ilta istuttiin lukemassa toinen toisella puolella pöytää toinen vastakkaisella puolella. Leppoisa ja rentouttava viikonloppu.

Pääsiäisen jälkeen tytär tulee jälleen tyttärensä kanssa, mutta yöpyy isänsä luona kun siellä on enemmän tilaa. Minäkin melko varmasti vietän siellä muutaman yön ja käymme tyttären kanssa sitten sukulaissa kun aikaa on enemmän. Exäkin pitää talvilomansa silloin ja saa viettää aikaansa tyttärentytön kanssa. Minä ja tytär sekä pikkutyttö odotamme käyntiä innokkaina. Exää varmaan vähän harmittaa, kun asunto on sekaisin melkein viikon päivät, mutta uskon hänenkin odottavan vierailua mielellään. Pikkutyttö odottaa käyntiä yllättävän paljon. Puhuu punaisesta karusellista ja raitiovaunuun menosta. Hän muistaa ne viime käynniltään kumman hyvin.

Toivon myös että Miesystävä pääsisi käymään luonani samaan aikaan kun tytär on täällä käymässä. He ovat tavannet jo aikaisemminkin. Vähän oudolta tuntui silloin esitellä heidät toisilleen. Olin itse vielä naimisissa ja tytär tiesi, että Mieskin on naimisissa tahollaan. Tytär ei siihen aikaan hyväksynyt suhdetta oikeastaan lainkaan. Nykyisin hän on jo sopeutunut asiaan ja tuumii vain että tämä on teidän elämäänne ja sen teette minkälaiseksi teette. "Pääasia on että olet tyytyväinen ja onnellinen" sanoi tytär.

En tiedä kuinka onnellinen olen. Päivittäin onnellisuuden asteeni voi vaihdella hyvinkin paljon. Onnellinen olen silloin, kun saan viettää aikaani Miesystävän seurassa ja kun hän soittaa kesken työkiireidensä ja sanoo kaipaavansa minua. Minä kaipaa jatkuvasi ja paljon.