Voisi melkein jo sanoa patalaiskan sunnuntai, mutta olen sentään jotain tehnyt. Nimittäin tiskannut ja maalannut pari taustalevyä nukketalooni. Kirjoitin onnittelukortin lapsenlapselle ja soitin ex miehelle. Siinäpä nuo päiväni tekemiset sitten onkin.

Heräsin vasta juuri ennen puoltapäivää ja sain vaivoin itseni ylös aamupuolipäiväpalalle tai mikä lie siihen aikaan tulikin sitten syödyksi. Hesariakaan en pahemmin viitsinyt lueskella, kunhan vilkaisin hiukan. Kortti pitäisi viedä postilaatikkoon, mutta sillon on pakko pukea päälle ulkovaatteet ja lähteä pihalle... Ja sitä ei mieli tee pahemmin tehdä. Haluan vain laiskotella ja olla mitään erikoista tekemättä.

Viikkokin on ollut melkeimpä ihan samanlaista. Vatsatauti vei voimat ja sain innostuttua ainoastaan käymään kirjastossa ja sekin oli pakollinen reissu. Oli taas mennyt viikon lainat umpeen ja pakko palauttaa ne. Nolottaa pitää kirjoja tyhjän panttina kirjahyllyssä, kun itsekin aina odotan uutuus kirjoja innolla. No sain ne palautettua ja muutaman uuden kirjan luettavakseni.

Eilen kävin sitten ruokaostoksilla ja Tiimarissa korttiostoksilla. Tänään olen sitten ihan liian laiska lähtemään mihinkään. Tekee mieli vain olla. Toisaalta kaipaan päivälenkkiä ja tiedän, että sen tekeminen tekee hyvää niin sielulle kun kropallekin, mutta ainakaan vielä ei omatunto kolkuta liian kovaa lenkin luistamisesta.

Mielessä oli myös, että olisi mukavaa pistäytyä kahvilla läheisessä keilahallissa ja katsella vähän keilailua. Ei kuitenkaan tunnu oikein houkuttelevalta tuo lähteminen.

Mieleeni tulee aina sellainen pelko, etten kohta viitsi lähteä mihinkään ellei ilma ole todella houkuttelevan kaunis. Hirveä peikko mielessäni. Toivon, että ensi viikko on hieman aktiivisempi liikunnan ja muunkin menon suhteen. Torstaina on onneksi taas konsertti ja sitä odotan innokkaana. Solistina on huilisti Katherine Bryan.

Liikkua pitäisi reilusti enemmän. Alkaa paino jo olla sellaisissa lukemissa, etten koskaan kuvitellut edes sellaista saavuttavinanikaan. Tämä lonkkani ei kestä enää yhtää ylimääräistä kiloa, mutta laihtuminen vain on niin pirun hankalaa. Olen sellainen herkkuperse, ettei yksi suklaalevy missään tunnu, jos sen haluan syödä. Tosin ongelmani ei ole varsinaisesti makea vaan tykkään voileivistä ja niistä leivän päällisistä liikaa.

On tullut sellainen paha tapa ottaa pari tuhtia voileipää sängyn viereen kun alan lukemaan iltaisin. Tiedän hyvin, että nekin voisi vaihtaa vaikka hedelmiin, mutta en saa itsestäni irti sen vertaa että kokeilisin edes sitä keinoa. Olen aina ollut sellainen iltamässääjä lukiessani. Aiemmin vain liikuin reilusti enemmän, kun mitä nyt teen. Oli pihalla haravointia, lumenluontia ja kasvimaalla kökkimistä. Lisäksi tein pitkän lenkin joka päivä kaiken muun homman lisäksi. Oli selkeä rytmi kaikessa.

Nyt tuo rytmi elämästäni on kadonnut kokonaan. Se vain on jotenkin lipsunut ajan saatossa johonkin. Pitäisi vain saada se kiinni ja aloittaa päivien rytmittäminen jotenkin järkevästi. Ja tuohon iltasyömiseen pitäisi ehdottomasti tulla selkeä muutos. Veltolla mielellä ja kropalla varustettu ihminen olisi saatava taas kuosiin. Siinäpä se.

Pakko siis pistää ne ulkovaatteet päälle ja viedä se postikortti laatikkoon. Tiedän, että kun pääsen liikkeelle niin en kehtaa ihan hevillä kotiin samantien palata vaan saan tehdyksi vaikka pienenkin lenkin. Ikkunaan kyllä ropsottaa jotain märkää....