Huomasin, että siitä on jo todella kauan kun viimeksi tänne kirjoittelin. Tarkoituskin oli lopettaa tätmä bloki ja jatkaa toisella. Sekin jäi. Piti olla puutarha-aiheinen, ja niinhän se alussa olikin. Sattui vain niin että yllättäin myin taloni ja puutarhani.

Eihän se oikeastaan mikään yllätys ollut. Olin sitä miettinyt jo pitkään. Yksinäisen naisen taloksi se oli liian suuri ja kallis pidettävä. Vähän vielä tuntuu haikealta ja jos totta puhun, niin kovin paljoa en jaksa ja rohkene asiaa vielä puida.  Ikävä tulee. Vielä ei ole pahemmin ikävä sohaissut mutta kuvia en uskaltaudu katsomaan enkä tosiaankaan pahemmin ajattele taloa ja pihaa. Koetan sopeutua uuteen olotilaani.

Muutin pääkaupunkiin vanhoille asuinnurkilleni ja toistaiseksi Mieheni kanssa. Katsastellaan vieläkö meiltä jotain yhteistä sävelmää löytyy elämässämme. Olemme vuoden "harjoittelu sopimuksella" ja olisi tarkoitus saada välit kuntoon. Vaikeaa se on. Niin pitkään asuimme erillämme ja nyt on kuin kaksi vierasta ihmistä yrittäisi tulla toimeen saman katon alla. Väkisinkin toinen tahtoo ärsyttää omilla tavoillaan ja teoillaan toista. No saas nähdä miten tässä sopassa sitten käy.

Jouduin vaihtamaan muuton ohessa myös psykiatrian ihanan sairaanhoitajani uuteen ihmiseen ja taaas alkoi kaikki sama selvittely uudelleen. Oikeita masennuslääkkeitä en ole vieläkään saanut kun edelliset oli pakko lopettaa yliaktiividuuden vuoksi. Olen välillä miettinyt että senkö vuoksi talonikin pistin niin nopsasti myyntiin....

Tällä hetkellä elelen vain ja koetan sopeutua tähän ympäristöön. Onneksi on lasitettu parveke puutarhana! Aika paljosta jouduin muutossa luopumaan. Sitä en vielä tiedä mitä tulen vastineeksi saamaan. Mieskaverin tapaaminen on vähentynyt ja se harmittaa.