Mieli on heti pirteämpi vaikka jalkaa ja lonkkaa särkeekin liikkuessa. Olen koettanut vältellä tätä portaiden nousemista ja edestakaisin kiipeämistä. Jalka ei tahdo millään kestää sitä. Könkkään kuin satavuotias. Pakko  oli kuitenkin käydä pienellä lenkillä ja niinpä hoidin ostokset samalla vaivalla.

Paino on lähtenyt kivasti laskuun ja kolmisen kiloa on kivuttomasti lähtenyt. Kieltämättä olokin on jo hiukan kevyempi kun housun vyötärökin mahtuu kunnolla kiinni. Tämän kipeän lonkan vuoksi on pakko saada painoa alas ja nyt se vaikein vaihe sitten tuntuu alkavankin. Onneksi olen suklaahyllyt kiertänyt ohitse vilkaisemattakaan sinne. Jos vilkaisen, pelkää haksahtavani.

Lonkan takia koetan portaita vältellä, koska se tuntuu rasittavan jalkaa todella paljon. Harmittaa etten tajunnut apteekissa käydä päivälenkilläni ja nyt on tulehduskipu lääkkeet lopussa. Haen ne vasta huomenna sillä en uskalla liikaa kävellä ettei paikat särje yöllä ihan mahdottomasti. Luultavasti joudun vielä kolmannen kortisonipiikin hakemaan. Jollei se ala vaikuttaa niin sitten en tiedä mitä tuon koiven kanssa on tehtävä. Kipu vaikuttaa jo jokapäiväiseen elämäänikin.

Tämmöistä se on, keksi-ikäisenä oleminen.

Mieltä piristää Miesystävän lähettämät pari viestiä ja puhelinsoitot. Vaikka pyristelen tästä suhteesta irti, niin en näytä pääsevän. Kaikki uudet tuttavuudet kariutuvat aina tähän toivottomaan suhteeseen. Välillä tuntuu etten ajattele mitään muuta kuin Miestä. Sanon mielessäni itselleni lähes päivittäin, että etsi elämää jostain muualta, mutta ei onnistu. Päässäni taitaa olla jotain vikaa...