Jostain syystä maanantait tahtovat olla rankkoja työpäiviä. Vaikka töissäkään ei tänään ollut mikään erikoinen hoppu olin aivan puhki kun tulin töistä kotiin. Kerkisin torkahtaa bussiin ja sitten joku lehdenmyyjä soitti ja herätti minut. Pahus vie, kyllä hatutti. Juuri  kun aloin olla hyvässä nirvanassa.Työtäänhän sekin ihminen tekee, mutta silti hatutti.

Kotona torkuin sohvalla tunnin verran ja kai olin hetkeksi torkahtanutkin kun aika kummasti livahti ohitseni. Olin päättänyt mennä kääntämään sitä kasvimaata mutta en sitten ennättänyt ja jaksanutkaan. Piti laittaa huominen eväsruoka, mutta se on nyt sitten valmiina, samoin ylihuominen sapuska. Jospa sitten huomenna olisin pirteämpi ja jaksaisin kääntää sen suunnittelemani kohdan. Tuntuu että pian alkaa jo olla myöhäistä pistää siemeniäkään maahan.

Miesystävästä ei ole kuulunut mitään viime tiistain jälkeen. Mitä lie kiireitä kun ei ennätä edes soittelemaan. Välillä tuntuu tosi yksinäiseltä ja toivottomalta tämän suhteen kanssa. En vain osaa tai halua lopettaa. Ja samalla pelkään että Miesystävä haluaa katkaista suhteen....Onhan tätä juttua jo yli vuoden kestänytkin. Vuosi elämästäni on mennyt pitämällä yllä toivottomalta tuntuvaa suhdetta. Miesystävä vakuuttaa haluaan jatkaa. Puhuttiin viimeksi hiukan tulevaisuudestakin, mikä minusta oli aikamoinen saavutus Miesystävältä. Vaikea tilanne tämä on hänellekin ja ymmärrän sen täysin. Ei ole niin helppoa lähteä kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen uuteen suhteeseen ja heittää kaikkea siihen saakka saatua elämää "hukkaan". Ja sitten on aina se taloudellinen puoli. Se on tärkeä ja suuri asia suhteen lopettamisessakin. Taloudellisesti siinä joutuisi luopumaan niin monesta asiasta johon on tottunut. Koti ja omaisuus menisi jakoon ja hyvässä lykyssä jää luu kurkkuun. Ja sitten se pelko jos uusi suhde ei toimikaan vaikkapa yhteenmuuton jälkeen.....

Siinä sitä on pienelle järjelle ja aivonystyröille työtä.

Taidampa mennä syömää jäätelön.