Siitä on aikaa, kun viimeksi ennätin kirjoittelemaan tänne. Pitkä, uneton yö jälleen takana. Suru alkaa väistyä, mutta tuntuu vielä ajatuksissa ja mielessä . Kuinka pitkään, sitä en tiedä.

Miesystävän kanssa päätimme pistää suhteen poikki. Vaikea paikka molemmille, mutta aivan pakko lopettaa. Alkoi rasittaa molempia ja minä päätin pistää poikki, koska Miehestä ei ollut siihen. Mies kyllä olisi halunnut yhä jatkaa samanlaisen asalaisena suhteessa. Vaimo oli jälleen kimpussa.

Käytiin kovaa keskustelua puolin ja toisin Mies, minä ja vaimo. Kai minut sai lopettamaan vaimon lausahdus "...ja minähän en kodistani lähde.." Sattui niin perkeleellisesti siuluun. Olin aikaisemminkin Miehelle sanonut, että tehdä vaimolleen selväksi etten ole niiden kotiin tunkemassa asumaan. Mies ei ollut maininnua siitä ja se hatutti. On kamalaa joutua pelkäämään kodistaan pois lähtöä! ja nimenomaan, kun minun ja Miehen jutussa ei koskaan ole ollut edes tarkoitus sellainen. Mies on aivan hyvin sen tiennyt ja olisi sen voinut vaimolleen kertoa, koska asiasta on ollut jo aikaisemmin puhe meiden kolmen kesken.

Aloin lopulta väsyä niihin vaimon viesteihin. Päätin pistää poikki. Mies vielä koetti sinnitellä, mutta sitten kovan riidan päätteeksi saatiin asiat selväksi. Nyt elellään omiksemme emmekä pidä mitään yhteyttä. No, pakolliset Joulutervehdykset kaikkien kolmen kesken on vaihdettu.

Tällä hetkellä kukaan meistä ei ole onnellinen eikä tyytyväinen oloonsa, joten en tiedä kuinka viisas ratkaisu tämä oli. Ehkäpä se siitä hiljakseen alkaa tuntua paremmalta ja pääsemme kaikki tolpillemme. Minä taidan päästä loppujen lopuksi kaikkein helpommalla. Miesystävä ja vaimo joutuvat toisiaan näkemään ja elämään saman katon alla vielä vuosia, ennenkuin on mahdollisuuskaan eroon. Itse toivoisin, että tällaisen rumban käytyään Mies edes koettaisi päästä vaimoa lähemmäs. Kyllä siellä vielä pieni mahdollisuus on ystävyyden ja monien vuosien jälkeen saada asiat jollain lailla kuntoon. Mies vaan on niin jäärä. Sellainen Jakke-Jäyhä. Ei vaan suostu asioista keskustelemaan.

Itse jätän asiat niin sanoakseni Herran huomaan. Katsastan muita maisemia. Itken kadotettua rakkautta ja yhäkin rakasta miestä. Mies itkee tahollaan, mutta ilman lohdutusta. En halua enää sundetta jatkaa samanlaisena, kuin ennen.

On aika lopettaa tämän vuodatuksen blogi.

Kunhan saan itsestäni jotain aikaiseksi, niin aloitan uuden blogin. Uudella nimellä. Kenties sen vielä tähän blogiin pistän ylös. Saa nyt nähdä.

Tämä vuodatus nyt kumminkin päättyy tähän. On hyvä lopettaa mukavan talvimatkan jälkeen, kun on saanut levättyä ja rentouduttua pari viikkoa kylpylän lämmössä mukavia kavereiden kanssa. Kiitos kaikille lukijoilleni ja tukijoilleni näiden vuosien varrella. Hyvää ja entistä parempaa Uutta Vuotta kaikille.