Taas kurjaa valitusta, kun ei ole keretty näkemään koko viikon aikana silmänräpäystäkään.  Etukäteen sen olen tiennyt, mutta kyllä hatuttaa. Oikeammin hiukan masentaa ja on surullinen olo.

Miesystävä on ollut messuilla puoli viikkoa  ja tiedän, että hän on väsynyt ja puhki siitä kaikesta rehkimisestä. Silti odotin edes jonkinlaista soittoa jossain työrupeaman välissä. Ainoastaan perjantaina tuli viesti, jossa pahoitteli kiirettään ja lupasi koettaa soitella myöhemmin. Soittoa ei ole kuulunut ja tuskin tänään enää kuuluukaan. On siis odotettava huomiseen.

Maanantaisin Miesystävä soittaa ja ilmoittautuu. Siitä on tullut jo tapa näiden vuosien jälkeen. Ilmoittaa, että on hengissä. Aikoinaan mietimme sitä, kuinka saan ilmoituksen mikäli hänelle sattuu jotain. Tuli tuo maanantaipäivän soitto sitten ikäänkuin sellaiseksi tavaksi ilmoitella, ettei tarvitse turhia murehtia. Hyvä niin. Odotan soittoa.

Näiden yhteisten vuosien myötä on ollut monta sellaista viikkoa, kun olemme olleet yhteydessä vain kerran viikossa. Lähinnä näiden messujen tiimoilta tai työmatkojen vuoksi. On niin tiiviit aikataulut, että yksikseen pääsee vain vessaan! Myöhään illasta Mies ei koskaan soita, kun tietää minun olevan iltauninen ja kärttyisä, jos herää kesken unien. Nyt olen jo toivonut, että hän soittaisi vaikka yöllä! Ikävä on niin kova.

Toivottavasti vaimo ei natise hänelle yhtäpaljon kun minä natisen tästä viikosta.... Tosin siellä on totuttu jo vuosien mittaan samaan hommaan. Vaimo onneksi näkee Miehen vilaukselta illansuussa. Minä en näe. Vaimokin yleensä nukkuu, kun Mies tulee kotiin. Aamulla vaimo on lähtenyt töihin, kun Mies herää. Sellaista elämää.

Toiveena on nyt, että alkava viikko olisi parempi näiden tapaamisien kanssa. Välillä vain on mielessä kuinka turhia nekin tapaamiset loppujen lopuksi ovat. Kun tietää lopputuloksen eli taas ikävää seuraavaan kertaan saakka. Ainaista kaipuuta ja toivetta saada lisäaikaa ennenkuin juttu lopahtaa kokonaan.

Erosta en enää välitä puhuakkaan Miesystävälle. Se asia on meillä puitu ja käyty lävitse niin moneen monituiseen kertaa, ettei sille asialle enää viitsi nähdä vaivaa.Tulee vain paha mieli meillle molemmille ja turhaa stressiä muutenkin vaikeaan suhteeseemme. En enää jaksa sellaista.  Miesystävä kysyy, miksi en sitten lopeta suhdettani häneen ja aina se sama vastaus, etten kykenen siihen. Ja Miesystävä  siihen, ettei hänkään siihen kykene. Ja jatkamme samalla vanhalla mallilla taas eteenpäin ja kumpikin odottaa kuitenkin jotain tapahtuvan mikä pistäisi suhteen poikki tai jotain, mikä pistää suhteen yhä vain jatkumaan.

Taidamme vain kuluttaa toisiamme loppuun hitaasti, mutta varmasti.