Aikaa on vierähtänyt viime merkinnästäni. Tänään sataa vettä ja on aikaa istua koneen ääreen päivittämään tapahtumia.

Kauniit auringonpaisteet eivät oikein ole houkutelleet koneen ääreen, vaikka tapahtumia onkin ollut vaikka mitä.

Kävin siis sappikivileikkauksessa ja pääsin samana iltana jo kotiin. Olo oli mitä mainioin...niin kauan kun kipulääkitys oli voimassa. Pari päivää meni ihan mukavasti ja parin viikon päästä kun luulin jo alkavani toipua tuli takapakkia. Taisi revetä muutamat kiinnikkeet sisältä, kun alkoi kunnolla jurppia ja sen yön vedin buranaa oikein kunnolla.

Meni toista viikkoa ennenkuin sain kengännauhat itse solmittua ja sukat kunnolla jalkaan. Sellaista taiteilua se kyllä oli. Tuli todella avuton olo eikä kyseessä ollut kuin pieni leikkaus. Kävi moneen kertaa mielessä kuinka kummassa vanhukset yksinään selviävät samanlaisesta hommasta.

Kummasti sitten ne kivut katosivat ja nyt olen jo täysin kunnossa. Vain arvet näkyvät ja nekin ovat jo haalenemaan päin. Monet haukkuvat näitä kunnallisia sairaalapalveluja, mutta minä voin vain kehua. Sain todella ystävällistä ja asiallista palvelua ja hoito oli hyvää vielä jäljestäpäin, kun sairaalasta soitettiin ja tarkistettiin kunto ja vointi.

Kiinnikekipukin oli omaa syytäni, kun en malttanut pitää näppejäni erossa Miesystävästä. Toipumisloma on toipumislomaa eikä mitään lemmenlomaa!

Suhde siis Miesystävään jatkuu, vaikka välillä olikin hilkulla sen loppuminen. Vaimo sai jälleen tietää asiasta ja siitä syntyi kiusallinen viestittelyketju. Onneksi vaimo oli fiksu eikä jatkanut sitä. Minä annoin provosoida itseni kiukkuun ja olisin saattanut jatkaakin, mutta toinen oli viisaampi ja lopetti sen ajoissa.

Nyt ollan Miesystävän kanssa taas jälleen vain viestittely ja puhelinväleissä ja pidetään jälleen matalaa profiilia suhteilun kanssa. Tuli vain taas koeteltua tuota suhteen kestävyyttä molemmin puolin. Toistaiseksi kumpikin haluamme jatkaa tapailua, eikä vaimokaan taida kaivella asiaan sen enempiä. Hänellä on ilmeisesti omat juttunsa ja asiansa. Pääasia on ettei tarvitse stressata asiasta enempiä.

Sain vihdoinkin sen pitkään haaveilemani Asoasunnon. Useita tarjouksia tuli ja ja kävin asuntoja tiuhaan tahtiin katselemassa. Pari oli oikein mukavaa ja olisin asunnot ottanutkin, mutta hinta oli kuitenkin sen verran kova etten halunnut siihen hintaan niin syrjästä asuntoa hankkia. Onneksi tärppäsi ja sain mieluisan ja nyt on papereiden allekirjoitus vuoro ja eilen sain asunnon jo maksettua.

Kuukauden päästä on muutto sitten uuteen kotiin. Salassa elättelin myös pientä toivetta, josko Miesystävä sittenkin haluaisi muuttaa kanssani ja samalla myös pelkäsin että hän sitä haluaakin. Olimme jo asiasta aikaisemmin puhuneet ja tehneet selväksi ettemme muuta saman katon alle, vaikka Mies lähtisikin liitostaan. Olen oikeastaan huojentunut, kun saan muuttaa yksinäni vaikka tilaa onkin nyt ihan mukavasti vaikka pienelle perheelle.

Olen jo niin tottunut tähän yksin asumiseen ja omaan rauhaani, etten enää ehkä sopeutuisi toisen ihmisen tarpeisiin samoissa tiloissa. On kuitenkin helpottavaa kun tietää että hätätilassa toinen voi sinne muuttaa, jos on sellainen tarve.

Nyt on tilaa vieraidenkin yöpyä eikä tarvitse omaa huonettaan antaa yövieraiden käyttöön. Tuli testattua yöpymisiä 3v lapsen ja tyttären kanssa. Mahduttiin ja tultiin toimeen, kun ollaan hyvissä väleissä, mutta aika ahdasta oli eikä sitä omaa rauhaa ollut kenelläkään meistä.

Mielenkiinnolla odotan sitä muuttoa ja samalla vähän jännitänkin. Siinä on minulla sukulaiset ihan kulman takana ja yksi vielä samassa talossakin! Odotan ettemme liikaa ole yhdessä ettei sukusopu mene!

Jälleen menee aikaa sopeutua uuteen paikkaan ja ympäristöön. Miesystävälle tulee pidempi matka käydä vierailulla ja se vähän hankaloittaa elämää, mutta sen vuoksi suhdetta ei ole tarvinnut lopettaa ja toivon että Mies jaksaa matkaa vielä kulkea. Pieni kiista tässä vain vahvista meidän molempien tunteita ja molemmat haluamme tätä suhdetta jatkaa. Tuntuu jo siltä, että tarvitsemme toisiamme entistä enemmän.

Miehellä olisi ollut nyt hyvä mahdollisuus suhde lopettaa, mutta kaikesta huolimatta hän sitä tahtoo yhä jatkaa. Seuraava narahtaminen kyllä taitaa olla jo piste iin päälle. Sanoin, etten enää kiellä suhteen olemassaoloa, kun vaimo kuitenkin on siitä tietoinen. Ei hän ole mikään typerys, joka uskoo ihan mitä vain ja vielä vuosi toisensa perään.

Halu olla uskomatta tosiasiaa, on sitten ihan eri juttu. Tiedämme toisistamme, mutta olemme oppineet elämään sen asian kanssa.