Pari viikkoa onkin vierähtänyt ihan tuosta vain huomaamattani. Mitään erikoista ei ole elämässäni tapahtunut. Normaalia keski-ikäisen eläkeläisen päiviä on tullut vietettyä. Päiväni ovat aika samanoloisia viikosta toiseen. Koostuvat yleensä tavanomaisista kotiaskareista, ruokailusta ja lenkkeilystä.

Tavallisen oloisia päiviä pienin piristysruiskein. Kirjastossa käyntiä ja konserteissa musiikin kuuntelua. Muutama vakituinen vieras käy kylässä ja itse kyläilen lähinnä lasteni luona ja tapaan sukulaisia. Exän kanssa liikumme melko usein erilaisissa tapahtumissa ja useimmiten taidenäyttelyissä.

Päivittäin olen lenkkeillyt ja koettanut pitää kunnostani huolta. Syömisen suhteen olen ollut melko tarkka ja olenkin saanut muutaman kilon pudotettua joulusta lähtien. Tästä on hyvä jatkaa painon alentamista. Tähtäyksenä olisi saada paino putoamaan huhtikuun loppuun mennessä noin 5 kg. Kunhan vain saan itsestäni irti tuon päivittäisen kävelylenkkini niin olen tyytyväinen.

Lonkka on vihoitellut ja siksi on ihan pakko liikkua. Heti kun olen useamman päivän liikkumatta, niin johan illalla alkaa juinia lonkkanivelessä. Liikunta näyttää auttavan siihen, vaikka toisin luulisi. Onneksi ei ole särkylääkkeitä tarvinnut sen vuoksi syödä.

Aso asunto meni minulta ohi suun ja nyt sitten vain roikun jonon perässä odottamassa uutta tilaisuutta. Onneksi tykkään asua tässä nykyisessä asunnossani! Odotan jo kevättä ja alkavaa kasvimaan mylläysaikaa. Pari siemenhinnastoakin tuli hankittua, mutta koska tilat ovat kovin pienet kasvien esikasvattamiseen, niin hankin vain maahan suoraan kylvettäviä siemeniä. Kukkaikkunalle sentään tulee hankittua aina silloin tällöin joku kukkiva kasvi. Nyt on kaksi upeasti kukkivaa Sant Pauliaa.

Miesystävän kanssa on asiat kuten ennenkin. Ei suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen. Kuhertelua puhelimessa ja salaisia tapaamisia kuten tähänkin asti. Tapaamisia kaipaamme molemmat enemmän ja niiden puuttumisista välillä narisen.

Miesystävä on väsynyt ja hiukan masentunutkin, mutta eiköhän kuun lopussa oleva talviloma vähän helpota hänen oloaan. Saa levätä töistään kunnolla.

Yhteisiä öitä ja päiviä olemme suunnitelleet maaliskuun paikkeille ja Mies koettaa saada muutaman päivän meille aikaiseksi kunhan on lomalta palannut. Tarkoitus olisi viettää muutama yö hotellissa ja lempiä kunnolla. Mies tekee päivällä pari asiakaskäyntiä ja minä saan käydä museoissa ja toivottavasti jossain taidenäyttelyssäkin. Vielä kaikki on vasta ajatuksissa, mutta toivottavasti toteutuukin eikä mikään tule estämään asiaa.

Tapaamiset on nyt lämpimiä ja helliä ja minä olen hillinnyt sanomisiani etten rasittaisi miestä omilla vaatimuksillani. Ei ole mitään mieltä vaatia liikoja häneltä, kun tiedän ettei hän kykene tällä hetkellä enempiin tapaamisiin. Olen tyytyväinen viikottain kun näemme ja saamme viettää mukavia hetkiä yhdessä. Nautin, kun saan keskustella hänen kanssaan ja olla vain kainalossa. Olen onnellinen siitä, ettei tämä suhde ole hänelle rasite vaan hän odottaa tapaamisia ihan yhtä innokkaana kuin minäkin.

Välillä ajattelin pienellä pelolla sitä, että suhde olisi katkaistava kuitenkin. Mies on niin stressaantunut työstään ja kotiasioistaan etten uskonut hänen jaksavan vielä tätä salasuhdettakin kantaa. Suhde antaa hänelle kuitenkin toivoa ja voimia jaksaa niitä kaikkia muita kurjia juttuja.

Yllättynyt olin, kun pari kertaa on puhelujen lopussa sanonut rakastavansa minua. En kuvitellut hänen sellaisia sanoja sanovan enää tässä vaiheessa. Mies on huono sanomaan rakkaussanoja ellei hän niitä tosissaan tarkoita. Suhteen alussa hän sanoi rakastuneensa minuun ja sekin oli minulle yllätys kuulla. Olen jo kauan tiennyt että hän välittää ja tykkää minusta, mutta pelkkä "rakastan sinua" on aika outoa kuultavaa hänen suustaan. Luulin sen rakkauden eron aikana kuihtuneen, mutta niin ei sitten onnekseni käynyt. Rakastan itse Miestä syvästi.

Rakkauskin on niin moninainen juttu. Sekin kuolee ja kuihtuu ellei sitä hoida ja huolehdi sen hyvinvoinnista. Olemme puhuneet siitä paljon ja uskon Miehen sen asian ymmärtävän. Siksipä nuo varastetut hotelliyötkin ja yhdessä istuminen matkoilla ovat meille molemmille tärkeitä hetkiä. Toivon niiden lähentävän meitä vielä entistä enemmän toisiimme. Vielä kun saisimme lisää viikottaisia tapaamisia niin olisin ainakin itse tyytyväinen suhteeseen.

Hermoja ja pitkää pinnaa tämä suhde ainakin vaatii.