Normaali maanantaipäiväni eli pyykinpesua. Tylsää ja niin tavanomaista, mutta pakollista. Yksin asuessani sen huomaan, kuinka vähän pyykkiä sitä tulee kertyneeksi viikon aikana. Kaikkea pientä, muttei koskaan täyttä konetta. Kerään ja kerään, ja sitten on jo pakko pestä etteivät ala haista likapyykkikomerossani.

Kirjastossa oli pakko käydä palauttamassa taas kirjat ja sainkin hyvän kantamuksen luettavaa. Tulisin hulluksi ellen saisi lukea. Joskus olen miettinyt minkä kyvyn menettäminen olisi pahinta. Luulen, että minulle se olisi tuo näön menettäminen. Lukeminen on muodostunut minulle nykyisin hyvin tärkeäksi asiaksi. Olen aina lukenut paljon, mutta nykyisin ahmin kirjoja kun lounasta konsanaan. Onneksi maailmassa on niin paljon vielä lukemattomia kirjoja.

Huomasin tuossa blogiani lukiessani, ettei edellinen postaukseni ollut mennytkään tuonne blogilistalle vaikka sen olin sinne pistävinäni. Vähän on ollut häikkää julkaisussa, mutta eiköhän se tästä taas ala sujua. En saa myöskään esikatseltua näitä kirjoituksiani, mutta sitä on ollut monella muullakin ongelmana.

Justiina oli minulle postia ja viestiä laitellut. Vastaan joskus myöhemmin, kunhan olen mietiskellyt asioita. Mielenkiintoista lukea tuota hänen blogiaan omasta elämästään ja ajatuksistaan. Kaikilla meillä on oma kohtalonsa tässä "Elämän teatterissa". Oma polkumme kulkea ja tuntea elämää.

Viime viikolla olin asioilla vanhemman tyttäreni kanssa. Tänään mietin, että saan olla onnellinen siitä että minulla on niin mukava ja ihana tytär. Saan olla onnellinen siitä, että ylipäätään olen lapseni maailmaan saattanut. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole suotu. En tiedä miksi olen sitä niin tänään miettinyt. Lasten saaminen oli minulle helppoa, samoin odotusaika ja jopa synnytykset sujuivat hyvin näin jälkeenpäin ajatellen. Vanhin tytär syntyi vain hyvin pienenä. Oli ainoastaan 2300gr painava ja vietti ensimmäiset 10 päiväänsä laitoksella keskoskaapissa kasvamassa ja saamassa lihaa luidensa päälle. Tänä päivänä ihmettelen etten kertaakaan ajatellut etteikö hän selviäisi  siitä keskoskaapista ulos. Olin varmaan niin nuori ja tietämätön asioista, ettei sellainen edes juolahtanut mieleeni.
Kaikki lapseni ovat selviytyneet enkä ole ainoatakaan keskenmenoa joutunut kokemaan. Nuorin tytär on se joutunut kokemaan samoin entinen miniä menetti pienet kaksosvauvat. Nyt on kuitenkin molemmilla lapsia ja minä saan olla onnellinen lapsenlapsistani.

Ilahduin tänään Miesystävän hauskasta kortista, joka oli sähköpostiini tullut aivan yllättäin. Hän onkin yllättävän ahkeraan pitänyt nyt yhteyttä. Eilen illalla hän myös tavoistaan poiketen soitti. Ei ole yleensä tapana ollut soitella viikonloppuisin, kun on perheensä kanssa enkä soittoja silloin edes odota. Oli mukava kuulla hänen ääntään ja vaihtaa muutama sana siinä illansuussa. Miehelle oli vain ikävä puskenut yllättäin päälle. Pääsi puhelimeen, kun vaimo pistäytyi jollain asioilla.

Huomaan taas ajattelevani Häntä suurella tunteella ja rakkaudella. Olen kunnolla koukussa tähän Mieheen. Kuitenkin olen selvillä miehen vioista ja huonoista puolista. Ymmärrän niitä, enkä koeta häntä sen kummoisemmin muuttaa. Ei hänkään minua. En tiedä kuinka suvaitsevasti ja ymmärtävästi suhtautuisin, jos asuisimme yhdessä. Onneksi sitä ei tarvitse ajatella, kun tuota yhdessä asumista ei koskaan tule ilmeisesti tapahtumaankaan. Mies on itsepäinen, ei puhu tunteistaan eikä ongelmistaan, jollei niitä hänestä erikseen ryhdy kaivamaan. Hänen kansaan saa olla melkoinen noita tai meedio että jotain saa irti, kun hän alkaa jurotella. Ihana mies kuitenkin.

Torstaina alkaa sitten musiikkinautinnot. Ensimmäinen kevään konsetti Helsingin kaupunginorkesterin konserttiin. Ralf Gothoni johtaa ja uskoakseni saan kuulla hyvää musiikkia. Tässä kuussa on kaksi konserttia. On mukavaa pukeutua välillä parempiinkin vaatteisiin, kun pelkkiin farkkuihin ja villatakkiin. Kotona kuuntelen musiikkia telkasta tai radiosta verkkarit päällä. Meinaan siis nauttia kaikin puolin siisteissä vaatteissa ja mukavalla mielellä.