Kaikin puolin on ollut tapahtumarikas viikko. Eilen olin konsertissa ja se oli todella miellyttävä ja rentouttava kokemus. Nautin musiikin kuuntelusta. Nyt jo odotan seuraavaa käyntiä mielenkiinnolla.

On myös mukavaa saada käydä konsertissa sellaisen ihmisen kanssa, joka nauttii musiikista vielä enemmän varmaan kuin minä. Käyn nimittäin äitini kanssa. Hän on ollut musiikki ihminen koko ikänsä ja käy konserteissa aina kun vain on mahdollista. Nyt alkaa ikä jo painaa ja liikkuminen on melko vaikeaa, mutta yhä hän jaksaa kepin kanssa liikkua  näissä nautittavissa musiikki illoissa. Käy myös laulamassa eläkeläisten piirissä ja pitää siitä kovasti.

Miesystävän kanssa alkuviikko meni puheluiden varassa, mutta tänään hän sitten yllätti minut jo aikaisin ja tuli käymään. Olin aivan unohtanut että hän oli jo aamusta lähtenyt liikenteeseen ja sovimme tapaamisesta. Luulin, ettei se ollut varmaa Miehen työkiireiden vuoksi, mutta ihana yllätys kun hän seisoi oven takana.

Aika vain meni niin nopeasti ja taas piti jäädä ikävän kouriin. Ikävä kaivertaa mieltäni ja sydäntäni aina kun hän sulkee oven takanaan. Siihen vain on tottuminen. Tuntuu nykyisin siltä, että tämän eron jälkeen olen alkanut ikävöimään Miestä enemmän kuin ennen. Kaipa siksi, että luulin jo näiden tapaamisten olevan ohitse ja olin jo alkanut hiukan toipua siitä ikävästä erosta. Nyt taidan käydä lävitse taas niitä tapaamisen alkuaikojen kaipuita, joihin olin jo alkanut vuosien mittaa tottumaankin.

Posti taas muisti kirjeellä ja tällä kertaa yllättävälläkin viestillä. Viime keväänä en ottanut vastaan minulle tarjottua Aso asuntoa ja jouluna tuli jo pahoittelukirje, etteivät olleet löytäneet minulle toivomaani asuntoa. Nyt sitten tarjottiin sopivaa.

Muutama yö on mennyt ihan valvoessa ja miettiessä sitä olenko kiinnostunut vai en. Asunnossa on monia hyviä puolia ja paljon sellaista, jota en osaa edes vielä ajatella. Ensi viikolla on ilmoitettava kiinnostuksesta tai sitten jätettävä ei vastaus.

Jotenkin tuntuu siltä, että en jaksaisi taas aloittaa sitä pakkaamis ja muutto ruljanssia. Siinä on niin hirmuinen työ ja taas pitäisi sopeutua uuteen paikkaan ja asuinalueeseen. Tosin alueen jo tunnen, koska äitini asuu siellä ja aikoinaan myös mummoni asui siellä. Luulen myös että sisareni on muuttamassa mieskaverinsa kanssa siihen kadun toiseen päähän....

Asunnossa on myös se hyvä puoli, että vuokra on huokea eikä sisäänpääsymaksukaan ole kovin suuri. Asunnon koko riittää minulle oivasti. Tilaa on jokusen neliön vähemmän kun tässä nykyisessäni. Säästöni eivät menisi hukkaan vaan olisivat sijoitettuna  ja omani saisin aina takaisin.

Nyt pitäisi vain päättää ja pistää paperit sisään ja sitten aloittaa toivominen, että oma numeroni on kaikkein pienin hakulistalla. Mietin vielä muutaman päivän ja sitten on se päätös tehtävä.

Huolestuin tietenkin myös siitä kuinka Miesystävä ottaa tämän muutto ajatuksen. Hän on nähnyt minun muuttavan tässä muutamien vuosien aikana jo niin monta kertaa etten koko elämäni aikana ollut kuvitellutkaan niin monia muuttoja tekeväni. Lähinnä pelkäsin kuinka meidän tapaamisiemme käy, kun ne nytkin ovat kortilla. Miesystävä vain totesi, että löyhässä taitaisi meidän suhde olla, jos muuton takia suhteesta luopuisi. Jatkamme siis tapaamisia niinkuin tähänkin asti.

Miesystävä on ilmoittanut vaimolle ettei halua lähteä mihinkään parisuhde neuvontaan. Piste. Vaimo vielä haluaa sitä ja nähtäväksi jää kääntyykö Miehen mieli.

En itse enää eroasioista Miehelle puhu. Kun asiat niin ovat tällä hetkellä etteivät sitä eroa voi ottaa, niin miksi minä siitä puhuisin. Olemme sen verran Miesystävän kanssa keskustelleet asiasta ja tulleet molemmat siihen tulokseen ettemme kumpikaan halua muuttaa edes yhteen, vaikka jostain syystä he eroon päätyisivätkin. Mies haluaa olla ainakin jonkin aikaa yksinään.

Hänen kanssaan olen samaa mieltä nyt oman eroni kokeneena ja yksinäni asuessani kun olen ollut, että ainakin minulle tämä on ollut hyvä asia asua yksin. Nautin siitä ettei tarvitse koko ajan olla toisen kanssa samassa asunnossa ja kun ei tarvitse kiinnittää toiseen ihmiseen koko ajan huomiota. Haluan omaa rauhaa ehdottomasti!

Omaa rauhaa Mieskin kaipaa. Kaipaa sitä kotonakin aina entistä enemmän. Hänelle tekisi todella hyvää saada olla ja asua jonkin aikaa yksinään. Ihan vain miettiä ja pistellä niitä päänsä palikoita kuntoon. Keväällä, kun erottiin, hän nimenomaan halusi olla yksinään ajatustensa kanssa. Latasi akkuaan mökillä jonkun viikon ja suvun mailla metsätöissä. Sai sitten ne palikkansa sellaiseen kuntoon, että totesi haluavansa jatkaa minun kanssani riskistä huolimatta. Ei selvittänyt kuitenkaan asiaa vaimonsa kanssa.

Toivon, että Mies saisi nyt jossain vaiheessa ladata akkujaan ja järjestellä päänsä palikoita myös kotiasioidensa sekä meidän suhteemme jatkumisen kannalta. Se tuntuu minusta nyt hyvin tärkeältä asialta. Mies ei vain tiedä kuinka se onnistuu.

Kuukauden kuluttua hänellä alkaa talviloma ja sen hän viettää poikansa ja lapsenlapsensa kanssa hiihtelemällä Lapissa. Näillä näkymin myös vaimo on sinne menossa. Onneksi saavat olla pikkuvauvan kanssa. Uskoisin että nauttivat molemmat tästä ensimmäisestä lapsenlapsesta. Porukassa on myös vaikea riidellä.

En edes tiedä onko Mies kertonut pojillen vaikeuksistaan. Melko varmasti kyllä aavistelevat jotain. Uskon, että aikuiset lapset huomaavat kyllä kuinka heidän vanhemmillan menee.

Minä vain toivon entistä useampia lämpimiä ja helliä tapaamisia. Niitä kaipaan.