Eipä ollut kovin paljoa siivottavaa. Pieni asunto ja likaa ei kerry kotieläinten karvoista, niinkuin ennen. Imuroin ja pyyhin pölyt ja pesin lattian. Mukava mieli tulee aina tuosta siivoamisesta. Siinä näkee heti tekonsa tulokset ja siivoamisesta jää niin mukavan puhdas tuoksu kotiin.

Vähän laittelin joulukoristeita esille, mutta vähiin se koristelu jää. Koristeita on kyllä laatikko täynnä, mutta en halua mitään ylimääräistä krääsää esille. Joulukuustakaan en hankkinut. Kuusen asemesta koristelin pitkän kukkatasoni kullan värisillä helmiköynnöksillä ja joulupalloilla. Joulupallot ovat isossa lasikulhossa ja muutama pieni, kultainen pallo on helmiköynnöksen välissä. Mukavan näköistä ja tällainen joulukuusen korvike tällä kertaa.

Viikonloppuna systerin kanssa käytiin keskustassa jouluostoksilla ja kahvilla pariinkiin otteeseen. Hyvä reissu meille molemmille. Saatiin puhuttua ja juoruttua asioistamme kunnolla. Onneksi on läheiset välit siskoon.

Sunnuntaina olin lapsenlapsen 7 vuotispäivillä. Sekin mieleuisa ja kiva tapahtuma ja lähisukua paikalla. saatiin vaihtaa kuulumisia ja seurata serkusten leikkejä ja touhuja. Siinä kaksivuotias kulki ihan reippaasti leikeissä mukana isompien lasten kanssa ja kiljui riemusta.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen -05 keväällä, kun olin edellisvuonna täyttänyt 50 vuotta ja elämäni oli sellaisessa vaiheessa, että mietin aika tarkkaan missä siinä nyt mennään. Tarkoitus oli pitää blogia jonkinlaisena varaventtiilinä ja kirjoitukset olivat oikeastaan minua itseäni varten. Purkautumiskeinona vaikeassa elämäntilanteessa.

Tämä on yhä henkilökohtainen varaventtili blogi, johon kirjoitan tunteitani ja omia ajatuksiani. Juttuni perustuvat omiin kokemuksiin ja minulle kerrottuihin tietoihin. Tänne vuodatan tunteitani ja ajatuksiani, mutta en toki kaikkea. Kaikkein henkilökohtaisemmat asiat eivät tänne kuulu. Ne kirjoitan ihan kunnon paperiseen päiväkirjaani. Se mitä täällä kirjoitan ja kerron, ei ole kun osa totuudesta, mutta en näe mitään mieltä ihan kaikkea kirjoittaa julkaistavaksi. Kaikkea ei vain ole tarve kirjoittaa julki. Se näyttä unohtuvan joiltain.

Menin naimisiin nuorena, sain lapseni nuorena ja mieheni oli vielä nuorempi minua. Ilman muuta olemme molemmat muuttuneet siitä elämässämme tapahtuvien asioiden ja juttujen vuoksi. Kun kaksi ihmistä sitten huomaa, ettei asiat enää olekaan sellaisessa pisteessä kun niiden toivoisi olevan, niin eikö ole luonnollista että siihen reagoidaan jollain lailla? Luonteensa omaisesti ihmisetkin reagoivat asioihin erilailla ja käyttäytyvät sen mukaan. Se ihminen, joka olin alle kaksikymppisenä on vain hailea kuva minusta enää, samoin exästäni. Ajatuksemme ja tarpeemme ovat erilaisia ja vaikka koetimme niitä yhdistellä, niin enää se ei vain onnistunut. Jossain vuosien varrella oli tullut se kriittinen piste, jossa on annettava periksi, ettei halua viettää loppua elämäänsä tämän entisen kanssa.

Olen onnelllinen siitä, että lapsillamme oli molemmat vanhemmat ja erosimme vasta nyt. Vaikka lapset olivat jo aikuisia, niin eromme sattui heihin silti. Päätimme exän kanssa erota sivistyneesti ja ilman riitoja, lastemme vuoksi. Se onnistui meiltä kovan työn tuloksena. Näemme sen jäljet nyt mukavissa synttäreissä, joilla molemmat voimme olla ilosella mielellä ja vapautuneesti. Lastenlapset näkevät mummon ja ukin yhdessä pitämässä hauskaa heidän kanssaan. Exä kanssa voimme viedä lapsia yhdessä Linnanmäelle, eläintarhaan ja museoihin eikä meidän välillämme ole jotain ammottavaa vihan kuilua eromme vuoksi.

Rauhallinen, sopuisa ero yli kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen ei kaikilta aina onnistu. Olemme nähneet niitä tuttavapiirissä ihan tarpeeksi, missä ex aviopari ei voi tavata yhteisten tuttavien luona samaan aikaan, ei lastensa rippi - ja ylioppilasjuhlissa, saatika häissä tai lapsenlapsen ristiäisissä. Näissä tapauksissa lastenlapset eivät ehkä koskaan näe isovanhempiaan sovussa ja yhteisissä tapauksissa. Se on surullista ja totta.

Pidän siis todella tärkeänä sitä anteeksiantoa ja sopua petetyn ja pettäjän kannalta. Jollei sopuun ole mitään mahdollisuutta, niin sekin asia pitäisi voida ratkaista eikä kiduttaa sitä toista osapuolta jatkuvasti. Siinä vain menee rauhallisemmaltakin henkilöltä hermot ja se pienikin mahdollisuus koettaa saada asioita kuntoon.

Se etteivät Miesystävä ja vaimo saa siellä päässä aikaan sopua ja rauhaa vaikuttaa meidän kolmen jatkuvaan elämään. Meistä kukaan ei uskalla elää täysillä, kun aina joudumme olemaan varuillamme. Siellä ei vaimo eikä mies tiedä voivatko jatkaa vai pitääkö erota. Jatkuva kauna ja pettymyt kuitenkin kaivavat siellä jalkojen alta maata. Mies ei tiedä jäädäkö vai lähteä liitosta. Entinen on kuitenkin tuttua elämää, mutta uusi elämä minun kanssani epävarmaa ja vierasta. Ei sitä mies ihan noin vain lähde ja pistä omaisuuttaan ja taloaaan jakoon. Hänellä on tässä paljon menettettävää.

Juttelimme juuri tänään Miesystävän kanssa tästä kinkkisestä tilanteesta. Hän ei itsekkään tiedä missä tällä hetkellä mennään. Minä kuitenkin pysyn hänen elämässään jollain lailla mukana. Ei hän tätä halua lopettaa. En minäkään halua loppua tälle suhteellemme. Se vain loppuu, kun emme saa asiaa päätökseen millään lailla. Miesystävä tietää minun toiveeni ja tunteeni. Mies olisi ilmeisesti halukas lähtemään, jos vain tietäisi mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan eikä joutuisi kantamaan niin kovaa iskua menettämästään omaisuudesta. Raha ratkaisee miehen elämän, naisen elämän se rakkaus.

Onneksi on nämä joulun pitkät pyhät ja välipäivät. Miesystävä saa rauhassa levätä ja ajatella omia asioitaan. Hän oli tyytyväinen  jouluvieraaseen, joka viipyy viikon loppuun asti. Tulee vähemmän riitaa vaimon kanssa, kun ei tarvitse koko ajan yhdessä olla. Jokainenhan sen taitaa tietää, että pitkillä yhteisillä vapailla ne riidat jossain vaiheessa puhkeavat, jos ovat puhjetakseen selvittämättömistä asioista.

Ikävä on meillä molemmilla kova. Miesystävä sanoi itse nyt ensimmäisen kerran ettei tiedä missä tässä suhteessa nyt mennään. Ettei tiedä oikein mitä ajattelen asiasta ja haluanko minä jatkaa. Hän ei halua lopettaa, mutta ei voi toistaiseksi mitään luvata. Ei hän koskaan ole minulle mitään luvannut. Se oli jo selvää suhteen alussa ja nyt kun uudellen aloitimme tämän syksystä. Jos siis haluan suhdetta jatkaa, niin miehen ehdolla tässä mennään toistaiseksi.

Syksyllä kun uudellen aloitettiin, pistettiin jonkinlainen raja jatkon kanssa. Aloitetaan varovasti ja katsotaan, mihin se johtaa. Selvästi sovittiin, ettei tapaamisia ole niin tiuhaan kun aiemmin, koetetaan katsoa, onko suhteella enää mahdollisuuksia. Nyt sitä sitten katsellaan ja mietitään, ajatellaan tahoillamme ja puhutaankin siitä. Saa nähdä vuoden vaihteen jälkeen missä mennään.

Paljon riippuu, siitä petetystä vaimosta, minkälaisia vihjeitä hän antaa ja kykeneekö jatkamaan Miesystävän kanssa liittoaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta ettei liitto voi onnistua, ellei sitä anteeksiantoa tule. Niin pitkään asia on palavan kekäleenä meidän kolmen ihmisen välillä eikä kukaan meistä saa rauhaa elämälleen.

Outoa on, että Miesystävä kykeni antamaan anteeksi vaimonsa syrjähypyn ja pidemmän suhteen toiseen mieheen, mutta vaimo ei siihen kykene.