Ihan huomaamatta ohi. Exä kävi nopealla visiitillä ja hän sen sitten lausuikin."Ihan hyvähän tämä vuosi on ollut".

Niinhän se on oikeastaan ollutkin. Kun kaikki myönteiset ja mieluisat asiat pistää yhteen, niin tämä on ollut hyvä vuosi. Parempikin olisi voinut olla, mutta ehkäpä uudesta vuodesta sitten tulee parempi, kuin tästä. Pienistä hetkistä ne onnen hetket syntyvät. Toivottavasti niitä hetkiä tulee paljon ensi vuodelle.

Alkuvuosi oli aika kovaa minulle. Tein päätöksen avioerosta, joka sitten tulikin yllättävän nopeasti, kun paperit sain perille. Vaihdoin sukunimeni tyttönimeen, mikä kävi vieläkin nopeammin. Muutin ja meinasin muuttaa toisenkin kerran. Onneksi jäin tähän asuntoon ja olen nyt tyytyväinen olooni. Tästä on tullut oma koti. Tuli ero Miesystävästä. Kävin ulkomailla. Tapasin lapsiani ja lastenlapsia. Kävin pohjoisessa. Itkin Miesystävää. Vietin antoisaa aikaa sisareni kanssa. Tapailin mukavia miehiä ja muutamista tulikin ihan ystäviä. Palasimme Miesystävän kanssa taas yhteen. Tuli tieto eläkkeelle pääsystä. Löysin yllättäin uuden serkkupojan, josta en tiennyt mitään.

Parasta tässä kaikessa on se, että minulla on ihana perhe ja suku. Tunnen olevani rakastettu perheelleni ja Miesystävälleni. Terveyteni on melko hyvä ja mielenrauhaakin olen saanut.

Vuoden viimeisenä päivänä meinaan nostaa lasin kuohuvaa parvekkeellani ja iloita tulevasta. Nostan myös lasin kuohuvaa vanhemmalle tyttärelle, jolla on syntymäpäivä. Tytär syntyi 34v sitten ja silloinkin päivä oli tällainen kaunis ja kirpakka pakkaspäivä. Pikkulinnut lauloivat synnytyssairaalan sisäpihalla ja aurinko paistoi. Oli yksi onnellisimmista päivistäni.

Illasta laittelen vähän jotain pientä purtavaa. Katkarapuja otan sulamaan ja väsään jotain niistä. Juon kuohuvaa ja ehkäpä hiukan humallunkin, ken tietää. haaveilen Miesystävästä.

Miesystävä soitteli heti maanantaina ikäväänsä. Kävi sitten eilenkin ihan yllättäin kylässä ja saimme viettää mukavan hetken kahdestaan. Juteltiin paljon ja halailtiin vieläkin enemmän. Harrastettiin ei niin villiä seksiä, mutta antoisaa kumminkin molemmille. Suudeltiin paljon. En ole koskaan pitänyt kenenkään suudelmista niin paljon kun tämän Miesystäväni. Hänen suudelmansa saavat aivoni ihan pökerryksiin. On ihana suudella miestä, joka vastaa siihen kunnolla. Kaikin puolin kanssakäyminen hänen kanssaan on hyvää ja mieluisaa ja mukava nähdä ja tietää, että hänkin nauttii yhdessäolostamme ihan yhtälailla.

Kotona oli joulu mennyt hyvin niin pitkään, kun vieraat olivat viipyneet. Sitten se taas oli muuttunut riitelyksi. Niinkuin Miesystävä sen oli arvellutkin käyvän. Tilanne on siellä niin tulehtunut, että sitä kinaa ja riitaa riittää. Minusta riitaa jaksaa syntyä, mutta on siellä paljon muutakin, mistä riidellään. Mies kieltäytyy minusta riitelemästä ja toivoo, että se vähän rauhoittaa tilannetta, mutta eroa ei ole tarkoitus ottaa. Sen kyllä tiedän ja syyt siihen. Kunhan voisivat sopuisasti kulkea erillään.

Mies on ollut todella väsynyt ja onneksi on saanut nukkua aamuisin pitkään. Nytkin oli todella rasittuneen näköinen, mutta tyytyväinen pieniin remonttihetkiin kotona. Hän saa niistä kaivattua rentoutumista ja lepoa. Molemmat kaipaamme enemmän yhteistä aikaa ja saa sitten nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan silläkin saralla. Yhdessä haluamme kuitenkin olla ja tavata toisiamme. Ymmärrän sen, että Miehen on vaikea minua tavata. Varsinkin nyt kun koetamme olla hissuksiin ja antaa laineiden vähän laantua tuo keväisen eron aiheuttamien riitojen vuoksi. Kyllä se siitä tasaantuu ja en ainakaan usko, että pahemmaksi enää menee. Kaikki kolme kun tiedämme missä mennään.

Lasi kuohuvaa siis Uudelle Vuodelle!