Kaiken lisäksi nukuin liian pitkään. Ei niin, että olisin myöhästynyt mistään, mutta harmittaa kovasti tuo liian pitkäksi venynyt uni. Taisin ottaa takaisin edellisen yön valvomiset. Silloin sain nukahdettua vasta joskus viiden paikkeilla aamuyöstä. En oikein tiedä mikä minua valvotti niin pahoin. Mietin tietenkin sitä exän toilailua ja omaa typeryyttäni sen asian yhteydessä ja kyllä tuo Miesystäväkin siinä valvomisessa mielessäni kummitteli.

Olin vähän huolissani, kun exä ei sunnuntaina enää vastannut puhelimeen kun täältä niin päissään lähti. Arvasin ja entuudesta tiesin hänen jo silloin sammuneen, mutta huolestutti silti, kun en ollut varma että oli päässyt kotiin kunnolla. Eilen hän sitten soitti ja käväisi töiden jälkeen hakemassa sen lahjakassin pakattavaksi. Oli nolona. Siinä muutama sana vaihdettiin hänen juomisestaan ja siitä sunnuntaista.

Ihmettelen itseäni, etten ollut sen enempää raivoissani. Yhdessä asuessamme olisin huutanut asiasta kun palosireeni, nalkuttanut ja hattuillut. Onneksi tuli se ero hankittua! Minulla ei psyyke olisi enää kestänyt tällaista menoa. Eikä varmaan exänkään. Humalassa hän aina sen vonkaamisen aloittaa ja kuulemma ymmärsi sen nyt, että minulla on oma elämäni, johon hän kuuluu ystävänä. Ei enää aviomiehenä. Hyvä näin. On hyvä olla ystävä, joka tuntee toisen monen vuosikymmenen takaa.

Miesystävästä ei ole mitään kuulunut. Näin on melkein aina alkuviikosta, kun hänellä on kiireitä. Näitä kiireitä tulee jatkumaan koko loppuvuoden ja tiedän, että alkuvuosikin saattaa mennä samoin kiirein. Tapaamisia on muutenkin vaikea järjestää ja harmittaa, kun Miesystävä ei nyt ennätä kokouksiltaan ja töiltään edes soittelemaan. Kun hän sitten pääsee kotiin, niin siinä on vaimo vaatimassa huomiotaan eikä hän silloinkaan onnistu saamaan rauhallista puheluhetkeä. Olen jo alkanut tottua siihen näiden vuosien aikana. Toisinaan vaan se harmittaa minua enemmän kun olisi tarpeenkaan.

Olen miettinyt tätä yhdessä oloa ja sen jatkumista aika paljon. En vain tiedä mitään syytä lopettaakaan suhdetta. Olen tyytyväinen yksinolooni ja asumiseeni. Tapaan Miesystävää silloin tällöin ja puhumme puhelimessa yleensä usean kerran viikossa. Tavatessamme harrastamme hyvää seksiä ja saamme sitä läheisyyttä toisiltamme. Olen jo tottunut tämän tyyliseen elämän vaiheeseen. Tätä se on nyt ja tulevaisuudesta en tiedä.

Olen kuitenkin valmis muuttamaan elämääni ja olojani, jos Miesystävä joskus sattuu ehdottamaan yhteistä elämää. Kyllä minä sitä toivon, vaikka pelkäänkin ettei sellaista koskaan tapahdu. Liika haaveileminen on pahasta ja siksi on vain tyydyttävä tähän mitä nyt Mieheltä saan.

Tämä pitkälle nukuttu päiväni menee nyt pyykkiä pestessä ja kirjastossa käymiseen. Pitää palauttaa taas neljä viikon kirjaa ja ne ovat jo päivän myöhässä. Toivottavasti löytyy mielenkiintoista luettavaa. Ruotsinkieltäkin pitäisi taas tankata, että pysyy mielessä, kun en enää niin sitä käytä. Töissä sentään tuli joskus sitä puhuttua, mutta nyt on jäänyt tosi vähille sen käyttö. Ostan yleensä jonkun puutarhalehden ja siitä sitten tapailen vanhasta muistista sanoja. Joskus on kaivettava sanakirja, kun tulee vähän tuntemattomampi sana vastaan. Se on kyllä kumma, mutta nykyisin minulle ei jää nuo sanat enää mieleen. Joudun montakin kertaa katsomaan saman sanan ennenkuin se takertuu jonnekin aivojeni reunamille. Ehkä en vain enää niin sinnikkäästi opiskele ja sanat ikäänkuin vilahtavat vain ohitseni. Se vähän harmittaa etten saa itsestäni irti senvertaa, että aloittaisin opiskelun tosissani, kun aikaa minulla nyt on.

Nuorempana ei aikaa oikein ollut, kun kävin töissä ja aina oli ne aikaiset lähdöt linja-autooon ja taas takaisin kotiin.Työmatkoihini meni silloin n.4 tuntia päivässä. Bussissa torkuin ja mietin vaan elämänmenoa tai suunnittelin uutta työpäivän listaani. En ole koskaan osannut lukea liikkuvassa autossa. Tulen aina pahoinvoivaksi, jos luen. No, kotona oli sitten iso perhe ja suuri talo ja piha pidettävä kunnossa ja kyllä silloin tuntui ettei aika riitä mihinkään. Nyt on aikaa, muttei enää intoa opiskella. Toivon kuitenkin opiskeluinnonkin joskus vielä heräävän.