Join lasin valkoviiniä lounaalla. Tein kolmen päivän annoksen broilerikastiketta, jotta pääsen helpolla ruuanlaitosta. Broilerikastikkeeseen lisäsin auringonkuivaamia tomaatteja ja kesäkurpitsaa. Tomaatit oli tällä kertaa todella kuivia, sillä ostin vaihteeksi ilman öljyä. Pakko koettaa välttää liikoja rasvoja kaikissa muodoissa. Tomaatit olivat hyviä, mutta jumalattoman suolasia. Ehkä vähempi suola niissä riittäisi, mutta lähes kaikki tomaatit joita olen nyt ostellut kuivattuina on liika suolattua. Täytyy vain jatkaa etsimistä, että löydän sopivan suolaisia.

Ihana päivä on ollut ja oli hienoa huomata aamusta että on aurinkoinen päivä. Tein reippaan kävelylenkin puolenpäivän aikaan ja etsin sen lähikirkon. Sinne olisi tarkoitus mennä konserttiin maanantai iltana. Kirkkokin oli ihan melkeimpä silmieni edessä. Viikottain käyn lenkillä lähellä sitä, mutta en vain ole tarkemmin katsellut ylöspäin. Tiesin kirkon paikan kyllä aika tarkkaan niin että jossain vaiheessa olen sen kyllä tiedostamattani huomannut. Jotenkin vain jää asiat rekistöröimättä tuolla ajatuspuolella.

Mieleni on hieman alakuloinen. Ikävöin Miesystävää ja hormoonit on nyt vielä herkässä tulevien menkkojen takia. Olen silloin todella herkällä päällä ja väsynyt. Voisin nukkua viikon aamusta iltaan, jos vain sielu sietäisi. Kiukuttelu on kyllä jäänyt vähiin. Mitä sitä itselleen kiukuttelee! Siihenkin tarvitaan toinen. Saatan kyllä äyskiä puhelimessa exälle, kun hän soittaa ja se harmittaa minua kovasti ja koetan malttaa mieleni, kun tiedän kärttyisyyden johtuvan hormonitoiminnasta.

Hatuttaa myös se, että Miesystävä on liikuntahallilla tuossa vieressäni., mutta ei pääse tänne käymään. On koko päivän täydessä työntouhussa siellä ja auto on täynnä kyytiläisiä kamppeineen. En rohkene mennä katsomaan hallille, kun en ole varma voinko olla näyttämättä tunteitani siellä. Pelottaa, että Miehen poika huomaa kummasti virnuilevan akan siellä katsomossa tuijottavan Miestä. No, poika on jo aikuinen ja on jo varmaan osannut aavistella ja huomata vanhempiensa välit. Pelkuri, kun olen niin en kuitenkaan hallille mene vaikka ikävä on suuri ja seuraavaksi näemme ties koska.

Illasta meinaan istua telkkarin ääressä ja katsoa Linnan juhlia. Sopivaa iltahuvia meikäläiselle. Juhlista tuli mieleeni, että onkin hankittava uusi mekko kevään konsetteja varten. Mustan taidan hankkia vaikka mieli tekisi punaista. Musta sattuu vain olemaan ajattomampi asu minulle ja niihin menoihin missä käyn. Vanhemman tyttären kanssa olisi tarkoitus mennä ensiviikolla ostoksille. Lupasin kustantaa tyttärelle jotain vaatetta joululahjaksi. Hän haluaa ilmeisesti pitkän takin. Samalla reissulla voisin katselle itselleni sitä mekkoakin.

Kahvihammasta kolottaa ja on pakko juoda nyt heti päiväkahvit.