Tämä vuodenaika masentaa ja synkistää mieleni joka vuosi. Kärsin tästä masennuksesta vuosi vuodelta kai enemmän. Onneksi tuo lumisade jonkin verran helpottaa, mutta aurinkoon kaipaan silti. Jo monena vuonna olen käynyt Kanarialla näihin aikoihin, mutta jostain syystä en lähtenyt nyt tänä syksynä. Nyt harmittaa ja kovasti.

Kaikki valot palavat ja kirkasvalolamppua käytän päivittäin. Vaikka tiedän tämän syystalven masennuksen aina tulevan niin aina se yllättää minut. Nykyisin osaan jo odottaa sitä enkä pelästy, kuten joskus aikaisemmin. Tuumin vain että kärsin sen pari viikkoa mitä on oikein masentavinta aikaa ja sitten on taas helpompaa, kun saa jo joulua odotella. Väsymys valtaa mieleni eikä jaksamisesta voi puhuakkaan joinain päivinä.

Tänä vuonna tuo joulukaan ei kovasti innosta. En oikein saa siitä nyt irti mitään. Osittain haluaisin olla yksin ja sitten taas joulu lasten tai ex miehen kanssa vaivaa mieltäni. Mieluiten olisin Miesystävän seurassa mutta sehän ei onnistu. Tuntuu jotenkin oudolta viettää joulua entisen miehen seurassa. Tottumustahan se on, ei muuta. En kai voi aina pyhiä viettää hänenkään kanssaan. Joskushan se ero alkaa vaikuttaa tähän meidän väliseen tapaamiseenkin. Ex mies nyt kuitenkin haluaa yhteistä joulua viettää, kun tuntee olonsa yksinäiseksi.

Huomenna menen sydänlääkärin vastaanotolle. Vähän hermostuttaa. Otetaan sydänfilmi ja ultraäänikoe. Toivon ettei tarvitse sitä nielun kautta työnnettävää letkukoetta. Se on epämiellyttävä koe, mutta toisinaan minulla ei näy molempia kammioita tarpeeksi hyvin ja se on pakko tehdä niin hankalan kautta. En usko kyllä mitään kovin oleellista tapahtuneen viimeisen vuoden aikana. Välillä tuo pumppu vain osoittaa jotain häikkää siellä olevan. Lähinnä stressaantuneena alkaa tulla hapenpuutetta ja rintaan koskee. Muuten on tuo verenpainelääke auttanut liialliseen läpättämiseen ja nesteenpoistolääke pitää nesteet kurissa sydämen ympäriltä. Kaliumin puute on muutamaan otteeseen ollut aika kurja juttu ja siihen olen saanut eri lääkkeet. Täytyy vähän jututtaa lääräriä nyt niistä.

Tätä tämän hetkistä talvimasennusta pahentaa kai tämä alakuloisuus Miesystävän ja minun välejäni. Samanlaistahan se meidän suhteemme on kaikkina vuodenaikoina, mutta näin masennuskauden aikana tuntuu vain kurjalta ja vaikealta kestää pitkiä tapaamisvälejä. Luulen, että kestäisin näitä pimeitä aikoja paremmin mikäli tapaisimme useammin. Ei vai tavata ja siihen on pakko oppia uskomaan.