Koko päivän on ollut synkkä ja masentava oli. Johtuu osittain ilmasta ja mielentilani on ollut aika oikullinen.

Miesystävä vastasikin heti viestiini ja eilen sitten juteltiin asiat selviksi molemmille. Entiseen ei ole paluuta. Kumpikin olemme sitä mieltä. Sanoin, etten nyt kykene häntä edes tapaamaan. Tunteeni ovat pinnalla ja tapaamisista ei tule vielä mitään muuta kuin surua. Sovittiin kirjoitteluista ja puhelinsoitoista, joilla j

atkamme yhteyden pitoa toistaiseksi. Mies totesi, ettei yli kolmen vuoden suhdetta noin vain heitetä hukkaan. Tosi on.

Tunteeni ovat niin pinnalla ja jos vielä näkisin Miehen nyt liian nopeasti niin se olisi minulle liian vaikeaa. Totesimme että kumpikin nyt vain koetamme selvitä erosta ja jatkamme molemmat elämäämme omilla tahoillamme.

Oma oloni on sinänsä helpottunut. Ei enää takaporttia, johon turvata, kun uudet suhteet pitää punnita. Voi rauhassa myös ryhtyä lempimisasioihinkin, kun ei tarvitse miettiä uskollisuuttaan toiseen mieheen. Ehkäpä kykenen nyt aloittamaan oikean, kunnon suhteen ja antamaan sille kaikkeni, kun ei ole tuo vanha suhde siellä takana kummittelemassa ja vaatimassa omiaan.

Näin siinä kävi, ja toivon todella että olen viisastunut enkä enää ryhdy ystävyyssuhteeseenkaan naimisissa olevaan mieheen. Luulisi nyt tämän kerran minua opettaneen oikein kunnolla. Nyt vain suren tämän jutun ja sitten katson eteeni uusin, avoimin silmin.

kaipaan Miestä silti aivan liikaa....