Ja näitähän tulee riittämään. Vajaan viikon olen yksinäni asustellut ja jo nyt valitan yksinäisyyttä. Tai en valita, totean vain että näin se on. Omasta tahdostani olen yksin. Pelottaa, että jään yksinäiseksi ihmiseksi lopuksi ikääni. Pelottaa se etten tiedä yhtään sopeudunko tämän tyyliseen yksinäisyyteen koskaan. Kaipaan juttukaveria, kumppania, aivan selvästi. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

Yksinäisyyden lisäksi pelottaa koko tulevaisuus. Kuinka pärjään taloudellisesti ja kykenenkö lainkaan palaamaan työhöni tämän pitkän sairasloman jälkeen. Mietin kyllä jo työhön paluuta myönteisenä asiana. Aiemmin se masensi minua ja sai aikaan paniikkihäiriötä mielessäni. Tuntuu siltä, että olisin pian jo kypsä palaamaan töihin, joten ehkäpä mieleni alkaa jo toipua ja masennus hiukan kaikota.

Yksinäisyydestä huolimatta olen aika rauhallinen. Ero miehestä taisi olla viisas teko mielenrauhani vuoksi. Samoin Miehen mielenrauhan vuoksi.

Olen löytänyt uudelta kotikulmaltani jo uimahallin ja kirjaston. Tiedän missä on posti ja melkein olen löytänyt terveyskeskuksenkin. Suunta on ainakin oikea.

Olen tyytyväinen siihen, että olen jaksanut käydä kävelyllä joka päivä. Eri puolilla kaupunginosaa. Jonkin verran uloslähtö on ollut vaikeaa, mutta ei läheskään niin kamalaa kuin mitä pelkäsin sen olevan. Kirjastossakin sai käydyksi eilen illalla ja muutama kirja tuli lainattuakin. Kirjaston koko sinällään oli pieni pettymys. Pieni ja vähän kirjoja. On kuitenkin kirjasto. Olen tottunut pitkän aikaa suureen ja hyvään kirjavalikoimaan ja eilinen kokemus oli aika outo. Toivottavasti sieltä löytyy jatkossa luettavaa. Kirjasto on kuulunut elämääni jo pikkutytöstä lähtien. Kotona asuessani kirjan kanssa viettämä aika ei koskaan ollut turhaa aikaa. Meillä oli aina kirjoja luettavana. Äiti oikein usutti kirjojen pariin. Jollen saa lukea paria kirjaa viikossa tulisin varmaan hulluksi. Olen nopea lukija ja sairasloman aikana olen lukenut parhaimmillaan kirjan illassa. Olen sellainen sängyssä lukija. En osaa päivisin lukea, mutta iltaisin rentoudun kirjan kanssa. Mielummin lueskelen, kun katson televisiota. Tosin aika hepposia luettavia eikä mitenkään kehittävää kirjallisuutta. En olisi varmaan sellaisia jaksanut kahlata lävitsekkään tässä kunnossa missä olen ollut. Kirjat ja lukeminen minut varmaan ovat järjissä pitäneetkin tämän masennuksen aikana. Huonoimpaan aikaan en kyennyt kyllä lukemaankaan muuta kuin selailemaan lehtiä.

Kaipaan taas Miesystävää ihan holtittomasti. Eilinen puhelinkeskustelukin oli aika lyhyt. Odotan viikonlopun aikana tapaamista, mutta se ei ole vielä aivan selvää. Kaipaan miehen kosketusta ja tuoksua enemmän kuin arvasinkaan. Ja nimenomaan juuri tämän miehen. Hän saa minut syttymään ja pelkään että olen liiankin riippuvainen hänen käynneitään ja soitoistaan. En vain pysty lopettamaan tätä suhdetta vaikka järkeni sanookin välillä toisin. Muut miehet eivät innosta minua enkä jaksa olla kiinnostunutkaan muista. Suhteen aloittaminenkin on vaikeaa ja tökkää heti alkuun päästessään. Siksipä olen jättänyt kaikki muut miehet ajatuksistanikin. Pelottaa vain, että markkinat menevät ohitse minun tässä koko ajan vanhetessa ja roikkuessa naimisissa olevaan ukkoon. No, tyhmyydestä aina sakotetaan. Ja ukkomiehiin ei pitäisi koskaan sekaantua.