Tällaisia päiviä pitäisi vain olla paljon enemmän. Tulisi lenkillekin lähdettyä ihan mielellään. Nyt on lenkkeily välillä sellaista pakkopullaa. Pakko vain kävellä, että kunto kestää. Lonkka minulla taas tekee temppujaan. Vasta vuosi sitten sain sinne kortisonipiikit enkä millään haluaisi uusia näin pian. No, lääkäri on varattu ja hän sitten katsoo mitä tälle vaivalle voi tehdä.

On lähes kuukausi kun viimeksi kirjoittelin. Ja paljon on tapahtunut. Saimme vihdoinkin virallisen avioeron. Eroa on vitkuteltu vuodesta 2005 lähtien. Melkein viimeiseen päivään se nytkin meni, mutta ehdimme sen sentään pistää eteenpäin. Tammikuun lopussa minusta tuli eronnut, keski-ikäinen nainen.

Jollain lailla se on helpotus. Saatiin vaikea asia päätökseen. Vitkuttelu kun ei meillä asiaa parantanut suuntaan eikä toiseen. Tuntui ettei yhteistä säveltä vain enää ollut. Enkä minä sitä enää halunnutkaan. Olin kai niin kypsä tähän liittoon ja vain se viimenen rykäys puuttui.

Tein elämässäni samantien muitakin suuria päätöksiä. Otin tyttönimeni takaisin lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Tänään on postiin tullut kirjattu kirje , jossa on uusi Kelakortti uudella "vanhalla" nimellä.Tuntuu todella oudolta olla eri sukunimellä. Vielä en oikein tunne sitä omakseni, mutta tiedän tottuvani aika pian sillä se on mieluisa nimi.

Halusin nimeä myöten päästä eroon vanhasta. Mies ei asiaan oikeastaan millään lailla kommentoinut. En tiedä hänen tuntojaan nimen muutoksestani. En ole halunnut kysellä. Lapset vähän ihmettelevät mutta sille ei voi mitään. Heidänkin on aika oppia ajattelemaan minua yksilönä eikä vain toisen henkilön toisena puoliskona niinkuin joskus tunsin olevani.

Miesystävä eilen "neiditteli"minua uuden nimen myötä. Emme oikein päässeet selville onko yli viisikymppinen neiti vai rouva. Siinähän sitä on miettimistä kerrakseen. Sisareni sanoi minun olevan vanha sinkku....

Eilen oli mukava iltapäivä Miesystävän kanssa pitkästä aikaa. Olemme molemmat olleet kovassa flunssassa ja räkätaudissa ja tapaamiset on ollut pakko perua. Nyt oli mukava tavata ja Miesystäväkin alkoi suunnitella uusia tapaamisia aivan eri tavalla kuin aiemmin. Eron myötä hän on alkanut soitella iltaisinkinkin,kun Mies on paikalla. Sitä hän ei ole tehnyt koko aikana kun asuimme Miehen kanssa yhdessä avioparina. Yksin asuessani kyllä soitteli ikäväänsä iltaisin. kaipa Miesystävällä säädyllisyyden tunne esti iltasoittelut.

Päätin myös muuttaa. Hain asuntoa jo pitkään, mutta sopivaa ei vain tullut kohdalle. Nappasin sitten ensimmäisen joka kohdalle sattui oli vähänkään sopiva. Ehkä liian nopsasti ja liikoja miettimättä, mutta suhde Mieheen alkaa olla jo niin äärirajoilla etten yhtään kauempaa olisi kestänyt. Mies kyllä sanoi, että voimme yhä asua yhdessä vaikka ero onkin nyt voimassa. Minkälainen ero se sitten olisi? Ihmettelen sitä miestä välillä oikein tosissani.

Kun ihminen eroaa näin monen vuoden jälkeen niin ei siinä enää jäädä yhteen asumaan ja kuvitella että kaikki jatkuu kuten ennen. Ero on ero. Kaksi ihmistä alkaa elellä omaa elämäänsä ja siitä sitten muotoutuu kummallekin oma elämänsä. En kuitenkaan näe siinä enää mitään järkeä olla yhdessä. Siksihan siitä liitosta lähdetään kun kaikki ei enää hyvällä tahdollakaan suju yhteiselämässä.

Mies ei vain tahdo asiaa oikein ymmärtää ja haluaa jatkaa roikkumista viimeisillä rippeillään tässä liitossa.Ero on vaikea asia, mutta kun se nyt on tehty niin sen kanssa on opittava elämään vaikka kipeää tekeekin. Kyllä molemmat olemme tätä eroa itkeneet ja varmaan tulen vielä itkemäänkin. Oikea ratkaisu tämä tuntuu silti olevan. Miehenkin on päästävä oman elämänsä uuteen alkuun. Toivon vain ettei hän ala ryypiskellä. Sitä on taas ollut muutamana viikonloppuna ja viimeisenä hän ei päässyt alkuviikosta töihin. Harvemmin kyllä niin on. Nyt krapula vain oli liian kova. Yhtä juomista se varmaan olikin. Olin itse sairaana kotona ja Mies sai juopotella yksinään, ilman narinaa. Seuraavana päivänä pistin uuden asuntoilmoituksen ja löysinkin heti vapautuvan asunnon.

Ilman tätä Miehen senrertaista ryyppyjuttua en olisi tätä asuntoa ottanut ihan hevillä. Nyt vain tilanne ajautui sellaiseksi. En olisi kestänyt enää ajatustakaan asua saman katon alla yhtään kauempaa. Niin koville se otti. Tunsin niin suurta vihaa Miestä kohtaan, että se säikäytti minut. Olisin voinut kolkata koko äijän. Pelästyin todella ja päätin lähtemisen olevan viisain teko.

Vielä asumme yhdessä tämän kuun loppuun. Uudessa asunnossani tehdään maalausremonttia ja pääsen kuun alussa muuttamaan. Ei yhtään liian aikaisin. Jopa kohteliaisuus tässä yhdessä asuessamme on nyt koetuksella. Olohuone on täynnä vihreitä muovilaatikoita ja minulla on onnekseni aikaa pakkailla. Paljosta joudun taas luopumaan. En oikein osaa ajatella mitä saan vastineeksi. Toivottavasti mielenrauhaa.