On taas yli kuukausi, kun viimeksi kirjoittelin. Aika vain jotenkin kuluu enkä saa aikaiseksi päivittää tätä blokia. Välillä mietin, että pitäisi lopettaa koko kirjoittelu, mutta kun tähän on tottunut niin on vaikea lopetella. Tuntuu, että tarvitsee tällaisen kirjoittelupaikan.

Kirjoitan kyllä tavallista "paperipäiväkirjaa". Olen kirjoitellut jo vuosia. Sinne pistän kaikki vaikeimmat ja aremmat asiat ylös. Niitä ei tänne kehtaa laittaa. Paperipäiväkirjaakin olen nyt harvakseltaa päivittänyt. Meni melkein puoli vuotta kun olin kirjoittamatta. Nyt olen sitä päivitellyt silloin tällöin. Vaikeaa on kirjoitella jo taaksejääneistä asioista sinnekin. Tuntuu, ettei kaikkea ihan viitsi kirjoittaakaan enää ylös. Se on harmi, sillä silloin jää paljon asiaa vain muistin varaan.

Hatuttaa vähän, kun treffit Miesystävän kanssa menivät pipariksi. Olin niin odottanut tapaamista ja nyt se siirtyi ensi viikolle. Nämä ovat toiset peruuntuneen jo tällä viikolla.Toivon todella ettei ensi viikolla ilmene mitään esteitä. En ole Miesystävää nähnyt yli kahteen viikkoon. Töissä on ollut kiirettä hänellä. Yksi työmatka ja sisaren hautajaiset. Ja muita perheasioita.

Tärkeissä asioissa sen huomaa mitä on olla toinen nainen. Vaimon ja velvollisuuksien jälkeen.

Aina välillä kyllä Miesystävän kanssa tulee juteltua minkälaista olisi olla jatkuvasti yhdessä. Tällä hetkellä minä taidan olla epäröivämpi kuin hän. Olen melko tyytyväinen tämän hetken kanssakäymisiin. Viikottaisiin tapaamisiin ja lähes päivittäisiin puheluihin. Toisinaan kaipaan häntä enemmän ja toisinaan en niin paljon. Hänen tapaamisensa tuottaa aina iloa ja nautimme yhdessä olosta suunnattomasti. Ja mukavaa on, että olen päässyt näille työmatkoille mukaan. Ovat meille molemmille olleet kivoja kokemuksia. Ja saadaanhan silloin viettää yhteisiä öitä, jotka ovat tätä nykyjään harvinaisia. Kesällä päästiin viettämään yhteisiä mökkiviikonloppuja, mutta näin talvella se on mahdotonta, koska mökki ei ole talviasuttava. Mielenkiinnolla odotan jo kesää. Toivottavasti vaimo ei halua tänäkään vuonna lähteä mökkiviikonlopuille.

Olen yhä sairaslomalla ja mieli on ajoittain kovin ailahteleva. En vain osaa tehdä päätöstä lähteäkö vai jäädä. Kun Mies juopottelee, päätän lähteä. Kun Mies on selvä ja asiat mukavasti, ei tule mieleen lähteä. Ajattelen kyllä erilleen muuttoa, mutta jo nyt näin lyhyessä ajassa, joka yhteen palaamisesta on, olen tottunut kumppaniin. ja taloudellisuus painaa myös asiassa paljon. Kahdeltaan on halvempi asua pääkaupunkiseudulla kuin yksinään. On yhdet lehti,tv,netti ym. maksut. Ruuan laittaminenkin tuntuu järkevämmältä kahdelle.

Tämä kuluva vuosi ratkaisee paljon kuinka voimme yhdessä olla ja asua. Miehen juominen on siinä suuri asia. En oikein uskalla lähteä hänen kanssaan minnekään missä on mahdollisuus ottaa juomista ilman minkäänlaista valvontaa. Miehellä menee aina se asia yli hilseen. Uutta matkaa en uskalla ajatellakaan vähään aikaan hänen kanssaa. Siksipä lähden keväällä matkoille ilman miestä, sisareni kanssa. Ei tarvitse pelätä holtitonta juopottelua vaan saa nauttia kaikessa rauhassa uusista paikoista ja uimisesta ilman hukkumisen pelkoa. Miesystävän voisin matkalle ottaa.... Hänen vain on vaikea saada viikon lomaa vaimoltaan salaa. Tässä taas olen se selvä toinen nainen. Harmittelen, mutta en liikaa.