Ja nimenomaan kotiini. Alussa tuntui todella vaikealta alkaa sopeutua ja sitoutua tähän paikkaan. Asuminen kerrostalossa keskellä kaupunkia on ollut aikamoista totuttelua aikaisempaa, lähes maalaiselämääni verrattuna. Kumman hyvin sitten olen tottunut kaikenlaisiin ääniin ja jatkuvaan pieneen liikenteen meluun. Onneksi makuuhuoneet on hiljaisella pihan puolella ja sinne ei liikenteen meteli käy.

Tosin korvatulpat on vakiovarusteena yöpöydällä. Joka yö en niitä edes tarvitse. Nukahtamislääkkeitä kylläkin. Niistä en ole päässyt eroon kun uudelleen jouduin aloittamaan niiden ottamisen kesällä. Voisin tietenkin valvoa ja pyöriskellä pari yötä, mutta pelkään ettei mieheni saisi nukuttua ja hänen on kuitenkin aamuisin noustava ylös ja painuttava töihin. Minun sairaslomani jatkuu. En tiedä kuinka pitkään. Masennus ei hellitä, mutta jo hiukan tuntuu helpommalta.

Luulen, että muuttaminen kaupunkiin oli oikea ratkaisu. En ole pahemmin ikävöinyt vanhaan talooni. Puutarhaa kyllä kaipaan, mutta en vielä uskalla sitä liikoja ajatella. Mietin sitä sitten kun olen kunnolla sopeutunut tähän kaupungin hälinään. Mukavaa on, että kaikki on lähellä! Kirjastoon on viiden minuutin matka, kauppa on alaakerrassa, Talvipuutarha ja Kasvitieteellinen kivenheiton päässä. Todella ihanaa.

Miehen kanssa eläminen on ollut aika opettelua tämän parin vuoden eron jälkeen. Nyt alkaa yhteiselo jo jotenkin sujua. Tulevaisuus sitten näyttää mihinkä suuntaan tässä mennään.