Niiden kanssa on hankala elää. Niitä ei yksinkertaisesti ymmärrä. Mutta ilman niitä on vaikea olla. Näin on. Ainakin minun kohdallani. Totesin sen taas tänään kun jutustelin Miesystävän kanssa puhelimessa. Ei oikein ollut mitään erikoisempaa puhuttavaa, kunhan vain viikonlopun tapahtumia kerroimme toisillemme. En edes päässyt selvyyteen mitä Miesystävällä oli asiaa ja oliko mitään. Kunhan vain soitteli aikansa kuluksi. Lupasi koettaa tulla käymään vielä ennen Pääsiäistä mutta hänelle nyt voi tulla esteitä milloin vain.

Toivon kuitenkin hänen pääsevän. Ikävä alkaa olla jo niin kova eikä valokuva yöpöydällä enää lohduta. Viime keväänä, kun muutin takaisin tänne, laitoin Miesystävän kuvan vakituisesti esille. Sitä ennen piilottelin sitä laatikossa kun sattui vieraita tulemaan. Nyt en enää välitä piilotella. Koko perheeni ja läheiseni tietävät suhteesta eikä minusta enää ole kuvaa syytä piilotella. Häveliäisyys tähän asiaan on jo haihtunut.

Miesystävä ei tietenkään minun kuvaani voi pitää esillä vaimonsa vuoksi. Tietokoneelta kuulemma käy välillä vilkaisemassa kun ikävä yllättää. Mietityttää usein kuinka kauan Miesystävä jaksaa tätä suhdetta. samalla pelottaakin, että haluaa lopettaa tämän.

Mietin usein Miesystävän vaimoa. En tunne häntä, en ole koskaan edes nähnyt. En kuvissakaan. Koko suhteen ajan olen hänestä tiennyt. Alussa en niinkään ajatellut häntä tai hänen tunteitaan. Olin niin hulluna rakkaudesta hänen mieheensä. Olen vieläkin hulluna rakkaudesta, mutta nykyisin mietin mitä tuo toinen nainen, vaimo, miehestään ajattelee. Rakastaako enää lainkaan miestään vai onko suhde vain ystävyyssuhde, totttumuksesta ollaan yhdessä, niinkuin miesystävä sen sanoo.

Olemme olleet nyt yhdessä pari vuotta. Tavanneet säännöllisen epäsäännöllisesti ja soitelleet usein. Ihmettelen ettei vaimo vieläkään tiedä toisesta naisesta. Siinä näkee kuinka taitavia miehet ovat pettämisessä. Tai sitten vaimo on viisas, tietää muttei sano. Odottaa suhteen loppua ja on viisaasti hiljaa. Joskus hän epäili, silloin aivan alussa kun tapailimme useammin. Nyt kun olen asunut täällä lähes 100km päässä, niin tapaamiset ovat vähentyneet selkeästi ja ehkäpä epäilys vain on jossain taka-alalla.

Minä en kuitenkaan tullut heidän väliinsä. Välit olivat jo todella tulehtuneet ja kireät. Heillä syynä vaimon pitkään jatkunut suhde työtoveriin, jonka Miesystävä sai sattumalta selville. Miesystäväkin sitten sortui yhden kerran ystävään. Jäi kiinni ja siinä se. Minä tulin tähän väliin kun asioista oli jo useampi vuosi mennyt ja välit yhä huonot. Itseasiassa heidän välinsä ovat huomattavasti parantuneet meidän suhteemme aikana. Ja sekös minua pännii!!

Nainen on mustasukkainen olento. Olen harmistunut heidän yhteisistä hetkistää ja niitäkin on vähän. Molemmat kulkevat omia juttujaan tehden ja omissa hommissaan. Harmittaa vain niin vietävästi. Olen typerästi mustasukkainen Miesystävän lailliselle vaimolle. Voiko kukaan olla niin typerä kuin keski-ikäinen nainen?

Mietin omaa suhtautumistani naisena, mikäli saisin selville miehen pettäneen minua jo pari vuotta ja vielä saman naisen kanssa. Minä saisin raivarin. En antaisi miehelleni koskaan anteeksi. Tekisin pesäeron heti. Naisena voisin hyväksyä jonkun satunnaisen yhdenyön jutun, mutta pitkään jatkuneen suhteen tietäminen saisi minut raivoihini. Oli suhde sitten vaikka minkälainen aviopuolisoina.

Mikä kumma minut sai puimaan näitä asioita?