Mieli on ollut maassa ja kiireitä piisannut. Miesystävän kanssa välit ovat jäähyllä ja järkeni sanoo että suhde on käymässä loppuun. Ikävää mutta pakko katsoa totuutta silmiin. En olisi halunnut suhteen päättyvän, ei Miesystäväkään.

En vain enää jaksanut tätä salasuhdetta jatkaa oman itseni vuoksi. Väsyin siihen ja kai Miesystäväkin omalla tavallaan väsyi asian salaamiseen. Pahinta on ollut tieto siitä ettei suhteemme olisi koskaan jatkunut avoimena seurusteluna. Keskustelimme asiasta Miesystävän kanssa ja pistimme asiat nyt sitten ainakin jäähylle.

Tämä on kipeä ja raskas asia ja olen itkenyt jopa iltaisin itseni uneen rakasta valokuvaa tuijottamalla. Olen tuntenut itseni idiootiksi ja täydelliseksi typerykseksi. Asiaa ei helpota sekään että tiesin suhteen päättyvän näin. Itseasiassa se on kahta tuskallisempaa. Jospa olisin lopettanut suhteen ennenkuin se pääsi näin pitkälle ja vakavaksi.....

En kuitenkaan kadu asiaa. Tämä on ollut elämäni tärkeintä aikaa ja tärkeä, rakas mies minun elämässäni. Rakkaampi kun koskaan olisin voinut aavistaakkaan.

Teki pahaa sanoa Miesystävälle ehdot joilla voisin jatkaa. Tiesin ettei hän niitä kykene täyttämään. Olisin tietenkin voinut jatkaa suhdetta kuten tähänkin asti, mutta minulle tuli kynnys nyt vastaan enkä kyennyt jatkamaan entisellä tavalla. Jossain syvällä sisimmässäni on typerä ajatus vielä yhteen palaamisesta ja yhteisestä elämästä. Todella naurettava juttu!!!

Odotan kuitenkin Miesystävän soittoa päivittäin vaikka sitä ei kuulu. Tarkistan useita kertoja sähköpostini, jos vaikka pienikin viesti olisi sinne tullut. Ihan turhaa. Hänellä on jo muuta ajateltavaa ja perheen monet sukujuhlat ja tapahtumat vievät hänen aikansa tyystin. Typerä minä toivon että hänen vaimonsa löytäisi toisen ja jättäisi Miesystävän ja saisimme aloittaa kaiken alusta....

On sentään mukaviakin asioita. Nuorin lapsenlapseni 6kk, on vieraillulla vanhempiensa kanssa ja on ihanaa saada jutella tyttären kanssa ja ihailla vauvaa!!! Ilmat ovat olleet upeita ja vauvan kanssa on ollut mukavaa köllötellä puutarhassa. Nyt olen tosin jalkapotilas koska tänä aamuna leikattiin taas varvasta ja se on paksussa tupossa ja kävely on vaikeaa. Varvas paranee kyllä nopeasti ja jo ensi viikolla minulla alkaa viikon loma. Toivon pääseväni silloin vähän kaupungille asioille ja vain viettämään aikaa vaikkapa meren äärelle.

Nuorena sitä kuvitteli etteivät vanhemmat ihmiset rakastu enää. Nyt tiedän että rakastuvat ja surevat yhtälailla kun nuoremmatkin. Suren, mutta selviän tästä. Aikaa vain näyttää menevän pidempään kun olisin voivani uskoakaan.