ja lisäsin multaa isolle Peikonlehdelleni. Peikonlehtiparka on joutunut koville, kuten muutkin kasvini, näitä muuttoja tehdessä. Kaikki kasvit tosin ovat säilyneet hyvinä ja ehjinä muutossa. Peikonlehdestäkin vain yksi pehmeä ylälehti repeili ja jossain vaiheessa se on poistettava. Nyt annan kasvin vain toeta muuton aiheuttamasta järkytyksestä.

Niinkauan kuin muistan olen äitienpäivää saanut viettää jonkinlaisissa puutarhahommissa ja harrastuksissa. Viimeiset vuodet eivät enää lasten vuoksi ole olleet esteinä äitienpäivän puutarhajutuissani. Kun lapset olivat pieniä, hoiti Mies heitä ja minä pääsin yksinäni kasvipuutarhaani ja se oli ihana nautinto. Sai vain olla ja tehdä ihan omassa tahdissaan hommia ja monesti meni aika niin ettei sitä edes huomannut. Vasta kun ei enää päässyt kunnolla suoraksi huomasi ajankulun.

Tänä äitien päivänä en ole viitsinyt puutarhassa kökkiä. On ollut senverran viileää, joten viherhuone oli oiva paikka tehdä kasvien kanssa töitä. Nuorin lapseni vietti ensimmäistä äitienpäiväänsä. Toivottavasti tästä jäi hyvä mieli.

Sain yhdistettyä vihdoinkin nettikameran ja mikrofonin ja siirrettyä tietokoneeni oikealle paikalleen. Pääsin näkemään lapsenlapsen ensimmäistä kertaa kamerassa! Voi kuinka suloinen voi ollakkaan kolmen kuukauden ikäinen pikkuvauva. Olin aivan onnessani! Vävypoika pisti ison kasan kuvatiedostoja ja videoita tulemaan ja jossain vaiheessa illansuussa meinaan niitä ruveta katselemaan.

Vähän on ketuttanut operaattorin palvelut. Lähes koko päivän on aamusta saakka kone ollut käyttämättä pientä hetkeä lukuunottamatta. Kone ei saa yhteyttä. Ei siinä mitään jos se olisi ensimmäinen kerta, mutta kun sitä sattuu joka päivä. Kellonajallakaan ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Menit milloin vain niin et koskaan voi olla varma pelaako kone. Olen pistänyt nyt viikonajan ylös toimimattomuutta ja meinaan kyllä siitä reklamoida operaattoria. Maksan toimivasta yhteydestä ja oletan koneeni pelaavan kun sitä haluan käyttää. En ole ostanut palvelua joka pelaa joskus keskiyön hiljaisimpina hetkinä vaan haluan käyttää konetta kun katson tarvitsevani sitä. Jollei se onnistu niin sitten on jotain muuta tehtävä asian eteen. Missään tapauksessa en aijo maksaa näistä turhista päivistä. Yhden päivän aikana yhteyttä ei muodostu neljään eri kellonaikaan! Hatuttaa ja vahvasti!

Tänään ajattelin vielä purkaa pari pahvilaatikkoa tai hiukan järjestellä kirjojani, joita on talon lapevintissä pitkin lattialla ja hyllyillä. Pitäisi saada kirjat järjestykseen. Paljon on vielä tavaroita paikoilleen laittamatta ja sinänsä on mukavaa kun saa niitä ihan omassa tahdissaan järjestellä. Millään tavaralla ei enää ole kiirettä.

Aurinkokin alkoi paistaa joten käväisen vähän ulkona kukkapenkkejäni ihailemassa. Mikä nautinto!