Pikkuhiljaa olen saanut paikkoja kuntoon ja koti alkaa jo todella näyttämään kodilta. Se jo tuntuu kodilta, mikä on minusta se pääasia. Vähän pelkäsin tänne muuttaessani olenko jo unohtanut kodin tunnon täällä. En ollut. Talo on minun kotini ja uskon viihtyväni täällä oivallisesti.

Pelkäsin vähän iltoja ja nukkumaan menoa, mutta niistäkin olen toistaiseksi kunnialla selvinnyt. Olen kai ollut niin väsynyt etteivät epämääräiset ajatukset ole jaksaneet tulla mieleenikään nukkumaan mennessäni. Ja yöt olen nukkunut hyvin! Nukahtaminen tosin olisi vaikeaa ja sen vuoksi otan vielä puolikkaan nukahtamispilleristä jotta en ala pyöriä ja ajatella asioita. Nyt pitäisi sitten päästä kyllä siitä puolikkaastakin pilleristä eroon tämän loman aikana. Aina vain tulee se otettua koska mielessä on se pelko ettei saakaan nukuttua. Olen aivan sekaisin jos yöuneni jäävät vain muutamaan tuntiin. Teen ihan typeriä juttuja ja pudottelen tavaroita käsistäni ja ajatukseni eivät kulje silloin lainkaan.

painokin on alkanut nousta ihan hurjasti. Sain jo aiemmin sitä mukavasti alaspäin, mutta sitten vaihdettiin ne mielialapillerit. Paino alkoi nousta aika sukkelaan ja nyt olen vielä mussutellut suklaata siinä sivussa ja on ihme ettei paino sellaisella määrällä nouse. Nestettäkin kertyy jonkinverran ja olen lisännyt suolaa tai suolaisia ruokia ilmeisesti ruokavaliooni huomaamatta. Makkaraan en pahemmin ole sortunut mutta kaprikset ovat minun herkkuani. Lisään niitä lähes joka ruokaan ja nehän on suolaliemessä. Suolaa itseään en koskaan lisää valmiiseen ruokaan. Nyt on sitten saatava se suolapuoli kuntoon ja unohdettava suklaa. Kaapissani on yksi tumma Lidlin suklaalevy ja olen meinannut joskus napsia sen kun nautin jostain hyvästä viinistä. Konjakkiakin on tippa, joten sekin sopii sen tumman suklaan kyytipojaksi. Pahoja tapoja!

Tänään on lattian vahaus mielessä ja verhojen silittäminen ja ripustaminen edessä. Pihallakin pitäisi hiukan istua auringonpaisteessa. Iltapäivästä menen katsomaan huonekaluja yhden sukulaisen luo. Hän myy talonsa ja paljon turhia huonekaluja jää vaille kotia. Minulla on nyt hiukan tilaa ja tarvetta huonekaluille joten toivon löytäväni sukulaisen jemmoista jotain minun kotiini käyvää tavaraa. tavara rohmu saa aina jostain sopivan tilan uusille roinille!