Pikkuista tyttövauvaa tuli käytyä katsomassa. Järkytyin kyllä oikein kunnolla, kun näin sen suloisen pienen käärön. Vauva oli todella pieni! Pääkin oli nyrkkini kokoinen ja koko käärö oli niiiin pikkuinen. Kuinka sellaisesta pikku mytystä voi kasvaa iso ihminen....

Olin aivan myyty! Sain pitää vauvaa muutamia kertoja sylissäkin, mutta suurimman ajanhan tyttö nukkui. Hyvä että nukkui, kasvaa siinä huomaamattaan ja voimistuu. Yllättävän hyvin vasta vanhemmiksi tulleet tyttäreni ja vävyni vauvaa jo hoitelivatkin. Paljon varmemmin kuin minä!

Kyllä oli ihanaa päästä näkemään lapsukainein niin pikkuisena. Seuraavaksi näemme varmaan vasta kevään korvilla kun on mahdollisuus saada muutama päivä lomaa. Siihen mennessä vauva on jo muuttunut aikalailla isomman lapsen näköiseksi.

Nyt olen sitten kuvia ladannut koneelle ja parhaat olen printannut makuuhuoneen seinään jotta näkisenikku ihmeen aina tarvittaessa. Tytärkin oli hyvässä kunnossa ja jaksoi tehdä ihan mukavan kävelylenkin kaupoille kanssani. Väsynyt tytär kyllä on. Tahtoo ne unet jäädä väkisinkin niin pienikokoisen vauvan takia vähiin. Syöttää kun täytyy kolmen tunnin välein. Kotiin tullessaan pikkuisella oli painoa vain 2600g. Siitä on sitten hyvä kasvaa eteenpäin.

Töissä on ollut aika rauhallista ja olen päässyt normaaliajoissa kotiinkin. Eilen käväisin katsomassa yhtä asuntoa ja huomenna meinaan käväistä toista asuntoa vilkaisemassa. Ihan vain mielenkiinnosta. Tämä nykyinen asunto on aivan liian kallis asua pitkään. Jossain vaiheessa on pakko muuttaa halvempaan. Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa että muuttaisin takaisin vanhaan taloomme maalle. Ottaisin sen lainat nimilleni ja koettaisin pärjätä siinä muutaman vuoden kun vielä jaksaisin omakotitaloa hoitaa ja matkoja tänne Helsinkiin kulkea. Se on ihan varteenotettava seikka. Ja saisin puutarhani takaisin....

Olen tehnyt laskelmia eri asumis vaihtoehdoista ja nyt pitäisi sitten jotain päätöksiä tehdä. Ja Miehen kanssa pitäisi asiasta jutella. Nyt meinaan kyllä juoda pullon olutta ja nostaa jalat pöydälle. Sitten pitäisi ruveta kutomaan vauvalle villahousuja. Ettei tarvitse pikkuisen palella pakkasessa.