Kaksi päivää töissä ja olen aivan poikki! Töitä ei ole kovinkaan paljoa ollut, johtuu siitä että kerrankin on porukkaa tarpeeksi ja tietenkin että töissä tosiaankin on aika rauhallinen tahti tällähetkellä. Kumman väsynyt sitä kuitenkin on. Hartiaseutukin on ihan jumissa jo nyt. Onneksi tietää että tämä on vain alkukangertelua ja jo viikon kuluttua on taas tottunut tähän työrytmiin.

Ensi viikolla alkaa jumppa ja odotan sitä innokkaana. Lenkkeily ja uintikin on jääneet todella vähäisiksi. En edes muista milloinka olen käynyt uimassa viimeksi. osaltaan johtuu tästä harmittavasta ihottumastani. Ei oikein viitsi mennä uimahalliin  kun iho on koko ajan vähän rikki. En uskalla ottaa mitään tulehdusriskiä tähän itselleni vaivoiksi muiden lisäksi.

Käyn aika usein lukemassa Masentuneen miehen päiväkirjaa. Masennus on tosiaankin jotenkin lisääntynyt tai sitten ihmiset vain reilusti ja avoimemmin puhuvat siitä kuin joskus ennen. Meilläkin töissä aika moni potee jonkin asteista masennusta. En tiedä kuinka moni saa oireisiinsa jotakin hoitoa ja kuinka moni sitten vain kärsii ja tuskailee huonon, epämääräisen olon vuoksi. Minulla ainakin olo on hiukan epämääräinen. En edes tiennyt olevani masentunut ennenkuin lääkäri otti sen asian puheeksi. Luulin vain olevani jotenkin outo tai muuten vain huonokuntoinen kun mikään ei huvittanut ja terveys alkoi reistailla ihan yllättäin. Univaikeudetkin osaltaan johtuvat masennuksesta. Aikaisemmin halusin vain nukkua ja untakin riitti. Nyt ollaan sitten unettomuuden loukussa.

Välillä mietin että pitäisi unohtaa koko masennus ja alkaa elää. Se tuntuu kuitenkin aika mahdottomalta ajatukselta koska se masennus kulkee koko ajan mukanani ja pakko sen syyt on joskus selvittää. Osan syistä tiedän ja koetan niihin paneutua ihan muka järkevästi. Olo vain ei niin helposti parane. Siihet, että jaksaa selvitellä asioitaan kuntoon tarvitaan niitä masennuslääkkeitä. Muuten sitä vain antaa asioiden valua käsistään ja jää jotenkin sellaiseen kummalliseen "puolielossa" olevaan loukkuun. Eli elää ja toimii ihan normaalisti, mutta jossain sisällä on tosi vaikea ja ahdistava tunne jota oikein pelkää ottaa käsiteltäväkseen.

Näitä asioita tuli taas mietiskeltyä kun lueskelin Masentunutta miestä. Siinä olen samaa mieltä hänen kanssaan että tämä kirjoittelu auttaa kovastikin. Muiden juttuja selaillessa tulee mieleen kuinka hyvin itsellä asiat sentään on jonkun toisen ongelmia lukiessaan. Hyvä Vuodatus! Kohta ei psygologeja eikä psykiatreja pian tarvita lainkaan. Ainakin alkuhelpoituksen oloonsa saa täältä, muilta samankaltaisiltaan ihmisiltä.

Omituisuuksia on kyselty. Ainakin viittä. En osaa yhtäkään sanoa. Olen mielestäni omituinen joka päivä ja monella tapaa. Lupaan miettiä ja palaan asiaan myöhemmin.

Nyt pitäisi ruveta valmistelemaan huomisia työeväitä. Laitoin eilen jo uunissa ison kasan jauhelihakasvispihvejä ja niitä meinaan nyt muutaman päivän syödä. Huomenna muussin kanssa ja sitten kai keitettyjen perunoiden kera. Pihvit olivat ihan hyviä. Raastoin niihin sekaan muutaman etikkapunajuuren ja vähän porkkanaa. Kummasti on alkanut ruuanlaittokin kiinnostaa nyt näin "vanhalla" iällä ja varsinkin kun saa laitella ihan mitä itse haluaa syödä. Teen kyllä yleensä tosi helppoja ja nopeitakin ruokia. Kunnon paistia tekisi mieli, mutta paistit tuntuvat olevan aika suuria yhdelle ihmiselle ja kun ei ole pakastinta niin sitä yhtä paistia saa sitten syödä pitkin hampain useamman päivän. Muutenkin kaikki tavarat tuntuvat olevan aivan liian suurissa erissä ja pussukoissa. Osa tahtoo aina ennättää pilaantua ennenkuin on ehtinyt sen annoksen käyttää. Ja jos syö monta päivää jotain samantyylistä vaikka kuinka muunnellen niin alkaa vähitellen tökkiä. Pieniä yhden hengen ruokatarvikkeita lisää!!!!