Eilen Mies kävi poraamassa minulle vessaan lääkekaapin seinälle ja muutaman taulukoukun. Osa tauluista on piilossa sänkyni alla ja luulen etten kaikkia edes pistä esille. Vanhat taulut eivät näytä oikein istuvan tänne ja uusia ei ole varaa vielä hankkia. Tosin en ole edes vielä ennättänyt miettiä mitä seinille haluaisin. Jotain pitäisi saada koska täällä kaikuu aikalailla. Sen verran on korkeat seinät.

Joka päivä joudun vinttiin jotain ylimääräistä viemään tai hakemaan jotain tähdellistä. Nyt kuitenkin on verhot ja lamput paikoillaan ja voin alkaa odotella joulua kevyin mielin. Joulukuusta en tänä vuonna hanki, mutta pienen havukasvin kuitenkin sen tilalle. Koristeeksi pyörittelen pieniä palleroita huovutus huovasta.

Hiljakseen tuntuu että alan kotiutua ja asunto alkaa muotoutua kodikseni. Useista tavaroista voisin luopua, mutta rahavarat estävät uusien oston ja nämä saavat sitten kelvata. Ruokapöytääkään en ole vielä hankkinut. Katsellut kyllä olen ja vasta nyt alan kaivata sitä. Olen tottunut lukemaan aamulehden pöydän ääressä  ja nyt joudun selailemaan lehteä pienen kukkapöydän päällä.  Aika hankalaa! 

Kumman vähällä tavaralla ihminen loppujen lopuksi tuleekin toimeen. Tässä yksin asuessa sen huomaa kun joutuu niin paljosta luopumaan ja monista tavaroistaan luopuu ihan ilomielelläkin. Suuresta asunnosta muuttaminen on tavaroiden suhteen hankalampaa kun pienestä suureen. Ja varsinkin vuosien mittaan kun on tullut kerätyksi kaikenlaista krääsää. Tässä vaiheessa olisi helppoa pistää elämä järjestykseen tavaroiden suhteen jos vain saisi inspiraation siihen.

Eilen etsin paikallisen kirjaston ja kävin siellä. Vähän olin eksyksissä ja lainasin vain palautettujen kirjojen joukosta jotain kevyttä ja helppoa. Mielenkiintoiselta tuntuu Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat. En ole aiemmin sitä lukenutkaan vaikka tuttu kirja onkin. Odottelen mukavaa lukuhetkeä illansuussa....