Pitkästä aikaa ja tajusin juuri äsken että vähiin taitavat ne maallaolo viikonloput kohtapuoliin. En tiedä onko se haikevaa vai selvää ikävää jo. Vähän hermostuttaa.

Näin se elämä vain vie mennessään ja kun yksi elämänvaihe on eletty on aika aloittaa uutta. Kipeää se tekee, mutta samalla on aika innostavaakin. Välit Mieheen on pitkästä aikaa kunnossa ja voidaan ilmeisesti viettää ihan rauhallinen viikonloppu yhdessä ja jutella tulevista asioista. Joulukin on päätetty viettää yhdessä täällä Miehen tulevassa asunnossa, jossa minä nyt olen asunut puolivuotta.

Siivoilen viherhuoneeni viikonloppuna ja tuputan kaikki ylimääräiset kasvit siskolleni . Harmittaa niin vietävästi se etten voi kaikkia kukkiani viedä uuteen kotiini. Kasvit tosin ovat jo aika vanhoja ja osa ei varmaan sopeudu uusiin oloihin kovinkaan helposti. Ei ainakaan vanhat saniaiset, joiden lehdetkin on jo yli metrisiä ja vaativat tilaakin yli neliön. Niitä minulla on kolme! Samoin yli kolmemetrinen traakkipuu, joka kukkii aivan upeasti alkukesästä ja silloin on viherhuoneessa tuoksunut liljametsä. Onneksi uudessa asunnossa on niitä korkeita huoneita ja vielä voin harkita peikonlehden ja traakkipuun viemistä sinne.

Lehdet on varmaan kaikki jo karisseet maalla puista. Siellä on syksy vähän edempänä kuulemma kuin täällä. Otan kameran mukaan ja mikäli pystyn kuvaamaan siellä niin napsin muutaman kuvan. Luultavasti rupeaan itkettämään enkä sitten kuitenkaan saa kuvatuksi mitään. No, sen sitten viikonloppu näyttää. Nyt mentävä pakkaaamaan tavaroita. Otan käsityön mukaan ja virkkailen vähän huivia kun alkaa puhti mennä pakkaamiseen.

Tilastot eivät minullakaan toimi.