Pitkittelen kävelylenkkiä vielä jonkin aikaa, mutta pakko lähteä tekemään pieni kävelylenkki. Ajattelin kävellä vähän Töölönlahden rannalla. Eilen tehtiin Miehen kanssa illasta lenkki sinnepäin ja oli tosi kaunis puolikuu. Harmitti vähän kun ei ollut kamera mukana että olisi saanut kuvia. Tänään on sitten synkempi ilma, mutta otan kameran matkaan ja toivon saavani jokusen kivan syksykuvan.

Eilinen ilta meni aluksi ihan mukavasti. Käveltiin sinne minun uuden asuntoni pihalle ja otettiin vähän kellosta aikaa kuinka kauan menee tästä nykyisestä sinne kävellä suht rauhallista vauhtia. Reilu puoli tuntia meni. Matkan varrella soitteli asunnonvälittäjä tietoja ja nyt pitää tehdä kuntotarkastus. Ihan hyvä niin. Joku on ollut aika kiinnostunut talosta, koska sitä tarkastusta haluaa. Toivottavasti talo menisi pian!

Aika raskasta ja repivää tämä odottelu vaihe. Mies kuvittelee että kaikki asiat selviää kun ollaan päästy talo myymään ja ollaan molemmat muutettu tahoillemme. Sanoi ettei kai hän voi olla niin naivi, että uskoo asioiden tulevan sillä kuntoon. Jos kaksi kauan naimisissa ollutta ihmistä lähtee edillään asumaan niin jotain vikaa täytyy avioliitossa olla, kun kyse ei ole mistään työn vuoksi erillään olemisesta. Riitahan siitä sitten tuli. Itkin koko loppuillan ja nyt on silmät vieläkin aivan turvoksissa.

Yritin ehdottaa Miehelle yhteistä sapattivapaata. Meillä olisi nyt mahdollisuus lähteä ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi tai voitaisiin kiertää ympäri Suomea ja olla loska-aika vaikka Kanarialla. Mies ei halua, kun pitkästä aikaa töissä on niin hyvä fiilis. Ymmärrän sen kyllä, mutta minua loukkaa se että hän haluaa tämän suhteen ja avioliiton jatkuvan muttei ole itse halukas tekemään sen eteen mitään eikä uskalla ottaa minkäänlaista riskiä.  Odottaa vain että minä teen asialle jotain. Tajusin senkin että olen joutunut jo monta vuotta itse pitämään tätä avioliittoa pystyssä. Kaikki ehdottamani yhteiset tekemiset ja harrastukset on jääneet vain ehdotuksiksi ja ollaan vain jatkettu samaa vanhaa rataa.

Jos jonnekin ollaan lähdetty niin aina ne on olleet Miehen ehdotuksia. Vuosikaudet olen rampannut katsomassa hänen maraton juoksujaan ja kantanut varusteita ja kuunnellut juttuja juoksun jälkeen. Etelään lähdettiin hänen tahdostaan viime syksynä, samoin jokavuotisille risteilyille. Samoja juttuja kun minä ehdotin välillä niin aina tuli ensin se ei vastaus ja kun niitä alkaa lähes joka asiasta kuulemaan ei enää viitsi ja jaksa ehdotellakaan mitään. Tuntui että aina oli paksu tiiliseinä vastassa.

Tunnen itseni kyllä niin kaltoin kohdelluksi ja tuntuu vaikealta olla olematta katkera. En enää ehdottele Miehelle mitään, kun mikään ei hänelle sovi tai hän ei halua minun ehdottamiani asioita lähteä edes kokeilemaan. Pakko kai se on oppia yksin tulemaan toimeen ja lähteä yksin jotain harrastamaan. Mikään suhde ei voi minusta pelata jos ei ole kyvykäs tulemaan toista edes jossain asiassa vastaan. Ei viitsi mitään harrastaa toisen kanssa.

Ehdotin aikanaan yhteisiä harrastuksia. Siitä on jo vuosia ja taisin jo silloin tiedostaa nämä tulevat hankaluudet kun ei enää mitään yhteistä lasten jälkeen ole. Olisin ollut tyytyväinen vaikka kerran viikossa käymään uimassa. Lapsetkin tykkäsivät siitä ja kävin lasten kanssa uimahallissa viikottain. Miestä pyydettiin mukaan yhteiseen haerrastukseen mutta hän ei viihdy uimahalleissa. Suunnistus ei onnistunut  meidän kanssamme kun häntä ei suunnistus kiinnostanut. Ei minuakaan, mutta halusin jotain yrittää. Kävelylenkit yhdessä oli liian hitaita ja veivät aikaa hänen omilta juoksuharjoituksiltaan. Teatterikäynnit ja konsertit eivät häntä koskaan ole kiinnostaneet, saatika että mentäisiin yhdessä oopperaan! Tuntuu että itse vain aina ehdottelin epätoivoisesti jotain yhteistä ja mikään ei herralle kelvannut. Ei hän koskaan itse ehdottanut tai halunnut mitää itse ehdottaa. Kaikki on ollut minun varassani. Nyt en enää jaksa ja mies saa etsiä harrastuksia yksinäisyyteensä sitten mistä haluaa. Minä pesen käteni ja aloitan oman elämän.

Kamalaa valitusta, mutta helpottavaa. Nyt pistän vaatteet päälleni ja lähden kävelylenkille. Jospas se piristäisi vähän mieltä.