sillä minulla on hiusväri päässä eikä paljon viitsi liikahdella turhan takia ettei väriä pääse tipahtelemaan pitkin huushollia. Sitä on nimittäin  mahdotonta saada pois lattioista ja ovenpielistä, jos se sinne ennättää jämähtää. Muistan aina kun tyttäret värjäsivät hiuksiaan ja väriä löytyi juuri maalatusta vessan ovesta. Sen jälkeen meillä on saanut värjätä hiuksiaan vain alakerran askarteluhuoneen pesutiloissa. Ihan järkevä homma sinänsä.

Vähän jännitän tätä värjäystulosta. Väri on Kullan vaalea ja oma hiusteni väri on punertavan ruskea. Vedin värin vain omien hiusteni päälle ilman mitään värinpoistoa. Voipa olla yllätys! Toivottavasti ei tarvitse rynnätä hakemaan jotain peiteväriä päälle. Parinkymmenen minuutinpäästähän sen sitten näkee.

Eilen illalla käväisin jo etsiskelemässä  uutta Novita lehteä iltalenkillä, mutta ei ollut vielä tullut. Ostin sitten hätäpäissäni S-marketista Suuri Käsityökerho lehden ja sain kaksi lehteä samaan hintaan. Muutama mukava malli sieltäkin löytyi. Pari virkkuukoukkua kävin ostamassa, kun huomasin ettei minulla ole täällä kaupungissa kuin yksi koukku ja sekin 8 numeroinen. Olin jo aloittamassa virkkaamaan äidille huivia, kun koukkupula iski totaalisesti. Meinasin ihan paniikkiin joutua! Onneksi täällä kaupungissa tavaratalot on auki iltaan ja melkein kaikista löytyy jonkinlainen käsityö osasto. Sain koukut, mutta en enää jaksanut illalla aloittaa virkkaamista enää vaan rupesin lukemaan sitä Enkeleitä ja paholaisia. Kirja on aika jännä ja todella mielenkiintoinen. Väsyneenä tosin hiukan vaikeatajuinen lukea. Nukkumaanmenokin oli vähän rauhatonta.

Olen taas nukkunut aika huonosti ja nykyisin on pakko ottaa se nukahtamispilleri joka ilta. Tämän viikon olen ajatellut opetella nukkumaan ilman niitä, mikä on varmaan todella vaikeaa. Taitaa  mennä valvomiseksi koko yö. Olen kyllä varautunutkin siihen ja lueskelen kirjaa tarpeeksi pitkään ja teen käsitöitä. Kaikkeen sitä ihminen joutuukin joskus aloitettujen nukahtamispillereiden takia.

Lopettelen tältä erää ja menen kylppäriin pesemään tukkaani ja jännittämään tuloksia. Kenties palaan illasta kertomaan kuinka kävi. Toivottavasti ei ihan hullun näköiseksi värjäänny....