ja upea päivä olikin. Aivan kuin elokuun auringonpaiste. Tein kävelylenkin vieraita katuja pitkin rantaan ja istuin hetken silmät kiinni nauttimassa raittiista ilmasta ja auringosta. Keräsin koristeeksi muutaman kastanjan siemenen ja ajattelin käväistä hakemassa vielä muutaman jossain vaiheessa lisää. Minulla ei ollut minkäänlaista pussukkaa mukanani ja jouduin tunkemaan kastanjat taskuuni. Kastanjassa on todella upea mahongin ruskea väri. Joskus muinoin askartelin lasten kanssa kastanjan kuorista siilejä. Tehtiin helmistä niille silmät ja pahvilaatikkoon pesä. Siitä on jo vuosia aikaa. Tänään ne tulivat rannalla mieleen. Jotenkin nyt tuntuisi hassulta askarrella siilejä pelkästään itselleen...

Aamupäivällä sain aikaiseksi imuroitua ja silittelin vähän vaatteita. Pingoitin sen vauvan nutun, mutta en tänään enää jaksa käydä siihen käsiksi. Yritän muutaman rivin kutoa villapaitaa sentään ennen nukkumaan menoa. Alkaa taas kummasti väsyttää.

Oli aikamoinen työ saada lähdettyä päivällä lenkille. Sain tehdä kyllä työtä itseni kanssa. En tiedä mikä masennus minuun on nyt iskenyt. Täytyy vain päästä siitä yli eikä jäädä surkuttelemaan itseään. Onneksi on tämä loma edessä! Muuten en kyllä jaksaisi. Ihmettelen kuinka jaksan koko pimeän talven yli, kun nyt jo on tämmöinen fiilis...

Miesystävä sentään käväisi ja sain jutella hänen kanssaan. Ja ikävä tuli heti kun hän sulki oven! Tämmöistä se toisen naisen elämä on. Ei herkkua, mutta ei kyllä niin surkeaakaan.

Mietin tänään, kun olin jutellut Mieheni kanssa puhelimessa, että kykenenkö enää asumaan kenenkään kanssa yhdessä. Olen niin tottunut tämän vuoden aikana tähän omaan rauhaisaan elämääni ja minua suorastaan hirvittää ajatella joku muu samoissa tiloissa asumaan. Ei ainakaan yksiössä! Välillä jo isossa omakotitalossa asuminen Miehen kanssa ahdistaa. Vaikka tilaa on kahdelle ihan reilusti.

Huomenna lähden maalle kotiin hoitelemaan rästiin jääneitä kotivelvollisuuksia. En vain tiedä mitä ne ovat. Ei minulla oikeastaan ole enää kovin paljon velvollisuuksia. Vähän pihan kunnossapitoa ja siivousta ja kukkien kastelua. Ja Mies pitää pihankin tosi siistinä. Joku minua vain mättää kun en halua siellä aikaani viettää. Kai se sitten on kodista irtautumista ja jonkinlaista kasvun vaihetta, koska en ole yksin asunut liki 30 vuoteen. Vasta nyt elän itselleni ja omillani. Voi olla että joskus haluan palatakin kotiin tai sitten vain sopeudun vaimoihmisen ruotuun. Mikäli Mies sitten enää huolii vanhaa vaimoa takaisin. Kenties vain jään näille sijoilleni ja aloitan aivan uuden elämän. Kuka tietää...Kyllä elämä on kummallista. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sehän siinä taitaa olla jujunakin, tässä elämässä, sen yllättäväisyys.

Toivottavasti saan kuitenkin elää elämäni suht terveenä ja järjissäni loppuun asti. Haluaisin vielä oppia paljon uutta ja mielenkiintoisia asioita. Haluaisin matkustella ja käydä teattereissa ja taidenäyttelyissä. Haluan viettää Miesystävän kanssa joskus ihan kunnon loman ja rauhallisia viikonloppuja, ilman kiirettä.Taidenäyttelyt ja teatterit on helppoja toteuttaa, yhteiset viikonlopunt ei niinkään. Täytyy vain jaksaa odottaa.

Nyt jääkaapin kimppuun. Vai suklaalevyn.....