Tänään vain yksi oli pois töistä ja muutenkin päivä oli aika rauhallinen. Kaikki vain ovat niin väsyneitä ja rasittuneita töistään. Tulospalkkauksesta puhutaan, mutta millä teet tuloksia kun nyt jo vedetään ihmiset aivan piippuun ennen eläkeikää. Työtahtia pitäisi kiristää ennestään jo tiukaksi käyvästä aikataulusta ja ainakin meillä jo stressisairaudet alkavat olla joka viikkoisia omalla porukalla. Mikä siinä on ettei johto kuuntele työntekijöitään?????

No, se sitten töistä. Alkaa hatuttaa ajatellakin työtä  vaikka siitä pidänkin.

Tänään satoi kaatamalla kun lähdin töistä kotiin. Olin aika väsynyt ja rasittunut, mutta päädyin kuitenkin kävelemään kotiin raittiin ilman vuoksi. Onneksi kävelin! Nyt on olo tosi hyvä siitä pienestä kävelylenkistä. En enää kyllä jaksaisi lähteä lenkille varsinaisesti töiden jälkeen. Niin koville tämä työnteko ottaa. Onneksi on nuo työmatkat.Pitäisi käydä ostamassa kunnon sadeviitta tai pidempi sadetakki syksyn sateita varten.

Lueskelin tuossa Alastalon plokia ja se sai minut taas aika mietteliääksi. Takana samanverran yhdessäoloa ja yksinolon tarve. Kuinkahan meidänkin tarinat mahtavat jossain vaiheessa sitten päättyä? Ymmärrän täysin A. tarpeen olla yksin,vain omassa rauhassa. Saada kuunnella musiikkia ja vain vaellella yksin mökillä. Enää se ei tunnu niin hyvältä kulkea tuikitutun puolison kanssa. Mielummin sitten itsekkäästi yksin, mutta entäpä jos seurana olisikin joku uusi,mielenkiintoinen tuttavuus. Asiat olisivat uusia joista keskusteltaisiin,toinen kuuntelisi ja kommentoisi niitä eikä vain tokaisemalla"niin,niin". Ehkäpä myös romantiikka puhkeaisi uudelleen kukkaansa ja tuntisi olevansa taas kuin nuori....Kroppa vain tahtoo pistää välillä hanttiin!  Siinä sen kuluneen 30 vuoden kyllä huomaa.

Onneksi nuorena ei tiennyt mitä tulevaisuus toi tullessaan. Mielummin olen kyllä itse tämän ikäinen kun nyt. Nuoruus on nykypäivänä aika rankkaa. Kun pääsin sopusointuun oman itseni ja tämän 50v. kanssa olen tosi tyytyväinen omaan itseeni ja nykyiseen olotilaani ja elämääni. Ei pelota enää niin vanhentua kun tajusi sitä elämää vielä riittävän rajapyykin tällekin puolelle. Joka viikko huomaan jotain uutta ja uskallan nyt ehkä katsella asioitakin toisella tavalla. Ikä antaa varmuutta ja itsetuntoa. Ja tosi on että aikaakin on nyt enemmän. Lasten pienenä ollessa aika meni vain heidän tarpeittensa tyydyttämiseen. Omat tarpeet ja halut jätettiin aina taka-alalle. Ajattelin aina että myöhemmin...

Nyt on tullut se minun "myöhemmin" aikani. Voin nauttia vapaa ajastani niinkuin itse haluan. Saan lukea kirjoja,kuunnella musiikkia,kutoa ja laittaa ruokaa ihan oman tahtiini. Välillä kyllä tulee mieleen että riittääkö tämä aika kaikkeen mitä haluan vielä tehdä ja kokea,hitaus kun alkaa jo vaivata. Yritän olla loukkaamatta muita,mutta aina ei voi onnistua,jos meinaa itsekäs olla. Tämä on kuitenkin vain yksi elämä ja minun se täytyy elää. Ei aina voi elää muiden tarpeitten ja sääntöjen mukaan.

Eiköhän se kuitenkin riitä että on 30v.yhdessä elänyt niin sopiva määrä itsekkyyttä on hyväksi .Jopa sen toisen puoliskonkin mielestä.

Tästä nyt tuli kummallinen ja sekava juttu,mutta itselleni näitä asioita tässä koetan selvitellä. Tämä on minun stressin poistoni,Leelian lepotuolini. Tämän kirjoittelun jälkeen on aina aika mukava olo ja päivän paineet saa nopsasti pois mielestä.