Lähinnä tietokoneen käyttöä. Olen tosi tumpelo koneen käyttäjä. En ole oikeastaan koskaan käynyt mitään kursseja. Lähinnä olen vain opetellut itsekseni ja joskus lapset ja vävypoika antavat vähän neuvoja. Kaikki oppiminen on tapahtunut erehdysten kautta ja vain aina uudelleen kokeilemalla.Nyt vaihdoin pohjaa tälle blogille ja saa nähdä onnistuiko se.

Kävin ensikertaa myös blogilistalla! Olenkin ihmetellyt mikä lista se on ja nythän se selvisi. Pääsin sinne erään toisen blokkaajan sivun kautta (Alastalo) ja kirjauduin sinne. En tosin ilmoittanut itseäni listalle kun en osannut etsiä mikä on url-osoite. Ilman sitä ei sinne pääse. Mistä sen voin saada? Kertokaa joku todella helpolla tavalla,että ymmärrän sen!!!!

Edellä mainittu blokkaaja on ensimmäisiä joita aloin seurata. Käyn hänen sivuillaan lähes joka kerta kun luen tätä vuodatusta. Minusta hänen juttunsa ja päivän kertomisensa ovat mukavia ja tavallisia asioita koskevia. Aivan kunnon vanhaa päiväkirja juttua! On kiva tietää hänen mökkireissuistaan ja muusta toimistaan. Saa samalla kuvaa keski-ikäisen miehen tunnoista ja ajatuksista. Sairaudet ja laihdutus kuuluvat osana siihen kuvaan.

Lueskelen myös kaikki eteeni sattuvat käsityöblogit ja ihailen ihmisten lähettämiä kuvia. Monet ovat todella taitavia puikkojen käyttäjiä ja asia on mielenkiintoinen koska käsityöt ovat myös oma harrastukseni. Yllätys on ollut että niin monet nuoret naiset ovat innostuneita käsitöistä! Ennen vain kuvittelin vanhojen ja keski-ikäisten ihmisten kutovat sukkia ja lapasia. Näin aika opettaa ja netti avartaa!

No, nyt on aika taas lopetella tältä illalta ja ryhdyn taas kutomaan,mitäs muutakaan tämmöinen keski-ikäinen täti ihminen......