Hän täytti aamulla 27v eli on kohta jo keski-ikäinen äijä. Minulle kuitenkin aina oma lapsukaiseni! Hassua ajatella että aika on kulunut näin nopeasti ja ikäänkuin huomaamatta. Lapset kasvaa ja vanhenee ja itse täytän pian 51v.

Vuosi sitten olin aivan kauhuissani tästä viidenkympin pylväästä. Minusta se oli kamalaa. Nyt ei tunnu enää missään. Itseasiassa olen aika tyytyväinen ikääni ja olen huomannut ettei se elämä päättynytkään siihen 50. Luulen että olen kasvanut ja oppinut asioita uudella lailla tämän vuoden aikana ja toivottavasti olen jonkin verran jopa viisastunut...Sitä kyllä vähän epäilen,mutta maailma ei enää kaadu niskaani.

Tämä viikko on ollut töissä aika rankka. Henkilökuntapula on ollut kova ja olen ollut aivan puhki koko alkuviikon. Onneksi on jo torstai ja enää huominen työpäivä niin on viikonloppu edessä ja saa lepäillä. Lähdin tänäänkin vähän aikaisemmin töistä kun kaikki olivat vihdoinkin töissä ja tuntui että tarvitsen vähän lepoa jaksaakseni sen huomisen päivän. Käväisin Talvipuutarhassa katselemassa kasveja ja istuskelin siellä puiston penkillä hetken aikaa. Ihanan rentouttavaa,mutta olin tosi väsynyt. Kotiin tulin kaupan kautta ja painuin sänkyyn pitkäkseni yli tunniksi. Onneksi on mahdollisuus lepäillä!

Ihmettelen muita keski-ikäisiä ja itseänikin vanhempia ihmisiä kuinka he jaksavat vielä töiden päälle harrastaa jotain. Minulle riittää se kävelylenkki ja sitten olen valmis istumaan kotona käsityön ääressä vaikka koko illan. Tosin käsityöt rentouttavat minua ja nautin siitä että näen kätteni jäljet sitten jossain vaiheessa valmiina. Kuuntelen musiikkia silloin tällöin kutoessani ja joskus jopa kielikasetteja,jotka ovat tällä hetkellä varmaan jo pölyn peitossa käyttämättömyyden puutteesta.

Välillä harmittelen kovasti kun en saa oikein mitään "järkevää" tai hyödyllistä aikaiseksi. Vaikuttaa että muilla ihmisillä olisi niin paljon fiksumpia ja kehittävämpiä harrastuksia kun minulla. Mutta hällä väliä! Onko kaiken oltava niin yritteliäitä ja onko aina pakko kehittää itseään? Ei varmaankaan.

Kudon tällähetkellä Pikkulikan eli tyttärenlapsen hapsuhuivia. Siitä on tulossa suloisen pehmeä  ja tekisi mieleni pitää se itse. Onneksi on lankaa lisää ja saan tehtyä siitä useammankin huivin jos haluan. Värit vain ovat minulle väärät. Sellaiset karamellimäiset sateenkaarenvärit. Meinaan yrittää niistä tehdä kolme pitkää huivia jotka kiinnitän puukalikkaan ja teen siitä nykyaikaisen seinävaatteen. Saa sitten nähdä minne se sopii ja sopiiko väriensä takia minnekkään. Lanka vain on niin houkuttelevan pehmeää ja pöyheää!

Kiitokset Alastalolle ja Kompostille viesteistä. Mukavaa kun sentään joku näitä lukee vaikka itselleni tätä blokia aloinkin alussa kirjoittamaan. Tämä on sellainen tavallisen tallaajan henkireikä, vähän kun kävisi psykiatrilla purkamassa tuntojaan!

Alkaa jo taas niin makeasti väsyttämään ja taidan taas painua unten maille puoliyhdeksän uutisten jälkeen. Vielä jaksan jonkin aikaa kutoa ja sitten onkin jo aika valmistella itseään nukkumaan. Taitaa jäädä tältä illalta jumpatkin väliin. Ehkäpä vähän hartioita vain pyörittelen.