Niksautin selkäni sitten eilen ja se oli niin pahuksen kipeä. Jouduin koko illan ja tämän aamunkin kävelemään ihan kyyryssä, kuin joku noita-akka. Jouduin illalla ottamaan puolitoista nukahtamispilleriä että sain kivulta nukuttua kun en uskaltanut niden allergioiden takia ottaa edes panadolia. Nyt on olo sitten ihan vetämätön.

Tuntuu etten ole tervettä viikkoa nähnytkään sen jälkeen kun 50v tuli täyteen. Aina tuntuu olevan jotain pientä tai suurempaa remppaa. Onneksi tämä selkä sentään on nyt vähän parempi. Pelästyin että joudun senkin takia hakemaan taas sairaslomaa. Toivon tosiaan että pääsen maanantaina kunnossa töihin! Alkaa hatuttaa tämä raihnasuus.

Olen kuitenkin itse pyrkinyt nyt tarkoituksella pitämään huolta itsestäni ja kunnostani. Koetan syödä sopivasti ja olen lisännyt kasviksia ja hedelmiä ruokavaliooni, kuljen kävellen aina kun mahdollista ja varsinkin työmatkat, jumppaan ja lisäksi olen niitä pahuksen vatsalihasliikkeitäkin tehnyt muutaman kerran. Ensi viikolla pitäisi aloittaa se uinti. Toivon ettei taas ihottuma puhkea jostain syystä ja estä sitä uinnin aloittelua, koska olin suunnitellut sen alkavan heti syksystä.

Harmittaa tämä selkävaiva kun en nyt taaskaan pääse puolukkaan. Ehkä sunnuntaina menen sinne Kädentaidot messuille sitten ihailemaan kauniita töitä.

Miesystäväkin käväisi eilen ja oli mukavaa. Jutellaan aika paljon kaikenlaisista erilaisista asioista ja hänen kanssaan on niin mukava puhella. Jäi taas hirmuinen ikävä kun hän lähti. Luoja, että olen hulluna siihen äijään. Ajattelen häntä ihan liikaa. Kaikenlisäksi hän eilen lähtiessään sanoi olevansa rakastunut minuun...

En tiedä kuinka suhtautua asiaan. Uskoako vai epäillä? Oliko se vain vastaus omiin sanoihini? Elelen koko ajan kun pää pilvissä. Voi hyvänen aika tätä keski-ikäisen naisen elämää!