Huomenna ollaan jo lokakuun puolella ja vasta oli kesä. Johtuukohan ajankuluminen nopeasti iästä? Välillä päivät oikein hujahtavat niin että hyvä kun ennättää perässä pysyä. Varsinkin nämä viikonloput menevät nopsasti. Ei tosin ennätä oikein palautua viikon raskaista töistä enää niin pian kun nuorempana.

Meillä on ollut pari viikkoa sellaista lentoa työpaikalla ettei paljonkaan ole muuta jaksanut illalla tehdä. Juuri ja juuri jonkun rivin kutoa ja olen liian väsynyt lukemaankaan. Pirkko Arhipan "Mustat jyvät" minulla on kesken ja hyllyssä on muutama kirjaston kirja joita en ole kerennyt edes avaamaan ja tiistaina ne jo pitää palauttaa. Yhden kirjoista jo lainasin uudestaan, mutta lukematta sekin on enkä enää lainaa uudelleen. Luulisi että Arhippaa jaksaa lukea vähän väsyneenäkin, senverran helppoa ja kevyttä tekstiä se on, mutta enpä vain ole jaksanut sitä lävitse kahlata. Yritän nyt kuitenkin viikonlopun aikana sen lukea.

Täällä on kirjasto sunnuntainakin auki! Se on minusta hyvää palvelua. Toivottavasti pitävät jatkossakin auki eikä siinä ruveta säästelemään. Jonkun kerran olen sunnuntaina kirjastossa käynyt. Se on hyvä, rauhallinen päivä siellä piipahtaa ja sitten pienen lenkin jälkeen tulla kotiin lukemaan rentouttavaa kirjaa.

Viikonlopun meinaan kyllä ihan levätä. Tosin siellä näyttelyssä pitäisi käväistä ja sunnuntaina menen katsomaan Miesystävän urheilua. Siinähän sitten jo onkin tarpeeksi touhua yhdelle viikonlopulle tavanomaisten koti hommien lisäksi. Tekisi kyllä mieli käydä ostamassa vähän villapaita lankaa. Haluaisin kutoa itselleni jonkin kivan, mutta helpon  ja vähän juhlavamman villapaidan. Mustaa väriä mietin, koska se sopii kaikkien vaatteiden kanssa ja vähän asustamalla sitä erilaisilla kauluksilla ja rannekkeilla voi saada aika monikäyttöisen villapaidan. Vielä on kyllä se Aino langasta aloittamanikin villapaita kesken, hihat puuttuvat. Pari välityötähän tässä tulikin tehtyä ja niitä helpompia käsitöitä on aina pakko olla  vaativamman työn kanssaa samaan aikaan.

Velipoika se tuossa äskettäin soitteli ja jutteli pitkän tovin. Nyt pitäisi itse soitella äidille ja vanhemmalle tyttärelle niin saa sitten loppuillan olla kutimien kanssa aivan rauhassa. Laitan lasillisen viiniä ja nautin illasta!

Miesystäväkin tänään sitten soitteli ja oli väsynyt. Hänellä on ollut taas kova viikko ja töissä on saanut olla yöhön asti. Napisin hänelle vähän, mutta sitten taas lepyin ja nyt sitten vain odottelen sunnuntaita. Tuskimpa huomenna näemme. Molemmat meinaamme nukkua pitkään ja vain lepäillä. Sitä se vanhuus teettää!