Eilinen ilta ja ja tämä päivä on mennyt mieheni kanssa keskustellessa ja osittain riidellen. Nyt piti lähteä tyttären luo kylään,mutta käännyin kesken kaiken bussipysäkiltä kotiin kun hermostuin mieheeni. Mies meni sitten yksin ja ilmoitin tyttärelle että en tule sinne pahalla päällä. Onneksi tytär ymmärsi.

En tajua itseäni että minäkö aina saan riidan aikaan vai mistä asiat kiikastavat. En nykyisin tule toimeen mieheni kanssa ainoatakaan viikonloppua riitelemättä. Osaltaan se myös johtuu siitä, että mies ottaa aina pari pulloa viiniä ja olutta kun tulee tänne. Jäisi maalle jollei kestä seurassani ilman juomista! Se loukkaa minua ja saa minut pahalle päälle.

Muutenkin taidetaan olla nyt siinä ja siinä pisteessä että jatketaanko tätä avioliittoa. Ehkä pitäisi vielä antaa mahdollisuus kun ollaan kuitenkin oltu yhdessä jo 30v. En vain oikein usko asioiden enää palautuvan ennalleen. Itse en enää halaa ja anna suukkoakaan miehelleni jollei hän pyydä. Siitäkin oli eilenillalla puhetta. Tunsin suurta syyllisyyttä ja oloni on kun jollain roistolla. En vain kykene enää koskettelemaan häntä niinkuin joskus aikaisemmin. Se saa minut jotenkin vaivautuneeksi. En pahemmin enää välitä seksistäkään hänen kanssaa kuin silloin jos nyt on aivan pakottava tarve.

Kaikki tuntuu menevän nyt pieleen!

Välit on olleet kireät jo ennen tätä Miesystävän tuloakin, joten syynä ei ole häneen tutustuminen. Asiat oli jo huonosti ennen sitä ja koetin saada niistä selvää. Mies ei vain mielestäni halunnut tai osannut ottaa asiaa vakavasti. Sitäpaitsi tämä minun mielestäni liika kaljoittelu,on yksi syy ja sen hänkin myöntää.En vain enää osaa itse tehdä asialle mitään. Pelkään aina syyllistäväni miestäni liikaa ja se ei ole oikein. Minussa on itsessäni niin paljon vikaa että mies on varmaan kyllästynyt niihin. Ei kuitenkaan mollaa minua.Saisi kyllä joskus sanoa suorat sanat! En minä kykene lukemaan hänen ajatuksiaan.

Olen ihan sekaisin ja stressi alkaa painaa mieltä. Sanoin eilen että jätetään nyt asiat vähäksi aikaa hautumaan ja rauhoitetaan tämä tilanne. Elellään nyt omaa elämäämme jonkin aikaa kun kerran meillä on siihen mahdollisuus, mutta nyt tuntuu siltä että päätöksiä pitäisi tehdä. Pakko vain yrittää tsempata vielä ja koettaa selvitellä tätä asiaa. vaikealta tuntuu.

Sitäpaitsi ikävöin Miesystävää ja tiedän ettei hänen kanssaan taideta tästä pidemmälle enää päästä. En edes halua sitoutua kehenkään! Olen vain rakastunut häneen tai välillä mietin vain olevani ihastunut ja luulen olevani rakastunut. Pahus vie tätä elämää! Taidan vain ottaa kutimet käteen ja kutoa ja kutoa. Se rauhoittaa sekavan mielen ja vielä kun pistän jonkun rauhallisen klassisen cd:n päälle niin ehkäpä tämäkin ilta vielä tästä paranee jonkin verran.