Joutui kuitenkin olemaan yön yli sairaalassa ja sai vahvoja antibiootteja. Vaiva oli paha munuaisaltaiden tulehdus, seurausta virtsatietulehduksesta. Kipu oli ollut kova ja tulehdusarvot korkealla. Onneksi sai kunnon lääkkeet ja nyt lepäilee kotona. hyvä että tarhat alkoivat ja lapset saavat olla päivisin siellä. Muuten ei lepäämisestä kyllä tulisi mitään. Toivottavasti tulehduksesta ei tule kroonista ja tämä yksi lääkekuuri riittää. Tutulla ihmisellä on ollut kroonisena tulehduksena jo vuosikausia ja hän syö lähes jatkuvasti lääkettä siihen vaivaan.

Kyllä yö oli aika rasittava ja olin aika huolestunut kun mitään ei ollut kuulunut puoleenyöhön mennessä.Jouduin ottamaan nukahtamislääkkeen sitten että vihdoin pääsin uneen ja näin koko yön painajaisia. Nyt on ollut lähes koko päivän jyystävä päänsärky tulossa. toivottavasti se menee kahvilla ohitse!

Sain tilattua vihdoinkin pesutuvan ja pääsen pesemään ekaa kertaa pyykkejä täällä asuessani pesutupaan. Ollaan tähän asti viety kaikki likapyykki "maalle" pesuun eli vakituiseen asuntoomme. Mies niitä on raahannut. Nyt vain päätin että se saa riittää. Talossa on kunnon pesutupa ja sitä on pakko oppia käyttämään. Sitäpaitsi suurin osa pyykistä on minun vaatteitani ja petivaatteitani ja pyyhkeitäni, joten minun ne on ruvettava täällä pesemään. Ja ajasta ei enää ole pulaa. Aikaa kyllä on.

Vähän vanhanaikainen pesukone näyttää olevan mutta kaipa sitä osaa käyttää. Tehokkaan näköinen kuivauskaappi ja mankeli. Joskus aikoinaan kun asuimme helsingissä kerrostalossa ja lapset olivat pieniä, tuli käytyä pesutuvassa lähes viikottain. Mankeloin siihen aikaan kaikki petivaatteet ja pyyheliinat, koska poika oli niin allerginen pölylle ja mankelointi esti sitä pölyyntymistä. Maalle saatiin vanha mankeli joltain sukulaiselta, mutta jossain vaiheessa kyllästyin ylimääräiseen työhön ja mankeli siirtyi vintille. Ehkäpä nyt on aika taas kokeilla sitä mankelointia. Pyykeistä tulee ihanan sileitä ja lakanoissa on upeaa nukkua kun ne on sileät!

Jouduin myös hakemaan kuivaustelineen ja keltaisia pyykkipoikia. Yhtään pyykkipoikaakaan asunnossa ei ollut ja päätin ettei tämä mikään kämppä ole vaan minun kaupunkikotini(ja mieheni,mikäli nyt haluaa täällä olla) Tämän iltapäivän olen sitten imuroinut ja järjestellyt paikkoja mieleisekseni ja mietiskellyt hyllyjen paikkoja ja kaapiston paikkaa tai oikeastaan matalan lipaston paikkaa. Täällä on niin vähän säilytystilaa! alussa ajattelin ettei tänne paljon mitään tarvitsekaan kun olaaan vain sillointällöin täällä. Olen kuitenkin ruvennut viihtymään ja siksi pitää kunnon säilytyspaikkojakin olla.

Nyt vaatii kahvihammas kahvia ja lämmitän pari kaupan lettua ja syön vauvan hilloa(Semper kuningatarhillo) Ilta meneekin sitten tänään taas kutoessa ja lukiessa. En jaksa tänään lähteä mihinkään edes musiikkia kuuntelemaan. Ja vielä on vähän järjesteltävää....