Pitkästä aikaa taas töissä ja kotiin tultuani olin aivan puhki vaikka oli suht lyhyt työpäivä. Kumma miten elimistö ja olotilakin tottuu nopeassa ajassa paikoillaan oloon. Sitten kun vähän liikkuu on olo kuin uitetulla koiralla. Makasin töiden jälkeen sängyssä peittojen alla yli tunnin ja olisin maannut varmaan iltaan asti ellei puhelin olisi soinut. Olin ihan tajuttomassa kunnossa. Onneksi sentään maltoin mennä lepäämään. Nyt jaksaa sentään jotain tehdä.

Lähinnä rupean kutomaan ja jossain vaiheessa laitan huomisen eväsruuan valmiiksi. Olin vähän ajatellut lähteä Taiteiden yöhön, mutta enpä taida jaksaa lähteä ja jalkakin on vähän pipi joten viisainta vaan tehdä pieniä kotihommia.

Töissä tuli juttua taas käsitöistä ja sain aihetta itsekehuun; olen kutonut paljon. Syynä tietenkin tämä pakollinen paikoillaan olo. Virkkasin Huopasesta pitkän seinätaulun Novita lehden kaulahuivin mukaan ja siitä tuli aivan oivallinen "ryijy" seinälle. Meillä on maalla olkkarin seinällä kapea kohta joka vain pyysi itselleen uutta työtä. Aiemmin siinä oli viisi tekemääni keraamista erikokoista nappia. Kyllästyin niihin ja virkkasin sen seinätyön. Tekeillä on yksi paperinarutyökin,mutta siitä puuttuu kehykset. Olkkarin seinät on aika autiot kun viikonloppuna otettiin lähes kaikki koristeesineet ja taulut sun muut pois huoneesta. Mies aloittaa siellä maalausurakan ilmeisesti ensiviikolla ja saan sitten sisustaa huoneen uudelleen. Mieli tekee jotain uutta....

Vauvan nuttu vain ei ota edistyäkseen. Se on kumma juttu ja silti odotan sitä pikkuista niin kovin. Oikeastaan enemmän kai kun muita lapsenlapsia olen odottanut. Ehkäpä olen vasta nyt valmis mummoksi. Pakko kyllä joskus on se nuttu saada valmiiksi.

Nyt rupean ruuanlaittoon ja sitten nautin sen oman villapaitani kutomisesta loppuillan. Taidan pistää pitkästä aikaa J. Karjalaisen soimaan ja tahdittamaan kutomista.