Eipä olisi uskonut kaiken sen vesisateen jälkeen. Kun lähdin töistä satoi kaatamalla inhottavaa tihua. Jouduin liikkumaan ratikalla, vaikka mielummin kävelen kotiin. Nyt ajain suoraan keskustaan ja sieltä menin Anttilaan.

Kaupassa oli tosi rauhallista tehdä ostoksia. Ihmiset eivät olleet viitsineet tietenkään lähteä turhan takia liikkeelle, jollei ollut pakko. Ei minunkaan olisi tarvinnut lähteä, mutta halusin niin niitä lankoja. Tarjous oli voimassa vain tämän viikonlopun enää. Sain hankittua 3 kerää valkoista Palmaa ja yhden ihanan kananpojan keltaisen, tosin aika hailakkaa sellaista. Valkoisesta koetan tehdä sitä vauvan nuttua ja keltaisesta teen aivan ohuen resorin nutun hihansuihin. Minun sormiini tämä lanka näyttää sopivan oivallisesti. ,untuu mukavalta kutoa sitä,kaulahuiviakin olen jo kolmanneksen saanut valmiiksi, vaikka en ole sitä pahemmin kutonut.

Ostin myös 3 kerää uutta Aino lankaa ja uudet pyöröpuikot. Ainosta teen itselleni pipon ja lyhyen pontsokaulurin. ohje on uudessa Novita lehdessä. Teen sen ruskean kirjavan mallin. Sopii hyvin mustan talviulsterin kanssa.

Tässähän näitä lankoja taas on ja nyt on saatava jotain valmiiksikin! Täytyy vain ahkerasti heilutella puikkoja ja joululahjatkin on sitten jo kohta toivottavasti valmiina. Hassua kyllä ajatella joululahjoja, mutta kutomiseen menee kyllä sen verran aikaa, että on syytä aloittaa ajoissa. Yhtenä jouluna kudoin viimeisiä lahjasukkia vielä aatonaattona ja omat jäi silloinkin tekemättä.

Huomenna lähden kotiin "maalle". Ajattelin viettää siellä koko ensi viikon. Miesystäväkin lähtee lomalle eikä tavata ainakaan viikkoon. Minulle tulee kamala ikävä! Hölmö-minä olen niin rakastunut siihen äijään.Ajattelen häntä kaikkina valveillaolo aikanani. Olen kun joku teinityttö. Elän vain hänen viestiensä ja soittojensa välistä aikaa. Luulisi tämänikäisen naisen jo järkiintyneen. Mutta kun rakkaus iskee siitä on oksat pois.

Ajattelen jatkuvasti;olisipa hän tässä tekemässä jotain kanssani,kävelemässä,ruokaostoksilla,lankakaupassa,torilla, teatterissa joka puolella. Harvemmin ajattelen enää miestäni kanssani tekemässä jotain. Ja minulla sentään on mukava ja hyvä aviomies. Ollaan vain oltu 30v yhdessä ja tietää kaiken mitä toinen meinaa sanoa tai tehdä. Jonkinlaista kyllästymistä se kai on. Uuden hakua. Pelkää kai että elämä loppuu ennen kun kerkisi alkamaankaan. Tulee mieleen että tässäkö se sitten olikin....Puuttuu kaikenlainen hekuma ja pieni jännitys ja sydämen syke. Kaikki on niin valmista .Ja kuitenkin kaipaa jotain muuta. Haluan vain vielä elää ja tuntea uutta riemua ja saada uusia mahdollisuuksia. Olen elänyt vuosia vain lapsille ja miehelleni. Nyt on minun vuoroni!!!