Siksipä voin hyvällä mielellä alkaa tekemään käsitöitä. Lasityöt saa jäädä nyt väliin.Ei onnistunut edelliset niin kuumassa. Minusta ne sulivat liikaa ja lasin kirkkaus tosiaan hävisi. Sinipukuinen enkeli tosin onnistui suht hyvin; kaikki jäsenet pysyi koossa. Siinäkin näki liikaa sulamisen merkkejä, mutta pistin uunin nyt 20 astetta pienemmälle. Tulossa on punainen omena ja kilpikonna tai joku vastaava otus. Teen vielä jonkun rypäle tai omena kuvan ennenkuin pistän uunin lämpenemään.

Alkaa näköjään aurinkokin paistaa joten omatunto kun kolkuttaa ja sanoo että lähde lenkille,on kai sitten lähdettävä. Mieli tekee vain ruveta ompelemaan petit point pistoja. Sain onnekseni kaikki mustat kohdat ommeltua ulkona. En tahdo millään enää erottaa mustia pistoja kuin oikein kirkkaassa päivänvälossa. Kunnon lampun allakin saa tihrustaa. Siksipä jäikin se upea hehkuva unikkotyö kesken, kun sen kehys on kokonaan musta. No vielä on kesää aikaa ja saan ehkä senkin valmiiksi.

Loppukesästä on aloitettava niiden lukuisten villasukkaparien lisäksi vauvan villatakin kutominen. Tyttären vauva syntyy juuri kunnon pakkasiin ja lapsella täytyy olla lämmin villatakki. Sain juuri itselleni sukkaparin valmiiksi ja yhden miesten lapasen. Toista en ole vielä aloittanut, mutta pitänee sekin tehdä vielä kun muistan kuinka paljon  olen silmukoita luonut.

Ja nyt lenkille! Viikossa olen laihtunut 800g tällä Painonvartijoiden ohjelmalla.