Tästä sen pitäisi lähteä liikkeelle. Nimittäin elämäni ensimmäisen uuden päivän. Päätin aloittaa sen tänään.

Eräänä päivänä viimevuonna tajusin eläneeni 50 vuotta. Se tuntui kummalta. En koskaan nuorempana ollut edes ajatellut 50 vuotis päivääni. Ei sellaista ollut olemassakaan. Olin vain nuori ja kaikki oli edessäpäin;työ,perhe,lapset ja kaikki muu mikä elämään kuului. Sitten aika vain vieri ja eräänä kauniina päivänä huomaakin olevansa viisikymppinen akka. Missä oli se ihana nuoruus, arvostettu työ, opiskelevat lapset ym.?

Tuli pohjaton kuilu ja kamala ahdistus. Peilistä katsoi aamuisin tuntematon nainen, joka näytti isomummoltani. Näkyi kaksoisleukaa,ryppyjä ja viirukas tukka. Kaikki, mikä joskus oli ollut pystyä ja ryhdikästä, roikkui kalvaana ja mielessä pyöri, tässäkö se elämä oli. En enää tunnistanut itseäni. Minne vuosien alle "minä" olin hävinnyt. Itsetuntoni, omanarvontuntoni ja jopa ulkonäköni oli kadonnut muutamassa viikossa.

Yli puoli vuotta olen nyt etsinyt itseäni. Vieläkään en ole löytänyt. Etsiskelen yhä, mutta nyt jo uskon sen jostain löytyvän. Puoli vuotta sitten en uskonut. Ajattelin jopa ,ihanaa ei tarvitse enää käydä hammaslääkärissä ja naistenlääkärillä! Ihan totta! Luulin, että elämäni totaaalisesti loppuu. Nyt olen käynyt jo hammaslääkärillä ja mammografiassa. Vielä kun tiedän kuka siellä kävi, niin hyvä on.