Viikonloppuni meni todella mukavissa merkeissä. Kyläilin serkkupojan luona ja tapasin siellä vanhan lapsuusaikani ystävättären. Oli todella mieluisa viikonloppu. Yleensä tapaamme vain hautajaisissa. Perheemme on ollut ystävinä jo yli kuusikymmentä vuotta ja sitä kautta olemme mekin tutustuneet aikainamme lapsina.

Vuodet vain ovat vieneet erilleen ja tapaamiset ovat olleet sitten vain näitä suvun ja ystävien hautajaisia. Nyt päätimme pitää ystävyyttä yllä jatkossakin ja Facebookin kautta siihen on nyt hyvä mahdollisuus. Se on helppoa ja yksinkertaista. Avasin sen tässä syksyn aikana ja useita vanhoja ystävyyssuhteita on jo tullut esiin. Naisilla vain on tämä avioliitto saanut nimet vaihtumaan ja monille jo useaan kertaa. Kummastelen silti, kuinka monta ystävää olen sitä kautta löytänyt. kun löytyy yksi, niin sen kautta tulee taas joku toinen jne. Jopa entinen pomoni löysi minut facen kautta ja nyt viestittelemme usein toisillemme.

Myös näitä kadonneita sukulaisiaan tulee etsittyä sillä tavoin. Äitini suvun puolelta meillä on hyvinkinkin tiivis sukukunta ja yhteydenpito toisiimme, mutta isän suku on hiukan vähemmälle jäänyt. Nyt olen tyytyväinen, kun sieltäkin on yhteydenpitoa tullut tehtyä.

Viikonloppuna oli myös mukavaa sekin, että nuorempi tytär tyttöineen oli muutamia lomaviikkonsa päiviä luonani. Samoin hiihtolomaviikko toi vanhemman tytön tyttären kylään jopa kahtena päivänä! Tyttärenpojan synttäreitäkin olen viikon sisällä päässyt viettämään ja muutakin sukua näkemään, joten sukulaisia ainakin on tullut nähtyä ihan roppakaupalla!

Yllättävin juttu kuitenkin on Miesystävän (ex) yhteydenotto pitkän tauon jälkeen. Olin todella yllättänyt, koska suhteemme on jo päättynyt ja en ollut ajatellut hänestä mitään kuulevani vielä moneen kuukauteen. En pistänyt edes ystävänpäivä korttia hänelle ihan tarkoituksella. Mies oli ilmeisesti sitä kuitenkin odotellut, koska itse pisti alkuviikosta minulle myöhästyneet ystävänpäivä terveiset.

Muutama viesti ollaan varovaisesti toisillemme lähetetty, mutta siihen se taitaa jäädäkin. En usko, että tapaamisen asteelle enää päästään. Ikävä on kyllä molemmilla toisiamme, mutta rohkeutta enää suhteen uudelleen aloitteluun ei taida kummallakaan enää olla. Ollaan saatu molemmat niin takkiimme tässä asiassa jo liian monta kertaa. Silti tuo rakkaus meillä toisiamme kohtaan yhä vielä loimottaa jollain lailla.

No, aika sitten näyttää tulemmeko enää toisiamme näkemään. Toivottavasti silti voimme ystävinä olla ja kirjoitella toisillemme. Hyvä, että sellaiset välit sentään jäi.

Miesystävän kanssa päätimme pistää suhteen poikki. Vaikea paikka molemmille, mutta aivan pakko lopettaa. Alkoi rasittaa molempia ja minä päätin pistää poikki, koska Miehestä ei ollut siihen. Mies kyllä olisi halunnut yhä jatkaa samanlaisen asalaisena suhteessa. Vaimo oli jälleen kimpussa.

Käytiin kovaa keskustelua puolin ja toisin Mies, minä ja vaimo. Kai minut sai lopettamaan vaimon lausahdus "...ja minähän en kodistani lähde.." Sattui niin perkeleellisesti siuluun. Olin aikaisemminkin Miehelle sanonut, että tehdä vaimolleen selväksi etten ole niiden kotiin tunkemassa asumaan. Mies ei ollut maininnua siitä ja se hatutti. On kamalaa joutua pelkäämään kodistaan pois lähtöä! ja nimenomaan, kun minun ja Miehen jutussa ei koskaan ole ollut edes tarkoitus sellainen. Mies on aivan hyvin sen tiennyt ja olisi sen voinut vaimolleen kertoa, koska asiasta on ollut jo aikaisemmin puhe meiden kolmen kesken.

Aloin lopulta väsyä niihin vaimon viesteihin. Päätin pistää poikki. Mies vielä koetti sinnitellä, mutta sitten kovan riidan päätteeksi saatiin asiat selväksi. Nyt elellään omiksemme emmekä pidä mitään yhteyttä. No, pakolliset Joulutervehdykset kaikkien kolmen kesken on vaihdettu.

Tällä hetkellä kukaan meistä ei ole onnellinen eikä tyytyväinen oloonsa, joten en tiedä kuinka viisas ratkaisu tämä oli. Ehkäpä se siitä hiljakseen alkaa tuntua paremmalta ja pääsemme kaikki tolpillemme. Minä taidan päästä loppujen lopuksi kaikkein helpommalla. Miesystävä ja vaimo joutuvat toisiaan näkemään ja elämään saman katon alla vielä vuosia, ennenkuin on mahdollisuuskaan eroon. Itse toivoisin, että tällaisen rumban käytyään Mies edes koettaisi päästä vaimoa lähemmäs. Kyllä siellä vielä pieni mahdollisuus on ystävyyden ja monien vuosien jälkeen saada asiat jollain lailla kuntoon. Mies vaan on niin jäärä. Sellainen Jakke-Jäyhä. Ei vaan suostu asioista keskustelemaan.

Itse jätän asiat niin sanoakseni Herran huomaan. Katsastan muita maisemia. Itken kadotettua rakkautta ja yhäkin rakasta miestä. Mies itkee tahollaan, mutta ilman lohdutusta. En halua enää sundetta jatkaa samanlaisena, kuin ennen.

On aika lopettaa tämän vuodatuksen blogi.

Kunhan saan itsestäni jotain aikaiseksi, niin aloitan uuden blogin. Uudella nimellä. Kenties sen vielä tähän blogiin pistän ylös. Saa nyt nähdä.

Tämä vuodatus nyt kumminkin päättyy tähän. On hyvä lopettaa mukavan talvimatkan jälkeen, kun on saanut levättyä ja rentouduttua pari viikkoa kylpylän lämmössä mukavia kavereiden kanssa. Kiitos kaikille lukijoilleni ja tukijoilleni näiden vuosien varrella. Hyvää ja entistä parempaa Uutta Vuotta kaikille.

Koko alkuviikon olin kärttyisällä ja pahalla päällä. Itkukin oli herkässä ja hormoonit kallellaan aina väärään suuntaan. Teki mieli haukkua Miesystävä oikein kunnolla ja samalla puoli maapalloa. Sanoinkin Miehelle olevani sinä hetkenä, kun aikapommi, joka voi räjähtää hetkellä millä hyvänsä. "Mites sitten kun tulen käymään..." epäröi Mies ja minä siihen, että sitten se on jo ohitse. Ja niinhän siinä kävi, kun Miesystävä tuli niin minä kehräsin kuin kissa maitokupilla. Mies oli hellä ja hyvä ja osasi vedellä oikeista naruista jälleen.

Tajusin taas kerran kuinka rakastan sitä hemmetin äijää! Kaikesta huolimatta. Olin jo taas kiukuspäissäni lopettavani suhdetta ihan tosissani. Olin jo valmiiksi valinnut sanatkin siihen. Syitä, kun ei tarvitse etsiä. Sitten vaan näin äijän ikkunan alla ja olin taas mennyttä kamaa. Kyllä tämä alkaa entistä enemmän rakkaudelta näyttää, vaikka koetan aina sitä vastaan taistella. Tämä rakkaussuhde vain on elettävä loppuun, meni siihen vielä viisi vuotta tai enemmänkin. Katkeralta kyllä välillä tuntuu, mutta sitten nuo ihanat yhdessäolon hetket taas saavat muistamaan mitä menettää, jos lopettaa leikin kesken.

Rakkaudesta  Mieskin puhuu. Harvoin, mutta puhuu kyllä. Jäyhä, kun on sellaisissa tunnustuksissaan.

Nuorempi tytär kävi lomailemassa luonani. Sivistettiin itseämme käymällä katsomassa Picasson taidetta. Tytär ei tykännyt, mutta minä kyllä pidin. Outoja, mutta jollain lailla lumoavia ja hienoja värejä ja väriyhdistelmiä. Kannatti kyllä käydä katsomassa ja toisenkin kerran menen. Tällainen näyttely vaatii useamman katselukerran, että siitä saa kaiken irti. Kävin yksinäni myös Sanomatalossa katsomassa Suomen Taiteilijoiden 41v näyttelyä. Aivan erillainen ja mukavia tauluja kaiken kansan näkyvillä.

Nyt on kultturihampaani tyydytetty joksikin aikaa ja pitäisi jälleen lähteä lenkille. Millään ei huvittaisi lähteä, mutta pakko on mennä ettei paino heittäydy ihan holtittomaan lukuun. Tytärvierailun aikaan tahdomme mässäillä aina jumalattomasti. Syödään sipsejä ja suklaata ja kaikkea mahdollista täytekakuista alkaen. Iltaisi luemme vierekkäin kirjoja ja vain olemme ja nautimme toistemme seurasta, kaiken maailman juttuja jutellen ja hoidamme kasvonaamioilla ja voiteilla itseämme. Tämä on sellainen jo vuosia ollut yhteinen rituaali. Alkoi jo, kun tytär oli siinä kymmenen korvilla. Mukavaa on, kun tytär aina haluaa jatkaa hommaa. Toivottavasti sitten aikanaan siirtää perinteen omalle tyttärelleen. Ei välttämättä kaikkia niitä herkkuja, mutta kaiken läheisyyden ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen.

Kaiken kaikkiaan on ollut pari mukavaa viikkkoa ja ensi viikosta  odotan vielä mukavampaa. Tällä loppuviikolla on sitten tiedossa yhteinen viikonloppu vanhemman tyttären ja hänen lapsiensa kanssa. Meinaan tuppautua sinne äitini kanssa syömään. Tytär on hyvä kokki. Ihan toista, kun minä. Tekee mieli makaronilaatikkoa pitkästä aikaa...

Miesystävä on ollut messuilla puoli viikkoa  ja tiedän, että hän on väsynyt ja puhki siitä kaikesta rehkimisestä. Silti odotin edes jonkinlaista soittoa jossain työrupeaman välissä. Ainoastaan perjantaina tuli viesti, jossa pahoitteli kiirettään ja lupasi koettaa soitella myöhemmin. Soittoa ei ole kuulunut ja tuskin tänään enää kuuluukaan. On siis odotettava huomiseen.

Maanantaisin Miesystävä soittaa ja ilmoittautuu. Siitä on tullut jo tapa näiden vuosien jälkeen. Ilmoittaa, että on hengissä. Aikoinaan mietimme sitä, kuinka saan ilmoituksen mikäli hänelle sattuu jotain. Tuli tuo maanantaipäivän soitto sitten ikäänkuin sellaiseksi tavaksi ilmoitella, ettei tarvitse turhia murehtia. Hyvä niin. Odotan soittoa.

Näiden yhteisten vuosien myötä on ollut monta sellaista viikkoa, kun olemme olleet yhteydessä vain kerran viikossa. Lähinnä näiden messujen tiimoilta tai työmatkojen vuoksi. On niin tiiviit aikataulut, että yksikseen pääsee vain vessaan! Myöhään illasta Mies ei koskaan soita, kun tietää minun olevan iltauninen ja kärttyisä, jos herää kesken unien. Nyt olen jo toivonut, että hän soittaisi vaikka yöllä! Ikävä on niin kova.

Toivottavasti vaimo ei natise hänelle yhtäpaljon kun minä natisen tästä viikosta.... Tosin siellä on totuttu jo vuosien mittaan samaan hommaan. Vaimo onneksi näkee Miehen vilaukselta illansuussa. Minä en näe. Vaimokin yleensä nukkuu, kun Mies tulee kotiin. Aamulla vaimo on lähtenyt töihin, kun Mies herää. Sellaista elämää.

Toiveena on nyt, että alkava viikko olisi parempi näiden tapaamisien kanssa. Välillä vain on mielessä kuinka turhia nekin tapaamiset loppujen lopuksi ovat. Kun tietää lopputuloksen eli taas ikävää seuraavaan kertaan saakka. Ainaista kaipuuta ja toivetta saada lisäaikaa ennenkuin juttu lopahtaa kokonaan.

Erosta en enää välitä puhuakkaan Miesystävälle. Se asia on meillä puitu ja käyty lävitse niin moneen monituiseen kertaa, ettei sille asialle enää viitsi nähdä vaivaa.Tulee vain paha mieli meillle molemmille ja turhaa stressiä muutenkin vaikeaan suhteeseemme. En enää jaksa sellaista.  Miesystävä kysyy, miksi en sitten lopeta suhdettani häneen ja aina se sama vastaus, etten kykenen siihen. Ja Miesystävä  siihen, ettei hänkään siihen kykene. Ja jatkamme samalla vanhalla mallilla taas eteenpäin ja kumpikin odottaa kuitenkin jotain tapahtuvan mikä pistäisi suhteen poikki tai jotain, mikä pistää suhteen yhä vain jatkumaan.

Taidamme vain kuluttaa toisiamme loppuun hitaasti, mutta varmasti.

Usein tulee miettineeksi kuinka paljon tuo pelkkä odotus merkitsee. Sitä odottaa toisen soittoa ja tapaamista ihan mielettömästi. Kuinka paljon voi merkitä, että puhelin soi ja soittaja on Hän. Jos soittaja sattuukin olemaan joku muu, soiton merkitys ikäänkuin muuttuu. Soittaja on vain... joku muu. Pelkkä nimen näkyminen puhelimen näytöllä saa sydämeni hakkaamaan ja mieleni onnelliseksi.

Tulee tietenkin paljon muitakin mukavia puheluita. Esimerkiksi lapsilta ja lapsenlapsilta. Ne ovat odotettuja ja hyviä puheluita ja nautin niistä. Silti aina se Miesystävän nimen näkyminen siellä näytöllä kummasti hätkäyttää. Vielä näin monen vuoden jälkeenkin. Tulee mieleen ihan nuoruusajat!

Luin tuossa aikaisemmin askeleet.blogspot.com mietteitä. Kuinka samanlaisia ajatuksia omassa mielessäni onkaan! Toivon kaikkea hyvää Solalle ja varsinkin jaksamia tuossa hänen suhteessaan. Kaipa meillä kaikilla "toisilla naisilla" on hiukan saman suuntaisia ajatuksia ja tunteita. Päällimmäisenä kai kuitenkin on se, että pääseekö sitä koskaan elämään yhdessä sen oman rakkaan kanssa.

Rakkaudestahan tässä on kysymys. Se rakas vain ei ole vapaa ja syyt suhteen alulle ovat kaikilla hiukan erilaisia. Uskon kuitenkin, että Rakkaus on yhtä syvää ja voimakasta, kuin mitä olisi ihan vapaatakin miestä kohtaan. Joskus vain käy niin oudosti, että tuo rakkauden kohde ei ole vapaa, ja välttämättä ei tule koskaan olemaankaan niin. Rakastunut ihminen vain jaksaa uskoa siihen onnelliseen lopputulokseen vaikka muut ympärillä myhäilevät ja puistelevat päitään.  En tiedä herääkö siitä odotuksen tilasta koskaa. Itselläni se jatkuu yhä.

Onneksi ensi viikolla näemme jälleen ja jos hyvin käy, niin useamminkin, mikäli vaimo pitää lomaa ja lähtee sukulaistensa luo. Tällaisin odotuksin elämme molemmat, sekä minä että Miesystävä. Onneksi on nuo puhelimet olemassa. Harmittaa silti kun en voi soittaa viikonlopun aikana Miesystävälle. Olemme näin sen sopineet ettei tule turhia riitoja siellä päässä odottamattomasta kiusallisesta puhelusta.

Seksiä ei tänään harrastettu ajan puutteen vuoksi, mutta vihjauksia sitäkin enemmän. Vanhojen ihmisten lämmittely kestää aikansa, joten kannattaa aloittaa lemmen lämmittely jo ajoissa! Tosi asia on, että toisinaan on ihan kiva vain jutella ja olla lähekkäin. Vaikka seksi kuuluukin meidän tapaamisiimme lähes aina, niin se ei ole itsestään tarkoitus. Nautimme paljon vain yhdessäolosta ja toistemme läheisyydestä.

Läheisyyteen kuuluu, myös kaikenlainen keskustelu ja jutustelu mitä ihmeellisimmistä asioista. Puhumme myös nuoruusmuistoistamme, joita meillä ei ole yhteisiä, mutta on kiva kuunnella toisen ajatuksia ja kertomuksia omilta nuoruusajoilta. Tällaiset asiat saavat meidät lähenemään toisiamme kohtaan ja antavat sitten taas meille uusia muistoja, joita jakaa ja ajatella sitten myöhemmin.

On ihanaa huomata se, että viihdymme hyvin toistemme seurassa. Se, ettemme asu ja ole jatkuvasti yhdessä tekee myös ne harvat tapaamiskerrat miellyttäviksi, koska ei ole koskaan mitään riitoja selvitettävänä. Säästymme arkipäivän huonoilta asioilta ja kun aikaa on vähän ja vietämme sen ajan mukavissa merkeissä.

Toki saatamme kinastella jostain asiasta, mutta kinat ja kaunat on aina soviteltu ennen seuraavaa tapaamista. Harvat kielteiset asiamme ovat tietenkin aina näitä suhde asioita. Minä lähinnä narisen liian vähästä ajasta ja koetan saada sitä lisää. Mies hermostuu, kun ei kykene toiveitani täyttämään. Sitten taas minä palaan maan pinnalle ja totean, että tässä sitä nyt mennään ja muuta emme voi tehdä ja rauha palaa meidän keskusteluihimme.

Pitkästä aikaa olin itse iloinen siitä, että Miehellä oli ollut todella rauhallinen viikonloppu. Olivat vaimon kanssa siirrelleet huonekaluja, kun nuorempi poika sitten viimeinkin, taas kerran, muutti omaan asuntoon. Mies oli siivonnut työhuonettaan ja katsellut Kalevankisoja ja riitaa ei ollut, kun kumpikin teki omia hommiaan.

Olen ollut huolissani Miesystävän kovasti kohoavasta ja heittelevästä verenpaineesta. Pienikin stressi saa paineet hurjiin nousuihin ja olon huonoksi. Pidän siksi tärkeänä, ettei meidän suhteemme enää aiheuta liikoja huolenaiheita hänelle. Mies voi paremmin ja onnellisempi ilman huolia ja silloin on vaimokin tyytyväinen ja se taas näkyy minun ja Miesystävän väleissä positiivisena olona. Tällaista on tämä kolmen ihmisen yhteensovittelu! Molemmat naiset haluavat Miehelle hyvää ja onnellista oloa. Kun näin voisikin elää vielä pitkään ja sovussa, niin hyvä olisi.

Rakkaudestakin voisi tässä suhteessa puhua. Mies rakastaa meitä molempia naisiaaan, mutta eri lailla. Rakastaa omalla tavallaan ja ainakin minä ymmärrän sen, koska olen itsekin kokenut sen miltä tuntuu rakastaa omaa puolisoaan ja toista miestä. Rakkauttakin on niin monenlaista enkä usko että sitä voisi koskaan olla liikaa.

Päivä on mennyt vain haahuillessa ja aikaa kuluttaessani. Järjestelin kaappeja ja etsin paikkoja sisustusesineille. Sain Tiffany lasiesineet ikkunoihin ja käsityönurkkani kuntoon. Löysin myös kivan pikkuisen ristipistotyön, jota en edes muistanut minulla olevan. Kaunis kettu lumisessa maisemassa. Jossain vaiheessa pitää ottaa työ teon alle.

Mietiskelin ja pähkäilin uuden lasityön aloitusta, mutta aivoni lyövät tyhjää, kun mietin mallia. Tykkään graafisista aiheista, mutta nyt tekisi mieli tehdä jotain muuta. Olisiko jo kynttilä aika? Saisin uuden joulutyön alulle. Valkoista lasia on ja kynttilän liekkiinkin taitaa jotain keltaista ja oranssia lasia löytyä...

Miesystävä joutui tänään menemään lääkäriin. Verenpaine on taas niin kova, ettei lääkkeet tehoa. Stressi siihen verenpaineeseen on syynä, mutta Mies ei osaa hellittää työtahdistaan. On tietenkin muitakin syitä. Tämä meidän suhteemmekin vaikuttaa siihen, vaikka Miesystävä kohteliaasti väittääkin toista. Toivottavasti nyt tuo työrupeama olisi hetken aikaa rauhallisempi. Viimeiset kesävieraatkin ovat lähteneet ja siinä mielessä tuo koti tilannekin on rauhallisempaa. Ei kuitenkaan helpompaa, mutta juuri nyt ei ole riitojakaan ollut.

Olen tuolla aikaisemmin jossain vaiheessa maininnut asiasta, että Mies on jo alussa minulle tehnyt selväksi, ettei ole eroamassa vaimostaan. Asia pätee yhä. Olen sen tiennyt ja siihen sopeutunut, vaikka välillä mielessä käykin monta ajatusta eron suuntaan. Meillä molemmilla on ollut keskusteluja siitä asiasta ja olemme asiasta puhuneet ja keskustelleet. Miesystävä jopa itse on ottanut asiakseen jutella siitä. Olemme kuitenkin yhä siinä vanhassa tilanteessa ettei ero ole tarpeen eikä siihen Mies ryhdy.

Tosiasiahan on niin, ettei Miehellä ole mitään syytä erota. Huonot ja kuihtuneet suhteet vaimoon eivät ole eron syitä ainakaan vielä tässä elämän vaiheessa. Emme myöskään ole halukkaita muuttamaan välttämättä yhteen, mikäli niin jossain vaiheessa kävisikin että vaimo eroaikeisiin ryhtyy. Muuttaisimme yhteen toki, jos tilanne niin sitä vaatisi. Enkä kiellä ettenkö sitä toisinaan myös toivoisi.

Miesystäväkin sitä on miettinyt ja mielessään pyöritellyt kaikenlaisia ajatuksia yhdessä asumisestamme. Olemme nyt onneksi siinä tilanteessa, että molemmat tiedämme missä tässä suhteessa kuitenkin mennään. Toiveet ja haaveet ovat eri asia, mitä todellisuus on.

Haaveita ja toiveita pitää olla myös tässäkin iässä. Eivät rakkaushaaveet ole kiellettyjä salaisessa suhteessakaan!

Ajattelen usein eläväni elämäni parasta aikaa ja juuri tämän suhteen vuoksi. Loppujen lopuksi suhde Miesystävään tuo minulle enemmän iloa kuin murhetta. Olen saanut tältä suhteelta paljon enemmän, kuin mitä koskaan osasin edes ajatella,  ja uskon Miesystäkänkin olevan tyytyväinen tähän yhdessä oloon. Jollei olisi, niin aikaa ja tilaisuuksia lopetta suhde kyllä olisi ollut roppakaupalla.

Jokainen ihminen haluaa vielä jotain parempaa ja paremmaksi tämän oman suhteeni tekee se, että saisimme lisää yhteistä aikaa. Sitä kun saisimme lisää.

Asuntoja minulla on ollut montakin. Kaikki erilaisia ja erillaisissa paikoissa. Kuitenkin tämä on tuntunut kodilta ja näin ainakin jälkeenpäin ajatellen nuo muut ovat olleet asuntoja, joista olen koettanut saada kotia itselleni. Koti on ihmiselle tärkeä paikka. Siellä ollaan ja viihdytään, tunnetaan surua ja rakastetaan. Itselleni tuo kodin merkitys on muuttunut tässä vuosien varrella entistä tärkeämmäksi näiden kaikkien muuttojeni ja henkilökohtaisten ongelmieni vuoksi.

Ennen koti oli siellä missä perhekin ja lapset. Kun lapset lähtivät koti tuntui menettäneen merkityksensä, koska suhde mieheen oli jo huono. Koti ei enää tuonut rauhaa eikä ollut turvapaikka mielelleni ja sielulleni. Se alkoi merkitä entistä vähemmän ja minulle tuli hirveä kiire päästä pois siitä ahdistuksesta, mitä sen hetkinen koti ja perhe-elämä toi tullessaan.

Lähdin kai etsimään jotain uutta ja innostavaa, jotain mitä en saanut siltä aikaisemmalta elämältäni ja samalla menetin sen kodin tunteen. Pitkään sen kodin etsimisessä menikin. Lähes viisi vuotta, ehkä enemmänkin, mutta nyt uskon sen kodin löytyneen ja toivon voivani rauhoittua elämään tätä keski-ikäisen, eronneen ja eläkkeellä olevan naisen elämää kaikkine hyvine puolineen.

Tavarat on saatu jo paikoillen ja jo löydänkin jotain etsimääni. Kaapit tulivat yllättävän täyteen! Kaappeja ei kai koskaan ole liikaa. Aina niille täytettä löytyy. Onneksi on iso kellarikomero!

Vielä puuttuu taulut seiniltä ja kukkakoukut katoista. Exä tulee huomenna porailemaan minulle hyllyjä seinään ja kunhan saan kukkaset paikoilleen niin kaikki on oikeastaan sitten paikoillaan. Pieniä säätelyjä vielä tarvitaan yksityiskohtiin, mutta pääsääntöisesti koti on kunnossa. Pari lamppua on vielä jossain vaiheessa ostettava, mutta en pidä kiirettä niiden kanssa. Ostan, kun sopivan ja mieluisan löydän.

Huomenna lähden etsimään kirjastoa ja vanhempi tytär on luvannut lähteä oppaaksi. Mukavaa. Saadaan olla nyt enemmän yhdessä ja jutella paremmalla ajalla, kun tässä lähekkäin asutaan. Ja näen enemmän tyttären lapsiakin. Siskon kanssa jo iltaa istuttiin yhtenä kauniina iltana ja juotiin pari siideriä. Sekin oli mukava kokemus heti muuton jälkeen.

Miesystäväkin on jo käynyt muutaman kerran ja eilen viimeksi istuttiin iltaa ja juteltiin mukavia. Hän sitten itse otti yhteyden, kun oli mökkireissulta palannut. Oli saanut kasattua hirsimökkiä poikansa kanssa ja siitä oli kovin tyytyväinen. Vähän hän harmitteli, kun ei oikein ollut koko loman aikana omaa rauhaa. Koko ajan oli joku kimpassa. Se taas oli hyvä puoli, ettei vaimon kanssa kovin pahoja riitoja ollut ennättänyt syntymää, kun seura esti riitelyn.

Muuttoiltana oli Miesystävä jo päässyt tietokoneen ääreen ja pistänyt minulle viestin. Kova oli ikävä ollut. Olin kyllä yllättynyt, kun viesti oli tullut, kun ajattelin ettei tämä suhde taida jatkua ja kestää jos Miesystävä vaimonsa kanssa kovastikin riitelee meidän vuoksemme. Onneksi niin ei käynyt ja nyt ollaan jälleen samassa tilanteessa eli kaikki jatkuu niinkuin ennenkin.

Näyttää se tämänkinlainen suhde kestävän kaikenlaisia myllerryksiä ja tapahtumia. Puolin ja toisin.

Miesystävä oli iloisesti yllättynyt asunnosta. Se tuntui mukavalta. Vielä mukavampaa on ollut se, että hän on tänne viitsinyt raahautua vielä työpäivän päällekin ja tuntuu viihtyvän hyvin. Toivottavasti viihtyy jatkossakin. Kuinka usein sitten pääsemme tapaamaan on sitten toinen juttu. Vaimolla on vielä kuukausi lomaa pitämättä ja se tekee tapaamiset todella vaikeaksi. Miesystävä kun on töissä siinä kotipiirissä ja lähteminen valvovan vaimon alta onkin totinen juttu.

Odotan uuteen paikkaan pääsyä jonkinlaisella hienoisella jännityksellä. Mietin kuinka sinne sopeudun ja alanko viihtyä. Kauan odotin juuri tästä paikasta vapautuvaa asuntoa ja kun sen vihdoin olen saanut, niin silti vähän pelottaa ja jännittää.

Tavarat on pakattu jo lähes kaikki. Enää on verhot ikkunoissa ja pari lamppua seinässä ja katossa. Ainoastaan tarvittavat astiat on enää pakkaamatta ja toivon, ettei nyt yht äkkiä tule mieleen jotain mitä pitäisi ruveta etsimään pakkauslaatikoista. En muista yhtään missä mitäkin on!

Huomenna pakkaan tietokoneen ja sitten otankin sen esille jo uudessa asunnossani. Toivottavasti siellä kone pelaa yhtä hyvin, mitä nykyisessäkin paikassa.

Odotan jo aikaa viettää omalla pihallani ja toivon nyt kauniita ja suotuisia pihapäiviä, jotta pääsen purkamis ja järjestelytouhuiltani istuskelemaan ja nauttimaan näistä loppukesän päivistä ja ihanista elokuun illoista. Viime yönä istuin parvekkeella katselemassa täysikuuta. Muutama tulikärpänen lenteli siinä kauempana lampun valossa ja oli niin ihanan lämmin yö.

Kuutamossa kaipasin Miesystävää. Alkuvuosina tapailimme usein täysikuun aikoihin. On tainneet ne yöt ja illat jäädä vähiin. Olen miettinyt miettimisen päästätäkin, että nyt olisi oikea aika pistää stoppi tälle suhteelle. Tämä muutto uuteen paikkaan olisi hyvä alku uudelle elämänvaiheelle siinäkin suhteessa. En vain pysty päätöstä tekemään....

Heti kun Mies soittaa niin minun päätökseni valuvat kuin kaivosta alas. Olen pelkkää vahaa Miehen äänen jo kuullessani. Kaikki hyvät päätökset haihtuvat vain ajatuksistani ja mielessä on ainoastaan Mies. Hänen äänensä, kosketuksensa ja syleilynsä. Ajattelen vain hänen käsiään ja suudelmiaan.

Pelkkä ajatuskin ilman, että näkisin häntä enää koskaan tuntuu tuskaiselta. Niinpä vain jatkan  ja jatkan tätä toivotonta suhdetta. Kuinka pitkään.....

Tätä nykyistä olen jo alkanut "vieroksua". Ajattelen tätä yhä kotina, mutta samalla vain asuntona, josta olen pian lähtevä uusille teille. Pakko on alkaa jo sopeutumaan siihen uuteen asuntoon, ettei ikävä tänne ole ihan mahdoton.

Olen sellainen ihminen, joka kiintyy paikkaan ja kotiin, kunhan vain saan siihen tarpeeksi aikaa. Ihan heti se ei minulta onnistu. Avaimet olen jo saanut ja käynyt kaappeja pesemässä. Tietenkin siellä oli siivous tehty, mutta haluan kuitenkin että kaapeissa on oman siivoamisen jälki. Tuntuu mukavammalta pistää sitten vaatteet ja astiat omille paikoilleen.

Sen virheen tein, että otin exän sinne mukaan laittamaan lamppuja paikoilleen. Pakko oli saada valoa, kun ukkosti niin kovin, että jo iltapäivästä oli pimeää. Jotenkin meni se oma odotuksen ja innostuksen olo ohitse, kun exän kanssa laittelimme valoja ja käytiin asuntoa lävitse. Paha moka minulta. Systerin kanssa asunnon katsominen tuntui ihan toiselta. Oli sellainen odottava ja innostunut tunne päällä. No, ei minun onneksi tarvitse exän kanssa sinne muuttaa! Ihana ja helpottava ajatus!

Haikealta tuntuu luopua tästä vanhasta asunnosta. Olen viihtynyt hyvin ja kotiutunut tänne. Paikkana tämä on ollut erinomainen ja on lyhyet matkat Helsingin keskustaan. Asuinympäristökin on hyvä ja arvostettu. Nyt muutan pidemmälle, mutta asuinympäristö on aivan toisenlainen. Onneksi on rauhallinen paikka tiedossa. Kulkuyhteydet ovat hyvät sekä bussilla että junalla. Kunhan opin käyttämään junaa. Olen sellainen raitiovaunu ihminen. Tykkään kulkea ratikalla ja sitä olen pääasiassa käyttänytkin, vaikka bussiyhteydet tänne ovat hyvät.

On jo kyllä aikakin oppia käyttämään junaa näissä kulkuyhteyksissä. Nolottaa etten osaa liikkua juna-asemilla, saatika metroasemilla. Joudun aina kysymään kavereilta kuinka niissä liikutaan. Kokemuksen puutetta! Siihenkin tottuu.

Huomenna tulevat muuttolaatikot ja viimeisen viikon vietän 60 vihreän laatikon keskellä. Herttaista. Pakko kasata laatikot tiukaksi riviksi olohuoneen keskelle, että mahdun liikkumaan ja pakkaamaan kamojani. Luulen, että tämä muutto menee jo melkoisella rutiinilla ja tiedän jo kuinka pakata tavarani.

Kasvimaalle koetan vielä päästä täällä asuessani ainakin kerran. Kerään vadelmia ja mustaherukoita. Puutarhatarvikkeetkin on tuotava asuntoon ja sitä kautta uuteen paikkaan. Voi olla että joudun mustaherukat vielä keittämään hilloksi, kun ei ole paikkaa minne laittaa ne, jollen vielä kerran käväise siellä uudessa paikassa ja kuskaa marjat sitten sinne pakastimeen.

Huomenna tulee uusi jääpakastinkaappi ja hella sinne uuteen paikkaan. Onneksi sain äitini hoitamaan ovien avaamisen, muuten olisi ollut mentävä sinne heti alkuviikosta vain odottelemaan sitä kodinkoneiden kuljetusta.

Kerkisin istua hetkisen omalla pikku pihallanikin. Nautin pari lasillista kuohuviiniä, mutta harmillista kyllä exän kanssa. Olin taas niin typerä, että kun exä vihjaisi, että otetaan kuohari mukaan ja juodaan se pois uuden asunnon onneksi, niin kuvittelin taas että sille sitten juodaan. Lopulta tajusin taas, että exän juomisen himohan senkin ehdotuksen takana oli. Hänellä oli taas maitti päällä ja oli jo aamupäivästä ottanut valkoviiniä. En sitä heti huomannut, kun olin niin innostunut siitä siivoamisesta. Olisi vain pitänyt arvata moinen jo vanhasta kokemuksesta. Hölmö mikä hölmö, minä.

Meinaan kyllä juhlistaa varsinaista muuttoani sitten yksinäni, kun se muutto on tehty. Juon illasta oman kuohujuomani omalla pihalla ja vaikka sataisi pieniä kiviä!

Välillä mietin tätä minun ja exän suhdetta. Toivon, että vihdoinkin voisin irrottautua hänen avustaan. Olen liian riippuvainen sellaisista asioista kun lamppujen laittaminen kattoon tai reikien poraaminen kattoon ja seiniin. Voisin aivan hyvin pyytää apua pojalta, joka tulisi sen tekemään kyllä. Tottumus vain saa aina pyytämään apua exältä, jolla on pora ja kaikki remonttivälineet itsellään.

Miesystävää on vaikea pyytää sellaiseen hommaan. Tuntuu siltä, että sitä vähäistä aikaa jonka pystymme yhdessä nykyisin viettämään ei halua käyttää mokomiin asioihin. Mielummin käytän senkin ajan juttelemalla tai lakanoiden välissä.

Nyt ei ole kuulunut koko miehestä mitään viikkoon. Tiesin sen, mutta kuitenkin toivoin edes pikaista soittoa jostain välistä sukulaisten keskeltä. Tiedän sen olevan vaikeaa, kun koko ajan on joku aina siinä selän takana kuuntelemassa ja jos Miesystävä koettaa livahtaa puhelimen kanssa nurkan taakse, niin siinä ollaaan heti kyselemässä, että kenelle sinä soitat. Vaikea sanoa, että naisystävälle, kun siitä ei ole pahemmin levitetty sinne vaimon sukulaislle eikä ystäville. Saatika että Miesystävän sukulaiset tästä asiasta olisivat tietoisia. Niin salassa, kun mahdollista tämä suhde on ollut tarkoitus pitää.

Kaikkein oudointa on, että itse vaimo on asiasta tietoinen ja vaimo on kertonut jutusta siskolleen. Ymmärrän sen, että sielläkin päässä on tarvetta uskoutua läheisimmälle kaverilleen. Niinhän minä itsekin olen tehnyt. Tämä suhde on vaikea kantaa kummassakin päässä.

Jollain lailla olen kyllä nyt varonut pitämästä yhteyttä Miesystävään. Onko kyseessä silkka varovaisuus vai toive, että suhde katkeaa tämän minun muuttoni myötä. En tiedä oikein enää itsekään sitä. Osoitetta en ole Miesystävälle varsinaisesti antanut. Muuttolappu on kyllä ollut pöydällä Miesystävän luettavana ja heti asunnon saatuani kerroin hänelle osoitteen. En tiedä muistaako Mies sitä. Mietin myös että jätänkö osoitetietoni vasta muutettuani vai jätänkö asian Miehen hoitoon. Kysyköön sitten, jos on kiinnostunut vielä lomansa jälkeen tapaamaan ja jatkamaan. Toivon sitä.

Tiedän, että tapaamiset ovat muuton myötä hankalampia ja varsinkin nyt kun vaimo on jälleen saanut vainun meistä. Vähän hankalia viestejä tuli puolin ja toisin pistettyä tuossa heinäkuulla. Vieläkään ei ole asiaa selvitetty kunnolla. Jos oikein arvelen, niin ei selvitelläkkään tämän enempiä. Jollei vaimo itse ota yhteyttä minuun. Minä en välitä häneen olla yhteydessä. En halua ennestään hankaloittaa asiaa. Vaikeaa on jo nyt.

Muutama mies on ollut minuun yhteydessä tuttavien kautta ja koetellut tehdä tuttavuutta lähemmin. Mukavan oloisia miehiä, mutta en vaan saa itseäni syttymään uudelle suhteen alulle. Niin on tuo Miesystävä mennyt minulle veriin, ettei hänelle näytä veroistaan olevan. Jos tapaankin jotain uutta tuttavuutta, niin se kaatuu heti kun pitäisi suhdetta alkaa syvemmäksi tekemään. Ja sänkyyn en taida kyetä lainkaan niin helposti kun sen luulisi olevan mahdollista.

Jos menisin sänkyyn toisen miehen kanssa, niin minusta se olisi Miesystävän ja meidän kahden suhteen pettämistä. Jos Miesystävä menee sänkyyn vaimonsa kanssa niin se ei ole minusta pettämistä, sillä vaimohan on oikeutettu siihen jo avioliiton vuoksi. Tosin helpottaa tietää, ettei siihen ole ollut pelkoa. Vaimon mukaan Miesystävä ei ole ollut hänen kanssaan lähemmissä tekemisissä kolmeen vuoteen. Minun vuokseni. Piste sille.